Pro
Siirry sisältöön
Jatkuva oppiminen

Heikot signaalit apuna korkeakoulujen tulevaisuuden ennakoinnissa

Kirjoittajat:

Elina Iloranta

kehityspäällikkö

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Katriina Haverinen

koulutusvastaava, avoin amk
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 05.03.2025

Heikot signaalit ovat asioita tai ilmiöitä, jotka voidaan tulkita ensimmäisiksi merkeiksi tulevista muutoksista tai nousevista teemoista. Ne ovat uusia asioita, jotka yleensä tuntuvat oudoilta, yllättäviltä tai jopa naurettavilta. (Dufva 2019; Hiltunen 2017.) Tämän takia saattaa helposti käydä niin, että ne tulevat ohitetuksi jatkuvassa tietotulvassa.

Organisaation ennakointityössä on helpompi tarttua tuttuihin teemoihin ja ulkopuolisten asiantuntijoiden vahvistamiin megatrendeihin kuin omiin silmiin osuneisiin yksittäisiin uutisiin tai arjessa vastaan tulleisiin kokemuksiin. Mutta onko tekemisessä silloin todella kyse ennakoinnista vai onko silloin kyse vain oman toiminnan kehittämisestä vallitsevaan olotilaan ja jo vahvistuneeseen muutokseen? Näkisimme, että todellinen ennakointi vaatii trendien ohella myös heikkojen signaalien tarkastelua ja jatkuvaa hereillä oloa.

Heikkoja signaaleja etsiessä tärkeää on uteliaisuus

Heikkoja signaaleja voi kerätä yksin tai mieluiten yhdessä, jolloin signaaleja tulee kerättyä eri näkökulmista. Yhdessä voidaan sopia, että signaaleja etsitään tietystä näkökulmasta tai teemasta. Heikkoja signaaleja etsiessä tärkeää on uteliaisuus ja innostus seurata eri medioita monipuolisesti ja bongata jotain uutta ja yllättävää keskusteluista eri-ikäisten ihmisten kanssa tai vaikkapa työhön liittyvässä seminaarissa tai sosiaalisessa mediassa. Olennaista on pitää aistit auki ja mieli avoimena. Tämä vaatii omien oletusten haastamista, sillä omaan maailmankuvaan sopivia signaaleja on helppo tunnistaa. Todella oudot ja uudet asiat saattavat jäädä huomiotta, jos tarkastelua tekee vain tuttujen asioiden ja ilmiöiden rajoissa. Yleensä heikot signaalit ovat jopa epätodellisen tuntuisia. Esimerkiksi yllättävä mielipide, luonnonilmiö tai vaikka uudenlainen innovaatio tai palvelu voi olla heikko signaali alkavasta muutoksesta. (Dufva 2019, 5; Hiltunen 2017; Poussa & Ylikoski 2025.)

Käytännössä signaalien havainnointi siis vaatii jopa järjestelmällistä omien rajausten tunnistamista ja huomion kiinnittämistä pienempiin ja oudoilta tuntuviin asioihin. Se ei ole aina helppoa eikä yksinkertaista. Megatrendejä tarkastellessa on jo tiedossa, että tähän ollaan menossa ja pohdiskeltavaksi jää se, miten se tulee vaikuttamaan minuun tai organisaatioomme ja miten meidän tulisi asian suhteen toimia. Heikkoja signaaleja havainnoidessa on uskallettava rohkeasti pohtia itse mihin olemme menossa ja miten se mahdollinen suunta meihin vaikuttaisi.

Ei ole taetta siitä, että suunta on oikea tai että niin tulisi tapahtumaan, mutta ajatuksella on mahdollista silti leikitellä ja pohtia siihen liittyviä mahdollisia tapahtumakulkuja. Varmaankin juuri tämän leikillisyyden takia signaalien havainnointi laajentaa omaa ajattelua, synnyttää uusia oivalluksia ja saa pohtimaan tulevaisuutta eri näkökulmista. Ajatuksilla leikkiminen saattaa tehokkuutta painottavassa työelämässä tuntua turhalta, mutta toisaalta ajatusten laajentuminen ja oivallukset saattavatkin palkita tehokkaammalla toiminnalla, jossain toisessa kohdassa.

Tulkinnassa oltava tarkkana

Signaalien havainnoinnin jälkeen on vuorossa niiden tulkitseminen. Voimme tulkita signaaleja pohtimalla mistä ilmiöistä signaali kertoo, ja mitkä voisivat olla ilmiön vaikutukset. Signaaleja voi myös yhdistellä tai pohtia liittyvätkö ne johonkin olemassa olevaan tai alkavaan megatrendiin. Välittömien vaikutusten lisäksi on tärkeää miettiä signaalin mahdollisia välillisiä vaikutuksia ja vaikutusten yhteyksiä. Tämän jälkeen ajattelua voidaan viedä eteenpäin luomalla skenaarioita siitä, mitä ilmiö voisi tarkoittaa omassa organisaatiossamme. (Dufva 2019, 6; Hiltunen 2017; Poussa & Ylikoski, 2025.)

