Tunneperäinen kiinnittyminen opintoihin – oppeja opiskelijoilta

Ammattikorkeakouluissa opiskelijoiden kiinnittyminen opintoihin ei ole pelkästään akateemisten suoritusten varassa. Yhtä tärkeää on tunneperäinen kiinnittyminen, joka syntyy vuorovaikutuksesta, yhteisöllisyydestä ja merkityksellisistä kokemuksista.

Samaan aikaan, kun Haaga-Helian opettajien Pedailtapäivässä pohdittiin ja esiteltiin tunneperäistä kiinnittymistä opiskeluun, vedimme liikunnanohjaaja amk Vierumäen päiväopiskelijoille toisen vuoden viimeistä kokoontumista Liikunta-alan asiantuntijaksi kasvu ja kehittyminen opintojaksolla. Tämän opintojakson tavoitteena on vahvistaa opiskelijoiden metataitoja, sekä samalla toimia yhteisöllisyyden ja ryhmäytymisen alustana.

Kokoontumisessa opiskelijat tekivät aikamatkan opintojensa alkuun. He pohtivat ryhmäytymisen vaiheita ja niitä tunnekokemuksia, joita matkan varrella oli syntynyt. Kolmen hengen ryhmissä he piirsivät aikajanan, joka alkoi ensimmäisestä opiskelupäivästä ja jatkui nykyhetkeen. Janalle koottiin niitä asioita, jotka ovat olleet mieleenpainuvia ja merkityksellisiä. Tapahtumat, joita opiskelijat janoille nostivat, olivat pääosin positiivisia, mutta osaan liittyi vahvasti myös ahdistusta ja epävarmuuttakin.

Yhteisöllisyys tunneperäisen kiinnittymisen ytimessä

Opiskelijoiden kiinnittymiseen opintoihin vaikuttaa vahvasti tunneperäinen yhteys, joka syntyy yhteisöllisyydestä, osallisuuden kokemuksista ja merkityksellisistä vuorovaikutustilanteista. Ryhmäytymistä tukevat pedagogiset käytännöt vahvistavat opiskelijoiden tunnetta kuulumisesta oppimisyhteisöön. Näihin käytäntöihin kuuluvat muun muassa vertaisoppiminen, yhteiset projektit ja ryhmätoimintaan perustuva ohjaus. Kun opiskelijat kokevat itsensä arvostetuiksi ja kuulluiksi, heidän sitoutumisensa ja motivaationsa syvenevät. (Korhonen & Toom 2017.)

Tämä näkyy selkeästi myös opiskelijoiden aikajanoille nostetuissa merkityksellisissä kokemuksissa. Esimerkkeinä ryhmäytymistä tukevista tapahtumista ovat retki Kukkian Keitaalle, olympialaiset ja telttaretki Evolle. Nämä tapahtumat olivat osa Liikunta-alan asiantuntijaksi kasvua ja kehittymistä opintojaksolla, ja niiden myötä opiskelijoille syntyi vahvoja tunnesiteitä, mikä syvensi ryhmäytymistä. Samoin fuksiaiset, turnaukset, vuosijuhlat ja muut opiskelijakulttuuriin liittyvät tilaisuudet loivat jaettuja muistoja ja tukivat yhteisöllisyyttä. Aikajanoilla nousivat esille myös vapaa-ajalla syntyneet treeniryhmät, kuten kuntosalin treeniporukka tai lentopallopelit, jotka osaltaan täydentävät formaalin oppimisen kautta syntynyttä kiinnittymistä.

Opettajien rooli tunneperäisen kiinnittymisen tukemisessa

Opettajien rooli tunneperäisen kiinnittymisen tukemisessa on keskeinen. He voivat luoda turvallisia oppimisympäristöjä ja edistää yhteisöllistä oppimista mahdollistamalla mm. vertaisoppimista, yhteisiä projekteja ja ryhmäohjausta. (Korhonen & Toom 2017.) Erityisen merkityksellisiä opiskelijoillemme olivat opintojaksot, joihin liittyi vahvaa tunnetta, haasteita tai uudenlaisia oppimismenetelmiä – kuten pyörätuolikokeilu soveltavassa liikunnassa tai legorakentelu opetuksessa. Yhdessä koetut oppimistilanteet loivat yhteisiä muistoja ja tunnesiteitä.

