Pedagoginen rohkeus mahdollistaa asiantuntijuuden ja prosessien uudelleenmäärittelyn tekoälyn aikakaudella

Generatiivisen tekoälyn nopea kehitys muuttaa pedagogista asiantuntijuutta ammattikorkeakoulutuksessa. Opetusalan käytänteet ja prosessit ovat muutoshaasteen edessä, ja alan toimijoiden on määriteltävä olemassaolonsa perusteet uudelleen.

Tässä artikkelissa esittelen ammattikorkeakoulukontekstissa tehtyä tutkimusta, jossa muutosta tarkasteltiin diskurssianalyysin keinoin. Tutkimusaineistosta nousi esille kolme diskurssia: asiantuntijuuden uudelleenmäärittely, epävarmuus ja tulevaisuus diskurssit. Artikkelin lopussa esittelen tutkimuksen tulosten pohjalta johdettuja suosituksia, joiden avulla niin yksilöt kuin organisaatiot voivat saada tukea muutoksessa navigointiin.

Tarvitaan rohkeita suunnannäyttäjiä, jotka uskaltavat tarttua teknologisiin mahdollisuuksiin ja hyödyntää niiden kautta aukeavat tarjoumat. Opetusalan asiantuntijat ovat vaa’ankieliasemassa toisaalta määrittelemässä rohkeasti pedagogisia käytänteitä uusiksi ja toisaalta ohjaamassa tulevaisuuden osaajia hyödyntämään potentiaaliaan.

Teknologinen disruptio jatkuu, sillä nykyisen, heikon tekoälyn (Artificial Narrow Intelligence, ANI) nähdään kehittyvän seuraavalle tasolle eli yleiseksi tekoälyksi (Artificial General Intelligence, AGI), jonka kykenevyyden älyllisten tehtävien ratkaisuissa sanotaan ylettyvän ihmisen tasolle tai sen ylitse. (Chan & Colloton 2024.)

Yleisen tekoälyn uskotaan jatkavan ja jopa kiihdyttävän alkanutta disruptiota, sillä yleisen tekoälyn kyvykkyyksien ennustetaan yltävän uusille tasoille kehittyneemmän oppimisen, päättelykyvyn, tiedon soveltamisen ja itsenäisen päätöksentekokyvyn ansiosta. (Raman 2025.) Tekoälydisruptio haastaa siis lähitulevaisuudessa mahdollisesti entistäkin vahvemmin ammatillisen korkeakoulutuksen paradigmaa (Rauhala, Kotila, Kantola, Wirenius & Huttula 2025).

Opettajan asiantuntijuuden ulottuvuudet ja tekoäly

Miten valtavan iso uudistumisen haaste näkyy ammattikorkeakoulun opetushenkilöstön työssä? Millaisia ratkaisuja asiantuntijat ovat visioineet oman työnsä uudistamiseksi? Mitä odotuksia organisaatiolle asetetaan?

Näihin kysymyksiin on lähdetty etsimään vastauksia esim. Haaga-Helian AiDriver-hankkeessa (9/2021-2/2025), jossa haastateltiin ammattikorkeakoulun toimijoita, opiskelijoita, opettajia sekä johtoa tekoälymuutoksen alkuvuosina 2023-24.

Olen tutkinut (Wirenius 2025), mitkä teemat korostuvat ammattikorkeakoulun opettajien puheessa ja mitä diskursseja tekoälymuutokseen kytkeytyy. Tässä esittelemäni tutkimuksen viitekehyksen ytimen muodostivat asiantuntijuus ja opettajan osaaminen ammattikorkeakoulun kontekstissa.

Asiantuntijuuden teorioista vahvimmin hyödynsin Helakorven (2006) mallia ja sen neljää koulutukseen sijoitettua osaamisaluetta: substanssi-, työyhteisö-, kehittymis- ja organisaation kehittämisosaamista. Substanssiosaamisen sisältöihin kuuluvat muun muassa yksilöllinen ydinosaaminen, ammatillinen taitotieto ja työelämän pelisääntöjen osaaminen. Työyhteisöosaamiseen kytkeytyvät esimerkiksi yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot.

