Opiskelun ja opetustyön yhteensovittamisen haasteet ja mahdollisuudet

Opettajan työ on alati muuttuvassa maailmassa jatkuvan kehityksen kenttä. Koulutuksen sisältöjä, pedagogisia menetelmiä ja korkeakoulujen perustehtäviä tarkastellaan yhä enemmän työelämärelevanssin ja ajankohtaisuuden näkökulmasta. Tämä kehitys velvoittaa meidät opettajat säännöllisesti uudistamaan omaa osaamistamme ei vain työtehtävien, vaan myös oman asiantuntijuuden ja ammatillisen identiteetin näkökulmasta.

Koulutusorganisaatioissa ammatillinen kehittyminen on usein linjattu strategiseksi tavoitteeksi, mutta käytännön tasolla tälle ei aina löydy rakenteellista vastinetta ajankäytön tai resurssien suunnittelussa (Iloranta 2019).

Opiskelua usean roolin ristipaineessa

Opettajana, joka samalla suorittaa ylempää korkeakoulututkintoa, elän tätä ilmiötä käytännössä. Koulutus tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden syventää omaa ymmärrystäni muutosjohtamisesta ja sen vaikutuksista organisaatioiden kehittämiseen. Samalla opinnot konkretisoivat sitä, millaista on opiskella työn ohessa, jatkuvassa aikapaineessa ja useiden roolien ristipaineessa.

Ammattikorkeakoulujen opettajien työpäivät sisältävät opetuksen lisäksi hallintoa, ohjausta, verkostotyötä ja usein myös osallistumista TKI-toimintaan. Tämä työnkuvan laaja-alaisuus luo monikerroksisen kuormituksen, joka ei suoraan tue oman osaamisen järjestelmällistä kehittämistä (Koivisto 2019).

Työn ja opiskelun yhdistäminen edellyttää hyvää ajanhallintaa, suunnitelmallisuutta ja ennen kaikkea sisäistä motivaatiota. Silti motivaatiokaan ei kanna, jos rakenteet eivät mahdollista opiskelua. Tällä hetkellä korkeakoulussa työskentelevänä opettajana koen, ettei työaikaa ole riittävästi osoitettu oman osaamisen kehittämiseen, vaan resurssit kohdentuvat opetustyöhön.

Joustavia, asiantuntijan jatkuvaa oppimista tukevia ratkaisuja tarvitaan lisää

Opettaja, joka haluaa opiskella, tekee sen pääsääntöisesti oman vapaa-aikansa kustannuksella. Tämä näkyy myös siinä, ettei nykyinen järjestelmä sisällä juuri lainkaan kannusteita kouluttautumiselle. Se, mikä olisi organisaation strategisen menestyksen näkökulmasta kriittistä, jää pitkälti yksilön vastuulle (Pyykkinen 2017; Kujanpää 2020).

Tässä tilanteessa lähiesihenkilöiden ja työajan suunnittelijoiden rooli korostuu ratkaisevasti. Onnekseni omalla kohdallani on tehty ratkaisu, joka mahdollistaa opiskelun käytännössä: opetukseni ei ajoitu ilta-aikoihin, vaan illat on voitu varata omiin opintoihini. Tämä jousto on ollut keskeinen tekijä siinä, että olen pystynyt sitoutumaan tutkinto-opiskeluun monimuotoisesti. Samalla se on osoitus siitä, että paikallistasolla voidaan tehdä merkityksellisiä ratkaisuja, jotka tukevat asiantuntijan jatkuvaa oppimista.

Tiedän, ettei kaikilla kollegoilla ole vastaavia mahdollisuuksia – ja tämä paljastaa rakenteellisen ongelman, joka edellyttäisi järjestelmällistä tarkastelua ja kehittämistä koko opetusalalla (Saaranen, Kankkunen & Juntunen 2020).

Opettajan opiskelukokemus on myös opiskelijoiden etu

Opettajan opiskelukokemus työn rinnalla ei ole ainoastaan haaste, vaan myös voimavara. Se syventää ymmärrystä opiskelijan näkökulmasta ja tuo opetustyöhön reflektiivisyyttä. Samalla se lisää herkkyyttä kohdata oppimisen esteitä ja mahdollistaa empaattisemman, osallistavamman opetuksen.

Kun opettaja itse kokee, kuinka monin tavoin oppiminen kietoutuu työelämän rytmiin ja vaatimuksiin, hän pystyy tukemaan opiskelijoita realistisemmin ja vaikuttavammin. Tämä kokemus ei ole korvattavissa pelkällä asiantuntijatiedolla, vaan se syntyy juuri toimijuuden ja oppijan roolin yhdistymisestä (Nummi 2023).

Opiskelu työn ohessa ei kuitenkaan ole mahdollista ilman merkittävää sisäistä motivaatiota. Motivaatio ei synny ulkoisista vaatimuksista, vaan siitä, että yksilö kokee toimivansa omien arvojensa ja tavoitteidensa mukaisesti. Sisäisen motivaation merkityksestä oppimiselle on vahvaa näyttöä, ja erityisesti työn ohessa opiskelevat tarvitsevat sitä jatkuvasti (Ryan & Deci 2000).

Motivoitunut opettaja ei ainoastaan kehity itse, vaan motivoi myös opiskelijoita. Hän toimii esimerkkinä siitä, että oppiminen on mahdollista työn keskellä ja että se voi olla merkityksellinen ja voimaannuttava kokemus.

Osaavat opettajat – korkeakoulujen tavoiteltava vahvuus

Kysymys ei ole vain yksilön kehittymisestä, vaan koko organisaation osaamispohjan vahvistamisesta. Opettajien osaamisen ylläpitäminen on yhteydessä opetuksen laatuun, koulutuksen ajantasaisuuteen ja opiskelijoiden oppimiskokemukseen. Korkeakoulu, joka ei tunnista tätä yhteyttä, uhkaa menettää otteensa siitä, mitä työelämässä tapahtuu ja mitä osaamista sieltä käsin koulutukselta odotetaan.

Jos haluamme rakentaa aidosti oppivia korkeakouluorganisaatioita, se on aloitettava opettajista, tarjoamalla rakenteellista ja ajallista tukea jatkuvalle oppimiselle (Elo & Pöyry 2018; Iloranta 2019).

Kuva: Haaga-Helia