Vailla valmiita vastauksia: Miten rakensimme digitaalisen tekoälypakohuoneen yhdessä opettajaopiskelijoiden kanssa?

Miten luoda ympäristö, joka on sekä maaginen että pedagogisesti merkityksellinen? Aloittaessamme ammatillisessa opettajankorkeakoulussa tekoälyteemaisen digipakohuoneen rakentamisen kohtasimme tämän haasteen. Kysymykseen sisältyneen epävarmuuden käsittely osoittautui lopulta arvokkaaksi. Tasapainoilu pedagogiikan, teknologian ja käyttäjäkokemuksen välillä pakotti meidät tarkastelemaan kriittisesti oletuksiamme, mikä lopulta johti merkityksellisiin ratkaisuihin.

Opintojaksosuunnitelmissa on perinteisesti pyritty minimoimaan epävarmuustekijöitä. Opettajat laativat yksityiskohtaisia aikatauluja, joissa määritellään tarkasti aiheiden käsittelyjärjestely koko opintojaksoa varten. Tekoälyteemaisen digipakohuoneen kehittämisessä juuri epävarmuuden hyväksyminen avasi ovia uusille pedagogisille mahdollisuuksille. Tarkastelemme tässä kirjoituksessamme, millaisia vaiheita tämä yhteinen, puoli vuotta kestänyt oppimisprosessi sisälsi ja miten epävarmuuden kanssa toimimisesta syntyi oppimisen resurssi. Kirjoitustamme rikastuttavat opettajaopiskelijoiden loppuarviointikommentit.   

Epävarmuudessa oppiminen tarkoittaa kykyä sietää ja hyödyntää epävarmuutta oppimisprosessissa, nähdä se jopa pedagogisena strategiana. Sen sijaan että pyrittäisiin välttämään epävarmuutta, opitaan näkemään se mahdollisuutena (Berghetto 2023; Alanko-Turunen & Alhonen 7.3.2025). Kyse ei ole kuitenkaan kaaoksesta vaan strukturoidusta epävarmuudesta, jossa yhdistyvät ennalta määrätyt ja määrittelemättömät tekijät. Ennalta määritetyt elementit voivat olla esimerkiksi opintojakson osaamistavoitteet, työskentelytavat ja arviointikriteerit. Tällöin se mitä opitaan – oppimisen kohde – kehkeytyy prosessin aikana.

Digitaalisen pakohuoneen rakentaminen – matka tuntemattomaan

Digitaalisen tekoälyteemaisen pakohuoneen luominen ammatillisille opettajille oli konkreettinen esimerkki siitä, miten epävarmuutta voidaan hyödyntää luovasti ja yhteistoiminnallisesti. Työskentelyprosessin aikana osallistujat sukelsivat tekoälyyn ennakkotehtävien avulla. He tutustuivat pelillistämiseen, pakohuoneen muotoiluprosessiin (Fotaris ym. 2023) ja ammatillisen opettajan tekoälyosaamiseen.

Tunnistimme pian, että oppimisprosessissa tunteet ja niiden käsittely ovat yhtä olennaisia kuin kognitiivisen sisällön työstäminen. Tämän vuoksi varasimme työpajoissa aikaa osallistujien kokonaisvaltaisille kohtaamisille – epäilyksille, innostukselle ja hämmennykselle – pelkän tehtäväkeskeisen etenemisen sijaan. Hyväksymällä epävarmuuden olennaisena osana oppimista pystyimme luomaan turvallisemman tilan aidolle kehittymiselle.

“Aihe oli oikein kiinnostava ja uutta asiaa tuli paljon. Oli kivaa tutustua uusiin digityökaluihin, joista ei ollut ennen kuullutkaan. Välillä tehtävä tuntui melko haastavalta ja yhteisellä alustalla työskentely sekavalta, mutta asiat selkeentyi kohti loppua.” (Opettajaopiskelija 1)

Ideointi ja suunnittelu tapahtuivat Zoom-työpajojen innostamina. Työpajoissa luotiin yhteistä ymmärrystä pakohuonekonseptista ja tekoälystä oppimisen kohteena. Ideoita syntyi pienryhmissä, ja niitä jalostettiin yhdessä Microsoft Whiteboard -ohjelmiston yhteistyöpohjalla. Osallistujat tutustuivat tarina-aihioihin ja valitsivat yhdessä lopullisen tarinan. Tehtäviä jalostettiin pienryhmissä, ja generatiivista tekoälyä hyväksi käytettiin niin koko tarinan kuin tehtävien luomisen tukena.