Leikittelyn jälkeen tulisi siis tarkastella esille nousseita signaaleja totisemmin ja pohtia mistä signaalissa on oikeasti kyse ja mihin kaikkeen se voisi vaikuttaa. Tässä kohtaa olennaista on tietoinen objektiivisuuden tavoittelu. Keskitymme helposti signaaleihin, jotka kuvaavat tulevaa sellaisena kuin haluaisimme sen olevan tai miten sen jo itse kuvittelemme. Liian subjektiivinen näkökulma saattaa johtaa organisaation kannalta jopa epäonnistuneisiin ennakointeihin ja ratkaisuihin. (Silver 2014.)

Erilaisia näkökulmia voisi löytyä esimerkiksi, kun tulkintaa tehdään mahdollisimman heterogeenisessä ryhmässä. Organisaation sisällä voisi olla hedelmällistä yhdistää asiantuntijoita eri toiminnoista saman pöydän ääreen. Skenaarioiden luomisestakin tule huomattavasti kiinnostavampaa, kun niitä pohditaan yhdessä vähän eri näkökulmista asiaa katsoen.

Heikkojen signaalien hyödyntäminen korkeakoulujen ennakointityössä

Heikot signaalit voivat olla vinkkejä tulevaisuuden muutoksista, yllättävistä haasteista tai mahdollisuuksista, joita emme vielä kunnolla havaitse (Poussa & Ylikoski 2025). Niiden havainnointi on tärkeää myös korkeakoulujen toiminnassa. Heikot signaalit voivat kertoa tarpeesta kehittää ja tutkia eri ilmiöitä tai innovoida uutta. Signaalien tulkinta voi johtaa uusiin toimintatapoihin tai tarpeeseen tutkia ja kehittää opetusta ja ohjausta tiettyyn suuntaan. Ilmiöiden vaikutusten pohtiminen auttaa siis korkeakouluja valmistautumaan tulevaisuuden muutoksiin. Tällöin emme vain ajelehdi muutoksen mukana vaan olemme aktiivisesti mukana luomassa tulevaisuutta.

Korkeakoulut voivat hyödyntää havaitsemiaan signaaleja monin eri tavoin. Niiden avulla voidaan tunnistaa uusia aloja ja osaamisia, jotka saattavat olla tärkeitä tulevaisuudessa ja kehittää opetussuunnitelmia sen mukaisesti. Yhtä lailla heikot signaalit auttavat korkeakouluja reagoimaan työelämän tai muun yhteiskunnan nouseviin muutoksiin ja kuluttajien tarpeiden muuttumiseen. Ne kaikki vaikuttavat siihen, minkälaisia palveluita korkeakoulujen tulisi tarjota, ja miten heidän tulisi se tehdä varmistaakseen riittävän koulutustason ja oman toimintansa jatkuvuuden.

Ennakointi on korkeakouluille erityisen tärkeää niiden monitahoisen roolin takia. Tavoitteena on palvella oppijoita ja auttaa heitä kehittämään osaamistaan niin, että he menestyvät työelämässä. Samaan aikaan tarve on täyttää työelämän tarpeet ja yhteiskunnan vaatimukset takaamalla riittävä määrä osaajia ja pitää työikäisten koulutustaso riittävän korkealla.

Työpajakokeilusta innostusta signaalien havainnointiin Haaga-Heliassa

Haaga-Helian jatkuvan oppimisen koulutustarjonta muodostuu avoimen ammattikorkeakoulun opinnoista, hankkeissa tuotetuista opintopisteyttämättömistä sisällöistä sekä kaupallisten palveluiden yrityksille ja yksilöille suunnatuista koulutuspalveluista ja kursseista. Tavoitteenamme on jatkuvan oppimisen koulutustarjonnan suunnitteluprosessin tehostaminen sekä yhtenäisen koulutustarjonnan varmistaminen. Eräs tärkeä yhteistyömme ulottuvuus on kaikkien jatkuvan oppimisen parissa toimivien kanssa yhdessä tehtävä ennakointi ja tulevaisuuden suunnittelu.

Vuonna 2025 aloitimme yhteisen työskentelymme osallistumalla Sitran 15.1. järjestämään Heikot signaalit -verkkotapahtumaan. Osallistujia pyydettiin valmistautumaan havainnoimalla heikkoja signaaleja Sitran Luotain-työkalun avulla ja kirjaamaan niitä itselleen ylös. Luotain-työkalu ohjaa havainnoimaan ympäristöä ja tunnistamaan heikkoja signaaleita tarkkailemalla esimerkiksi asioita, mistä moni ei vielä tiedä, asioita, jotka ovat ihan outoja, asioita, jotka tapahtuvat jossain ihan muualla tai asioita, mistä on vaikea puhua (Sitra 2024).

