Kohtaaminen pedagogisen organisaatiokulttuurin keskiössä

Turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri oppilaitoksessa rakentuu oppilaitosyhteisön jäsenten välisissä kohtaamisissa. Tätä kokonaisuutta voi kutsua organisaatiokulttuuriksi.

Organisaatiokulttuurilla tarkoitetaan yhteisön yhteisiä arvoja, asenteita, uskomuksia ja normeja. Näistä osa on näkyviä, mutta osa väistämättä ei. Organisaatiokulttuuri on siis osin tiedostamaton, mutta olennainen tekijä koulun yhteenkuuluvuuden luomisessa. Käytännössä se ilmenee koulun normeissa, opiskelijoiden ja opettajien välisissä suhteissa sekä kokemusten jakamisessa. (Teasley 2017.) Tästä seuraa, että pedagogiikka on oppilaitoksessa olennainen organisaatiokulttuurin luoja.

Oppimista edistävä organisaatiokulttuuri

Ihmiset ovat synnynnäisesti vuorovaikutukseen suuntautuneita ja siksi jokainen lapsen tai nuoren kanssa toimiva aikuinen väistämättä vaikuttaa heihin tekemillään ja tekemättömillään teoilla (Sinkkonen 2004). Tämä vuorovaikutuksen piirre on läsnä myös aikuisten välisissä kohtaamisissa.

Kehittämällä tietoisesti pedagogiikkaa, ottaen huomioon vuorovaikutusten olennaiset ulottuvuudet, voimme luoda oppimista edistävää organisaatiokulttuuria. Sitä voi kutsua pedagogiseksi organisaatiokulttuuriksi.

Kohtaamisten merkitys oppimisessa

Opetuksen järjestämisen näkökulmasta on luonnollisesti tärkeää, että oppimisen edellytykset ovat mahdollisimman hyvät. Monipuoliset pedagogiset menetelmät ovat keino taata mahdollisimman yhdenvertaiset mahdollisuudet oppimiseen. Näiden suunnittelussa ja toteutuksessa on hyvä olla tietoinen kohtaamisten merkityksestä oppimisessa. Tätä havainnollistan seuraavaksi kolmen kohtaamisen tason avulla.

Ensimmäinen taso on hermostollinen ja osin tiedostamaton yksilöllinen taso. Aiemmin luodut ja edelleen kehittyvät turvalliset kiintymyssuhteet ja autonomisen hermoston rooli turvallisuutta arvioivana järjestelmänä ovat keskeisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat opiskelijoiden sosiaaliseen liittymiseen, hyvinvointiin ja oppimiseen. Autonomisen hermoston turvalliseksi arvioimat tilanteet mahdollistavat oppimisen. Uhkatilanteissa energia kuluu aktiiviseen puolustautumiseen. (Leikola ym. 2016.) Sosiaalisissa tilanteissa tapahtuu jatkuvasti tällaista arviointia, ja siksi on tärkeää suunnitella pedagogiset ratkaisut niin, että otetaan huomioon opiskelijoiden mahdollisesti hyvinkin erilaiset valmiudet kohdata muita.

Toinen taso, jota kutsun ohjaukselliseksi, on myös yksilöllinen taso. Se sisältää hermostollisen tiedostamattoman tason sekä osittain tiedostamattoman käyttöteorian eli tapamme olla vuorovaikutuksessa ohjauksellisissa tilanteissa. Kunnioitus, huomio, läsnäolo, turvallisuus ja hyväksytyksi tuleminen ovat keskeisiä periaatteita, joita ohjauskohtaamisten tulisi ilmentää ja edistää (Peavy 2001).

Kolmas taso on yhteisöllinen, pedagoginen taso. Se korostaa turvallisen ja hyväksyvän oppimisympäristön ja yhteisön merkitystä. Pedagogiset ratkaisut, jotka edistävät yhteenkuuluvuuden, onnistumisen ja autonomisuuden kokemuksia, ovat oppimisen kannalta avainasemassa (Deci & Ryan 2000). Yhteisöllinen taso pitää sisällään yksilölliset hermostolliset ja ohjaukselliset tasot.

Pedagoginen organisaatiokulttuuri rakentuu näiden osa-alueiden yhteisvaikutuksena, ja ilmenee oppilaitosyhteisön arvoissa, asenteissa ja toimintatavoissa. Huolimatta niiden osittaisesta näkymättömyydestä, voidaan niitä tietoisesti ottaa huomioon pedagogisissa ratkaisuissa. Pedagogisen organisaatiokulttuurin rakentamiseen osallistuvat kaikki oppilaitosyhteisön jäsenet, tiedostamattaankin.

Kuva: Haaga-Helia