Samalla institutionaaliset käytännöt, kuten ryhmien vaihtuminen tai opintojen yksilökeskeisyys, voivat vaikuttaa kiinnittymisen kokemukseen (Korhonen & Toom 2017). Aikajanoilla tämä näkyi niin myönteisinä kuin kuormittavinakin kokemuksina. Opettajien tulisi tunnistaa näiden muutosten vaikutus ja tukea ryhmien uudelleenmuodostumista aktiivisesti.

Kuulumisen tunteen rakentaminen

Kuulumisen tunne rakentuu pitkällä aikavälillä, toistuvien kohtaamisten ja jaettujen kokemusten kautta. Osallistavat ja toimijuutta tukevat pedagogiset käytännöt lisäävät opiskelijoiden tunnetta siitä, että he voivat vaikuttaa omaan oppimiseensa ja ovat tärkeä osa oppimisyhteisöä. Kiinnittymisen tukemisessa tärkeää on myös, että opinnot koetaan tulevaisuuden kannalta merkityksellisiksi. Tämä lisää sitoutumista, etenkin jos opetuksessa huomioidaan opiskelijan tavoitteet, minäkäsitys ja potentiaali. (Korhonen & Toom 2017.)

Tästä oivana esimerkkinä opiskelijat nostivat esille työelämälähtöiset projektit ja harjoittelut, kuten Salpausselän kisat, Urheilugaala tai yläkoululeiritys. Niissä opiskelijat pääsivät käyttämään osaamistaan merkityksellisissä tilanteissa, mikä lisäsi kokemusta opintojen henkilökohtaisesta merkityksellisyydestä ja tuki ammatillista identiteettiä. Opettajan tehtävänä on tukea realistisia tulevaisuudenodotuksia, itsetuntemusta ja oppimisen omistajuutta, joka syntyy opiskelijoiden metataitoja kehittämällä.

Tunneperäinen kiinnittyminen vaatii opettajalta pedagogisia valintoja

Tunneperäinen kiinnittyminen ei ole oppimisen sivutuote – se rakentuu tarkoituksellisesti arjen pedagogisista valinnoista. Korhonen & Toom (2017) mukaan merkitykselliset kohtaamiset, kuulumisen tunne ja toimiva ryhmä ovat keskeisiä oppimisen ja sitoutumisen tukipilareita. Vaikka organisaation rakenne ja toimintatavat eivät aina mahdollistaisikaan optimaalista pysähtymistä tai ajankäyttöä kiinnittymisen luomiseen, voi yksittäinen opettajakin tehdä paljon asian eteen. Paras keino opettajalla tunneperäisen kiinnittymisen vahvistamiseen ovat pedagogiset menetelmät.

Vierumäen kampuksella liikunnanohjaaja (AMK) -tutkinnon opintoihin kiinnittymistä olemme lähestyneet muun muassa koko opettajiston yhteisesti valitsemien ja tukemien metataitojen kautta. Näitä ovat vuorovaikutus-, yhteistyö- ja tunnetaidot, oppimaan oppimisen taidot, itsensä johtaminen ja itsetuntemus sekä tiedonhankinta, -prosessointi ja kriittinen ajattelu. Näistä erityisesti vuorovaikutus-, yhteistyö- ja tunnetaidot tukevat opiskelijoiden kiinnittymistä opintoihin ja vahvistavat yhteisöllisyyttä.

Opetuksen sisällöissä ja menetelmissä korostuvat yhteisöllisten kokemusten mahdollistaminen. Retkien lisäksi opetukseen sisällytämme runsaasti ryhmätöitä, projekteja ja ryhmäytymistä tukevia harjoitteita, jotka edistävät yhteenkuuluvuuden tunnetta. Oppimista viemme pois luokkahuoneesta autenttisiin työympäristöihin tai vaikkapa luonnon keskelle.

Psykologisesti turvallisen ilmapiirin luomiseen kiinnitämme erityistä huomiota heti opintojen alusta lähtien. Tutustumme opiskelijoihin alusta alkaen ja rakennamme jokaisen ryhmän kanssa yhdessä ryhmän arvot. Opintojakso Liikunta-alan asiantuntijaksi kasvu ja kehittyminen sisältää paljon yhteistä pohdintaa siitä, millainen on turvallinen oppimisympäristö ja miten me opettajat ja opiskelijat voimme yhdessä tukea toistemme hyvinvointia.