Tilaisuuden alkaessa osallistujista muodostettiin kolme ryhmää, joissa jokaisessa toimijoita avoimesta ammattikorkeakoulusta sekä kaupallisista palveluista ja kahdessa ryhmässä vielä toimijat tutkintokoulutuksen puolelta. Sitran webinaariosuuden jälkeen aloitettiin työskentely, jossa osallistujat esittivät havaitsemansa heikot signaalit toisilleen ja keskustelivat niistä. Ryhmien tuli valita yksi heikko signaali syvempää analysointia varten.

Ryhmien syvempään tarkasteluun valitsemat heikot signaalit olivat:

  1. Kuukautiskierron huomioiminen työssä
  2. Somealustojen joukkopako
  3. Tiktok-sukupolven arvojen muutos

Signaaleista skenaarioiksi ja skenaarioista käytäntöön

Signaalien tulkinta on spekulointia vaihtoehtoisten tulevaisuuskuvien välillä. Näilläkin signaaleilla voi olla vaikutusta moneen asiaan, mutta omassa työpajassamme pohdiskelimme näiden vaikutusta korkeakoulun toimintaan ja muun muassa opetustarjontaamme.

Sitran luotain -työkalun avulla ryhmät pohtivat ensin mitä signaali kertoo, eli mikä on toisin kuin ennen. Sen jälkeen pohditaan, mitä tässä hetkellä normaalina pitämäämme asiaa signaali haastaa ja mitä se tarkoittaa omalle toiminnallemme. Signaaliin syventyessä pohditaan, millä tavoilla se saattaisi vaikuttaa opiskelijoihimme, työntekijöihimme tai toimintaympäristöömme. Lopuksi voidaan pohtia, mitä mahdollisuuksia signaali meille tuo, ja miten voisimme kääntää signaalin tuomat muutokset hyödyksemme.

Haaga-Helian työskentelyssä esille nousseista signaaleista pohdittiin muun muassa seuraavia. Entä jos sosiaalisen median kyllästämä sukupolvi Z muuttaa arvomaailmaamme niin, että muodollisen koulutuksen arvostus vähenee radikaalisti? Olemmeko valmiita tähän ja pystymmekö muuttamaan tekemisemme fokuksen tutkintokoulutuksesta joustavampiin ratkaisuihin? Mitä jos naisoletetut voisivatkin suunnitella työntekoaan ja opintojaan kuukautiskierron mukaisesti niin, että vaativimmat työt tehtäisiin aina hormonaalisesti sopivimpaan aikaan? Mitä se tarkoittaisi opettajan työssä? Tuleeko opettajan joustaa oppijan kuukautiskierron mukaan? Mutta miten työnantajana huomioidaan opettajan oma kuukautiskierto? Tai mitä jos uudet sosiaalisen median alustat ja tekoälysovellukset toimivatkin tulevaisuudessa mielipidejohtajinamme? Pystyvätkö alustojen omistajat vaikuttamaan kokonaisten sukupolvien ajatteluun ja esimerkiksi heidän näkemykseensä koulutuksesta ja kouluttautumisesta? Kaiken kaikkiaan pohdinta herätti siis paljon ajatuksia.

Toteutetun työskentelyn kautta huomasimme, että heikkojen signaalien havainnointi on mielenkiintoista ja niiden tulkinta yhdessä on hauskaa. Sen lisäksi kaikki osallistujat tuntuivat olevan yksimielisiä siitä, että heikkojen signaalien havaitseminen on hyvin olennaista toimintamme kehittämisen kannalta. Jotta pysymme mukana muutoksessa ja voisimme olla visiomme mukaisesti askeleen edellä, meidän tulee tällaisten fasilitoitujen tilaisuuksien avulla muistutella itseämme pitämään silmät ja korvat auki jatkuvasti. Joten rohkeasti vain leikkimään heikoilla signaaleilla!

Lähteet

Dufva, M. 2019. Heikot signaalit tulevaisuuden avartajina. Sitran selvityksiä 142. Vantaa. Luettu 3.3.2025.

Poussa, L. & Ylikoski, T. 2025. Heikkoja signaaleja tulevaisuudesta. Opas havainnointiin ja tulkintaan. Sitran julkaisu. Helsinki. Luettu 3.3.2025.

Silver, N. 2014. Signaali ja kohina. Miksi monet ennusteet epäonnistuvat, mutta jotkin eivät? Terra Cognita. Helsinki.

Sitra. 2025. Heikot signaalit -luotain. Luettu 3.3.2025.

Sitra. 2024. Vuoden 2025 puheenaiheet – pidä näitä silmällä. Sitran kooste 2024. Luettu 3.3.2025.

Kuva: Shutterstock