Kehitystyö eteni järjestelmällisesti, kun pienryhmät antoivat rakentavaa palautetta toistensa suunnittelemista tehtävistä. Samaan aikaan digiryhmän asiantuntijat esittelivät Thinglink-ohjelmiston mahdollisuuksia teknisen toteutuksen alustana. Yhteisesti rakennetulla digitaalisella yhteistyöpohjalla jokainen pienryhmä kehitti omia tehtäväkokonaisuuksiaan ja täydensi pakohuoneen tarinallista kaarta. Prosessin päätteeksi prototyyppiä testattiin käytännössä, mikä tuotti arvokkaita havaintoja ja konkreettisia kehitysehdotuksia jatkotyöstöä varten.

Epävarmuus oppimisen katalysaattorina

Epävarmuus oli läsnä koko prosessin ajan. Avoimet tehtävänannot pakottivat osallistujia astumaan tuntemattomalle alueelle, sillä valmiiden ratkaisujen sijaan he loivat itse tarinan ja tehtävät. Yhteistyö rikastutti Whiteboardin-yhteistyöpohjaa ja johti käyttökelpoisiin ratkaisuihin, kun erilaiset näkökulmat kohtasivat. Erilaisten digitaalisten työkalujen ja tekoälyn käyttö toi uusia mahdollisuuksia, mutta myös kysymyksiä niiden toimivuudesta ja soveltuvuudesta, mikä ruokki kokeilukulttuuria.

Kun opiskelijat ovat motivoituneita ponnistelemaan vaikeiden ongelmien parissa tai pyrkivät ymmärtämään haastavia käsitteitä, he osallistuvat aktiiviseen oppimisprosessiin, joka ylittää passiivisen tiedon vastaanottamisen. Näin he rakentavat itselleen kestävää osaamista, taitoja ja itseluottamusta. Kohta, jossa tämä ponnistelu muuttuu erityisen intensiiviseksi, on epävarmuuden raja (Skaggs & Morgan 2023). Epävarmuuden raja sijaitsee siinä pisteessä, missä opiskelijan itsenäinen osaaminen päättyy. Tällä rajalla opiskelija voi edistyä vain ohjaajan tuella tai tekemällä yhteistyötä taitavampien vertaistensa kanssa.

Miten epävarmuudessa oppiminen näkyi tässä projektissa?

Osallistujat osoittivat rohkeutta heittäytyä prosessiin, vaikka heillä ei ollut vastauksia valmiina. Joustavuus ja sopeutumiskyky korostuivat, kun suunnitelmat muuttuivat matkan varrella ja osallistujat mukautuivat uusiin tilanteisiin. Luottamus prosessiin tuntui kannattelevan useita eteenpäin, vaikka välillä tuntui varsin epävarmalta.

“Pakohuonepelimatka yllätti monella tavalla. Alkumatkan innostus ja uteliaisuus vaihtui totaaliseen epävarmuuteen ja sekasortoon – tuntui, että matka katkeaa väistämättä ja reppukin on eväistä tyhjä. Puolivälin ryhmäreflektio oli hyvä hetki levähtää, ja tankkauksen jälkeen matkanteko alkoi sujua.” (Opettajaopiskelija 2)

Varsinkin oppimisprosessin keskivaiheilla pienryhmät kohtasivat vaikeuksia. Usko omaan tekemiseen heikkeni tilapäisesti, ja ryhmässä oli havaittavissa epäselvyyttä tehtävien suhteen ja lannistumisen tunteita. Tämä vaihe haastoi ryhmän sitkeyttä ja testasi heidän kykyään jatkaa eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta. Tätä tukemaan teimme interventiot jokaisen pienryhmän työskentelyyn. Osallistujien usko yhteiseen ratkaisun löytämiseen tuntui palautuvan.

Kuten viimeaikaisissa tutkimuksissa on todettu, liian aikainen avun tarjoaminen oppimisprosessissa voi estää taitojen kehittymisen kannalta välttämättömän kognitiivisen sitoutumisen, kun taas liian myöhäinen väliintulo saattaa johtaa turhautumiseen ja motivaation katoamiseen (esim. Rotgans & Schmidt, 2011).

Digityökalujen käytettävyys ja luovan prosessin haasteet

Arvioidessamme koko oppimisprosessia esille tulivat toistuvana haasteena digitaalisten työkalujen käyttöön liittyvät kankeudet. Thinglink ja Whiteboard eivät olleet niitä helpoimpia sovelluksia taipumaan kolmen pienryhmän toimintaan. Samoin ulkopuolisten sovellusten integrointi Thinglinkiin teki käyttökokemuksesta kankean.