Panostamme myös siihen, että kukaan ei jää ryhmän ulkopuolelle. Pyrimme huomioimaan opiskelijoiden toiveet ryhmäjaoissa ja kiinnitämme erityistä huomiota tuttuuden uudelleenrakentamiseen aina, kun ryhmiä joudutaan muuttamaan. Tiedostamme, että jatkuvat ryhmänvaihdokset voivat heikentää yhteisöllisyyttä ja vaikeuttaa kiinnittymistä, jos kokemus ryhmään kuulumisesta jää puuttumaan.

Opintoihin sisällytämme paljon reflektointia, sekä itsenäisesti että ryhmissä. Tavoitteena meillä on auttaa opiskelijoita jäsentämään omia kokemuksiaan, ymmärtämään oppimisprosessiaan ja tarkastelemaan ryhmädynamiikkaa. Heti ensimmäisenä opiskeluvuonna järjestämme reflektointityöpajan, jossa opetellaan käytännönläheisesti reflektointitaitoja.

Uskomme myös, että opintoihin kiinnittyminen paranee, kun yksittäisten viiden opintopisteen jaksojen sijaan näistä rakennetaan jaksotettuja opiskelijalähtöisiä, merkityksellisiä kokonaisuuksia. Opettajat tekevät aktiivisesti yhteistyötä, vuorovaikuttavat keskenään ja varmistavat, että opintojen punainen lanka säilyy. Näin muodostuu opiskelijoille mielekkäitä oppimiskokemuksia ja selkeämpi kokonaiskuva.

Ehkä tärkeintä on kuitenkin se, että olemme opettajina aidosti läsnä. Kuuntelemme ja kuulemme opiskelijoitamme. Olemme kiinnostuneita heidän ajatuksistaan ja haluamme kehittää opetustamme heidän kokemustensa ja tarpeidensa pohjalta entistä opiskelijalähtöisemmäksi.

Tunneperäinen kiinnittyminen on osa opiskelijan opintopolkua – ja koko yhteisön vastuulla

Tunneperäinen kiinnittyminen ei ole pelkkä mukava lisä oppimisen tueksi, vaan se on keskeinen tekijä, joka vaikuttaa suoraan opiskelijan jaksamiseen, sitoutumiseen ja lopulta myös opintojen etenemiseen ja valmistumiseen. Kun opiskelija kokee kuuluvansa oppimisyhteisöön, hänen on helpompi uskaltaa osallistua, kokeilla, epäonnistua ja kehittyä. Tämä tunne ei synny itsestään, vaan tarvitsee systemaattista, tietoista ja pitkäjänteistä pedagogista työtä. Jokainen arjen kohtaaminen, ryhmäjaon valinta tai palautteen antamisen tapa voi joko vahvistaa tai heikentää opiskelijan tunnetta kuulumisesta.

Kun pysähdymme katsomaan tunneperäistä kiinnittymistä laajemmasta näkökulmasta, näemme, että kyse on myös koulutuksen vaikuttavuudesta ja opiskelijoiden hyvinvoinnista. Kiinnittynyt opiskelija todennäköisemmin jatkaa opintojaan, etenee tavoiteajassa ja valmistuu. Vastaavasti kiinnittymättömyys voi ilmetä poissaoloina, passiivisuutena ja pahimmillaan opintojen keskeyttämisenä. Siksi opettajien arjen pedagogiset valinnat eivät ole vain yksittäisten ryhmien tai opintojaksojen asioita, vaan ne vaikuttavat suoraan koko koulutuksen laatuun ja opiskelijakokemukseen.

Voisiko tunneperäistä kiinnittymistä siis pitää jopa yhtenä korkeakoulupedagogiikan laatukriteerinä?

Tunneperäinen kiinnittyminen ei tapahdu sattumalta. Se rakentuu yhteisön jokaisessa kohtaamisessa ja jokaisella meistä on siihen vaikutusvaltaa.

Oletko pohtinut:

• Millaisella pedagogiikalla sinä tuet tunneperäistä kiinnittymistä? Entäpä miten arvioit sen vaikuttavuutta?
• Miten rakennat vuorovaikutusta opiskelijoiden kanssa? Kohtaavatko he sinut helposti ja aidosti?
• Miten kehittäisit omaa toimintaasi niin, että se tukisi vielä vahvemmin yhteisöllistä oppimista ja opiskelijan hyvinvointia?

Kuva: Haaga-Helia