Kolmanteen eli kehittymisosaamiseen liittyvät kehittävä työote, jatkuva oppiminen, ongelmanratkaisu ja eettisesti kestävät valinnat. Ammatillisen opettajan näkökulmasta pedagoginen osaaminen, eli kasvatukselliset taidot ja koulutusprosessien hallinta, liitetään osaksi henkilön kehittymisosaamista. Organisaation kehittämisosaaminen edellyttää organisaation toimintatapojen tuntemista, kykyä kehittää niitä ja kytkeä kehittäminen strategiseen ajatteluun ja kollektiiviseen osaamiseen.

Tekoäly ja sen aiheuttama muutos näyttäytyvät kaikissa Helakorven asiantuntijuuden osa-alueissa. Opettajan tekoälyosaaminen substanssiosaamisena tarkoittaa kykyä ymmärtää, käyttää vastuullisesti ja arvioida tekoälyä sekä sen vaikutuksia. Osaaminen kasvaa Bloomin taksonomian mukaisesti peruskäsitteiden ymmärtämisestä soveltamiseen, kriittiseen arviointiin ja edelleen uusien ratkaisujen luomiseen. Tekoälyosaamiseen kytketään eettisyys, tietosuoja, läpinäkyvyys ja yhdenvertaisuus. (Wirenius 2025.)

Opettajan pedagogisessa tehtävässä korostuu Helakorven (2006) mainitsema kehittymisosaaminen. Pelkkä tekninen tekoälyvälineiden hallinta jää oppimisen kannalta pinnalliseksi, joten opettajalta edellytetään kykyä integroida teknologiaa pedagogisesti mielekkäällä tavalla.

Tpack-mallin (Mishra & Koehler 2006) mukaisesti digipedagogiikka rakentuu sisällöllisen, pedagogisen ja teknologisen osaamisen tasapainosta. Jonassenin (1996) ja Kyllösen (2020) tutkimusten mukaan teknologia (esim. tekoäly) ei ole ainoastaan oppimisen kohde tai työväline vaan parhaimmillaan kognitiivinen kumppani, joka voi tukea ajattelua, vuoropuhelua ja ongelmanratkaisua ja näin syventää oppimista.

Tekoäly pedagogisena työkaluna edellyttää opettajalta uudenlaista ohjausosaamista ja opiskelijalähtöistä ajattelua, jossa teknologia palvelee oppimisprosessia eikä toisin päin (Alanko-Turunen 2023).

Osaamisen kehittäminen yhdessä vaatii Helakorven mallin (2006) näkökulmasta työyhteisöosaamista ja organisaation kehittymisosaamista. Yksilön tulee tuntea organisaationsa ohjeistukset toimiakseen ja kehittääkseen sekä omaa, opiskelijoittensa että koko yhteisönsä osaamista oikeaan suuntaan.

Generatiivisen tekoälyn myötä teknologia ja pedagogiikka kietoutuvat yhteen tavalla, jota Fawns (2022) ja Alanko-Turunen (2023) kuvaavat yhteenpunotuksi pedagogiikaksi, jossa opetuksen tarkoitus, konteksti ja arvot määrittävät, miten teknologiaa käytetään ja millaisia oppimiskokemuksia se mahdollistaa.

Tulevaisuuden korkeakoulupedagogiikka rakentuu yhä enemmän opettajien ja opiskelijoiden yhteiselle suunnittelulle. Opettajan rooli ei vähene vaan muuttuu: hänen tehtävänsä on luoda eettisesti kestäviä, osallistavia ja turvallisia oppimisympäristöjä, joissa opiskelijan kriittinen ajattelu, empatia ja vuorovaikutustaidot vahvistuvat.

Tutkimuksesta nousevat teemat ja diskurssit

Asiantuntijuus disruptiivisessa teknologisessa muutoksessa-tutkimuksen (Wirenius 2025) teemahaastatteluista erottui viisi keskeistä asiantuntijuuteen kytkeytyvää pääteemaa:

1. Teknologinen muutos ja sen hallinta työssä -teema kuvaa jatkuvaa oppimista, joustavuutta ja valmiutta kokeilla uusia ratkaisuja. Yksilöiden ja organisaatioiden substanssiosaaminen ja sijainti muutoskäyrällä paljastuu siinä, kuinka nopeasti ja tarkoituksenmukaisesti he ovat reagoineet muutokseen. Osa opettajista on jo kehittämässä toimintamallejaan aktiivisesti, kun taas toiset kamppailevat tekoälykokeilujen alkuvaiheessa.
2. Pedagogiikka ja oppiminen -teema keskittyy kehittymisosaamiseen, se syventyy opettajan käytänteisiin opiskelijoiden osaamisen kehittämisessä ja oppimisen prosessien, kuten arvioinnin, oppimistehtävien ja opinnäytetöiden, uudistamiseen tekoälyn kestäviksi.
3. Epävarmuuden hallinta ja eettiset haasteet -teema kuvaa epätietoisuutta uuden edessä, opettajien kognitiivista kuormitusta ja jännitteitä omien odotusten ja organisaation toimien välillä.
4. Opettajan työ ja asiantuntijuus muutoksessa -teema tarkastelee opettajan työnkuvan ja roolin muutosta tulevaisuuden tarpeita vastaaviksi. Teema kytkeytyy opettajan asiantuntijuuden ytimeen, tiedolliseen ja taidolliseen osaamiseen, toimijuuteen ja ammatti-identiteettiin.
5. Sosiaalinen vuorovaikutus ja kollegiaalinen tuki -teema osoittaa työyhteisöosaamisen, kollegojen keskinäisen yhteistyön ja yhteisen osaamisen kehittämisen ratkaisevan merkityksen muutokseen sopeutumisessa ja osaamisen kehittämisessä.

Edellä kuvatut teemat toimivat perustuksina tutkimuksen (Wirenius 2025) seuraavaa vaihetta, diskurssianalyysiä, varten. Opettajien puheessa erottui kolme diskurssia, joiden kautta mahdollistui lähempi tarkastelu tekoälymuutokseen kytkeytyvistä haasteista, uudistamisen tarpeista, odotuksista ja visioista.

Asiantuntijuuden uudelleenmäärittelyn diskurssi keskittyy siihen, miten opettajat arvioivat osaamistaan ja asiantuntijuuttaan tekoälymurroksen keskellä. Tekoälyosaamisen määrittely ja arviointi oli vielä haastattelujen tekoaikaan monille opettajille epäselvää, sillä yhteisiä, vertailukelpoisia osaamiskehyksiä ja selkeitä linjauksia ei juuri ollut. (Wirenius 2025.)

Tutkimuksessa opettajien suhtautuminen tekoälyyn näyttäytyy myönteisen uteliaana. Tekoälyä hyödynnetään opetuksessa lähinnä avustavana, työtä nopeuttavana työkaluna. Yksittäisissä tapauksissa tekoäly toimii jo kognitiivisena työkaluna, jolloin sitä käytetään syventämään oppimista. Esimerkiksi toimivista pedagogista ratkaisuista tekoälyaikana nousee ongelmalähtöinen oppiminen (PBL). (Wirenius 2025.)

Opettajat näkevät muutoksen onnistumisen varmistajana yhteisöllisen toimintatavan, jossa osaaminen rakentuu kokeilujen, reflektion ja jaettujen kokemusten kautta. Yksittäiset opettajat ovat lähteneet miettimään opetuksen käytännön toteutusta opiskelijoidensa kanssa, mikä avaa näkymiä kohti yhteenpunotun pedagogiikan käytänteitä. (Wirenius 2025.)

Epävarmuuden diskurssin aihepiirit kytkeytyvät vahvasti pedagogiseen hyvinvointiin. Tekoälyn käyttöönotto herättää opettajissa huolia, pelkoa ja stressiä. Muutos tapahtuu samanaikaisesti muiden koulutuksen uudistusten kanssa, mikä lisää opettajien kuormittuneisuutta. Epävarmuus kohdistuu omaan osaamiseen, eettisiin kysymyksiin ja pedagogisiin valintoihin. Opettajat pohtivat plagiointia, tekoälyn käytön vastuullisuutta, läpinäkyvyyttä ja ovat huolissaan opiskelijoiden ajattelun ulkoistumisesta. (Wirenius 2025.)