“Thinglink osoittautui erittäin monipuoliseksi ja intuitiiviseksi työkaluksi pakohuonepelin luomiseen. Siinä kuitenkin on omat haasteensa toimintojen rajallisuuden osalta sekä sisällön muokattavuuden kannalta.” (Opettajaopiskelija 3)

Vaikka useimmat onnistuivat selviytymään näistä vaikeuksista yhteistyön avulla, jatkuva teknologiaan liittyvien ongelmien ratkominen voi johtaa turhautumiseen ja vaikuttaa kielteisesti näiden työkalujen koettuun hyödyllisyyteen. Jatkossa tulisi keskittyä tukemaan sellaisia pedagogisia toimintamalleja, jotka osallistavat opiskelijoita teknologiavalinnoissa yhteisöllisen oppimiskokemuksen parantamiseksi.

“Itse toteutus tarvitsee kyllä kehittämistä. Tahti oli todella nopea uuden aiheen äärellä, tarinoiden ja digipuolen yhdistäminen pitäisi saada sulavammin yhteen heti alusta.” (Opettajaopiskelija 4)

Yhtenäisen tarinakokonaisuuden luominen vaati myös runsaasti työtä, sillä ryhmän sisällä ilmeni näkemyseroja tarinan johdonmukaisuudesta – osa opiskelijoista piti tärkeänä tarinan yhtenäistä linjaa alusta loppuun, kun taas toiset arvostivat tehtävien visuaalista vaihtelua ja monimuotoisuutta, mikä teki tarinan suunnittelusta monitasoisen prosessin. Tällöin oli tasapainoiltava erilaisten näkökulmien välillä.

Miten opettajat voivat tukea epävarmuudessa oppimista?

Yhdistämällä epävarmuuden käsittelyn digitaalisten pakohuoneen rakentamiseen kehitetään kaksitahoista osaamista: opiskelijat oppivat sekä digitaalisten sovellusten hallintaa että vahvistavat kykyään toimia epävarmoissa tilanteissa uutta luoden. Kun epävarmuus tunnistetaan osaksi teknologista ja pedagogista kehitystä, opettajat osaavat auttaa omia oppijoitaan navigoimaan monimutkaisessa maailmassa. Koska tekoäly muovaa jatkuvasti pedagogiikkaa, tällaiset poikkitieteelliset lähestymistavat ovat keskeisiä ammatillisten opettajien valmistautumisessa tulevaisuuden ennakoimattomiin haasteisiin.

“Perillä määränpäässä nostelen repustani monenlaisia matkamuistoja: mukavia ihmisiä, hyviä keskusteluja, tekoälyosaamista ja rutkasti kasvanutta ymmärrystä tekoälyn mahdollisuuksista. Oli hyvä reissu!” (Opettajaopiskelija 2)

Ohjaavat opettajat voivat tarjota riittävää tukea ilman valmista tiekarttaa. Me autoimme, mutta emme tarjonneet valmiita ratkaisuja, mikä kannusti oppijoita kehittämään omia ongelmanratkaisutaitojaan. Epävarmuuden ”kehystäminen” työpajoissa tuo epävarmuuden esiin positiivisena mahdollisuutena oppia. Oppijoiden luottamus prosessiin kasvattaa itsenäisyyttä antamalla heille vastuuta ja mahdollisuuksia tehdä päätöksiä. Tuen asteittainen vähentäminen siirtää meidät ohjaavat opettajat taustalle, mikä antaa oppijoille yhä enemmän vastuuta oppimisprosessistaan.

“Tekoälyn pakohuonepeli on enemmän kuin pelkkä oppimiskokemus – se on mukaansatempaava matka, jossa yhdistyvät luova ongelmanratkaisu, tiimityö ja teknologian syvällinen ymmärrys.” (Opettajaopiskelija 5)

Opettajaopiskelijoiden halu jatkokehittää pakohuonetta opintojakson virallisen päättymisen jälkeen kertonee merkityksellisestä ja innostavasta oppimiskokemuksesta. Tämä sisäsyntyinen motivaatio ja projektin omistajuus osoittavat, että oppimisprosessi oli monelle osallistujalle antoisa ja opiskelijat löysivät henkilökohtaisen yhteyden teemaan.

”Oma kokemukseni on 5 tähteä – suosittelen lämpimästi tätä matkaa kaikille, jotka haluavat kehittää sekä teknisiä että vuorovaikutustaitojaan!”(Opettajaopiskelija 5)

Claude 3.7 Sonnetia ja Copilotia käytettiin tämän tekstin viimeistelyvaiheessa.