Luottamuksen puute ja epäselvyys opiskelijoiden tekoälyn käytöstä aiheuttavat jännitteitä, ja arvioinnin oikeudenmukaisuus koetaan haastavaksi. Resurssien rajallisuus, virallisten ohjelmien suppea tarjonta ja vähäinen koulutus hidastavat osaamisen kehittymistä, mikä johtaa eritahtiseen etenemiseen eri aloilla ja tiimeissä. Pedagogiset ratkaisut nähdään tehokkaampina kuin valvontakeinot, ja yhteisöllinen tuki sekä avoin keskustelu auttavat lievittämään epävarmuutta. Tilaisuuksia yhteiseen tiedon rakenteluun toivotaan lisää. (Wirenius 2025.)

Tulevaisuusdiskurssissa kuvataan odotuksia ja tarpeita, joiden kautta tulevaisuuden kestävä osaaminen varmistetaan. Opettajilla on arvokkaita näkemyksiä ja visioita kohti ammattikorkeakoulutuksen tulevaisuutta. Organisaatiolta odotetaan vahvempaa panostusta tekoälyosaamisen kehittämiseen ja prosessien uudistamiseen. Tuki edellyttää selkeitä linjauksia, yhteisiä pelisääntöjä ja riittävää resursointia. Pedagogisia käytänteitä halutaan uudistaa yhteisöllisesti. Osaamisen vahvistaminen halutaan kytkeä tiiviimmin osaksi tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa sekä alakohtaisia työelämäkumppanuuksia. (Wirenius 2025.)

Opetuksen tulevaisuuteen suhtaudutaan optimistisesti, tekoälyosaaminen nähdään merkittävänä työelämätaitona ja linkkinä työelämään, johon keskittymällä voidaan luoda arvoa koko organisaatiolle ja erottautua muista. Tulevaisuuden visioksi nousee inhimillisen vallankumouksen ajatus, joka kuvaa koulutuksen painopisteen siirtymistä opettajien tiedon välittämisestä kohti inhimillisiä taitoja ja niiden kehittämistä. Tulevaisuudessa tekoälyn heikkouksia, eli inhimillisen toiminnan vahvuuksia, kannattaa opettajien mukaan jalostaa koulutuksen nicheksi, painopisteeksi ja ekolokeroksi. (Wirenius 2025.)

Diskurssit avaavat näkökulmia asiantuntijuuden ja osaamisen kehittämiseen

Opetushenkilöstön kanssa käydyt keskustelut ja tutkimustulokset tarjoavat näkymän tekoälyajan kehittämistoimenpiteiden ytimeen. Opetushenkilöstön kollektiivisesti tuottamat visiot paljastavat kehitystyön välttämättömyyden ja ovat linjassa muualla tehtyjen tutkimustulosten kanssa (esim. Moorhouse & Kohnke 2024; Prilop ym. 2024).

Ammattikorkeakoulun opettajan työ on moniulotteista, ja tekoälyn tuoma muutos kytkeytyy vahvasti opetuksen kontekstiin. Opettajat pohtivat eniten opiskelijan oppimista ja siihen liittyviä teemoja opiskelijalähtöisestä näkökulmasta. Pedagogisten prosessien ja toimintatapojen kehittäminen vaatii jatkuvaa tukea, sillä osaamisen osoittamisen ja arvioinnin tavat on uudistettava oppimisen varmistamiseksi ja opiskelijan aidon osaamisen mittaamiseksi.

Opettajien huoli ajattelun kapeutumisesta on aiheellinen, sillä tiedon käsittelyn työvaiheet hoituvat helposti tekoälyn avustamana ja houkutus välineiden käyttöön on opiskelijoilla suuri. Viime aikoina olemmekin saaneet ensimmäisiä tutkimustuloksia (esim. Kosmyna ym. 2025), jotka paljastavat tekoälyn tehokäytön vakavat haitat ihmisen ajattelulle. Opettajien huoli ajattelun kapeutumisesta on siis aiheellinen ja vaatii koulutustoimijoilta nopeaa reagointia prosessien uudistamiseen.

Tutkimuksen pohjalta korostan, että tekoäly tulisi valjastaa enemmän oppimista syventäväksi kognitiiviseksi työvälineeksi. Osa opettajista hyödynsi jo tekoälyä pedagogisesti viisaasti esimerkiksi ongelmalähtöisessä oppimisessa, mutta tarvitaan myös muita pedagogisia menetelmiä toiminnan tueksi, jotta osaamisen varmistamisen ja kognitiivisen velan haasteet tekoälyn käytössä ratkeavat.

Opiskelijoiden tiedetään käyttävän tekoälyä, mutta ei tiedetä, missä yhteyksissä ja kuinka paljon. Koska on mahdotonta todentaa opiskelijoiden tekoälyn käyttöä,syntyy jännitteitä ja pahimmillaan luottamuspulaa. Opettajat eivät halua toimia ”akateemisen rehellisyyden” poliiseina, joten oppimistehtävien ja opinnäytetöiden uudistaminen koetaan parempana ratkaisuna.

Tekoälyosaaminen nähdään keskeisenä tulevaisuuden työelämävalmiutena. Tarvitaan pitkäjänteistä, resursoitua kehittämistä ja eri osaamistasoille sijoittuvia kouluttautumisen ja osaamisen kehittämisen vaihtoehtoja. Osaamisen kehittämisen näkökulmasta yhteisöllisyys ja yhteiskehittäminen tunnistettiin tutkimuksessa keskeisiksi tukipilareiksi. Kollegiaalinen tuki, kokemusten jakaminen ja vuorovaikutuksen mahdollistaminen auttavat opettajia sopeutumaan muutokseen, vahvistavat osaamisen uudistumista ja tukevat osaltaan henkilöstön jaksamista muutostilanteessa.

Pedagogiikan ja teknologian yhdistäminen eli yhteiskehittäminen oppijoiden kanssa (yhteenpunottu pedagogiikka) on hyvä nostaa tulevaisuudessa kehitystyön ytimeen. Tekoäly ei ole opettajien mielestä korvaamassa ihmistä vaan tarjoaa koulutustoimijoille mahdollisuuksia entistä monimuotoisempaan, yksilöllisempään ja toisaalta myös yhteisöllisempään oppimiseen ja sen ohjaamiseen. Kestävä teknologian hyödyntäminen ei synny itsestään, vaan se syntyy jatkuvasta oppimisesta, uskalluksesta kokeilla uutta ja halusta kehittää omaa ja koko yhteisön osaamista.

Mitä tehdä konkreettisesti? Monesti toivotaan ”työkaluja” tekemisen tueksi. Asiantuntijuutta voidaan vahvistaa muutostilanteessa esimerkiksi Hiattin ja Creaseyn (2012) kehittämän ADKAR-mallin avulla, joka jäsentää muutosta tietoisuuden, halun, tiedon, kyvykkyyden ja vahvistamisen näkökulmista.

Olen määritellyt tutkimustulosten avulla suosituksia (taulukko 1), jotka tukevat paitsi yksilön myös organisaation osaamisen kehittymistä.

Taulukko 1. Suositukset yksilöiden ja organisaatioiden osaamisen ja asiantuntijuuden kehittämiseen ADKAR-mallia hyödyntäen (Wirenius 2025).

Valmiina haasteeseen

Tässä artikkelissa esitetyt näkökulmat haastavat meitä katsomaan asiantuntijuuttamme uudella tavalla: tekoäly on hyvä nähdä mahdollisuutena kasvattaa inhimillistä potentiaalia ja tuoda opetukseen vielä enemmän arvoa.

Tulevaan suuntautuvassa kehittämisessä emme tyydy vain reagoimaan muutokseen vaan otamme aktiivisen roolin kehityksen suunnannäyttäjinä. Tämä vaatii uteliaisuutta, yhteisöllisyyttä ja uskallusta haastaa totuttuja toimintamalleja. Tarvitsemme tilaa avoimelle keskustelulle, jaetuille epävarmuuksille ja sille, että voimme yhdessä pohtia, mitä oppimisen varmistaminen tarkoittaa tekoälyn aikakaudella.

Koulutuksen kentällä meillä on mahdollisuus näyttää mallia muutoskyvystä. Pedagogisten ratkaisujen uudistamisesta on puhuttu jo keväästä 2023 alkaen, mutta kuinka monessa toteutuksessa, koulutuksessa, kohtaamisessa niitä on oikeasti tehty? Tekoäly haastaa meitä pedagogiseen rohkeuteen. Oletko sinä valmis ottamaan haasteen vastaan?