Opinnäytetyön ohjaamisen poluilla – Ohjaammeko prosessia vai lopputulosta?

Opinnäytetyö on määritetty ammattikorkeakouluopintoja määrittelevässä asetuksessa (Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 1129/2014) pakolliseksi osaksi opintoja, mutta työn sisältö ja muoto voivat vaihdella tutkinnoittain.

Ammattikorkeakoulun opinnäytetyölle on asetettu tutkinnosta riippuvaiset tietyt akateemiset ja ammatilliset tavoitteet, mutta sitä ei voida pitää pelkästään kognitiivisena ponnisteluna. Parhaimmillaan opinnäytetyön tekeminen on oppimisprosessi, johon kuuluu tiedollisen pääoman kehittymisen lisäksi ammatillisen identiteetin ja itseluottamuksen rakentumista, mutta myös runsaasti erilaisia tunteita – joskus jopa tunteiden vuoristorataa. Opinnäytetyön ohjaajan näkökulmasta tämä tarkoittaa asettumista ei ainoastaan kirjallisen tuotoksen, vaan olennaisella tavalla myös prosessin ohjaajan rooliin.

Tässä kirjoituksessa tarkastelen sitä, mitä kaikkea itseasiassa ohjataan, kun ohjataan opinnäytetyön tekemistä. Pohdin sitä, miten lopputuloksen ohjaaminen eroaa prosessin ohjaamisesta ja tuon ilmi hyötyjä, joita prosessin ohjaamiseen keskittymisellä on sekä opiskelijan että ohjaajan näkökulmasta.

Kirjallinen lopputuotos ja oppiminen ohjaamisen kohteina

Ohjausprosessi Haaga-Heliassa alkaa, kun opinnäytetyön tekijä on tehnyt hyväksytyn aihe-ehdotuksen ja hänelle on nimetty ohjaaja. Vaikka ohjaamiseen on laadittu työtä helpottavia sisäisiä Haaga-Helian ohjeita ja sen tueksi on kirjoitettu useita ammatillisia teoksia (mm. Nummenmaa & Lautamatti 2004; Vehviläinen 2022), on erilaisia ohjaustapoja silti käytännössä yhtä paljon kuin on ohjaajiakin. Yksi asia on kuitenkin varmaa: ohjata on verbi eli se tarkoittaa aktiivista toimintaa.

Koska opinnäytetyölle on asetettu tietyt vaatimukset ja sitä arvioidaan tarkasti määriteltyjen arviointikriteerien valossa, on inhimillistä, että näistä kriteereistä muodostuu usein myös ohjauksen suuntaviivat. Ohjaajan on kuitenkin tärkeää erottaa omassa ohjaustyössään lopputuotoksen ohjaus oppimisprosessin ohjauksesta. Kumpikin on tärkeää, mutta pitää sisällään jokseenkin erilaisia, tai ainakin eri asioihin painottuvia käytänteitä.

Kirjallisen lopputuotoksen ohjauksella tarkoitan tässä itse opinnäytteen eli arvioitavan työn ohjausta, joka kohdistuu usein helposti määriteltävissä oleviin asioihin kuten tiedonhaun ohjaamiseen, kirjoittamisen ohjaamiseen, tekstin kommentointiin, analyysissä neuvomiseen ja esimerkiksi raportin yksityiskohtiin ja lähdeviitteisiin liittyvien muotoseikkojen ohjaamiseen. Ohjaajalla saattaa myös olla omaan, usein pitkäänkin, kokemukseen perustuen vahva näkemys siitä, missä vaiheessa prosessia mikäkin näistä teemoista on olennaista. Haasteena on, että jokainen oppimisprosessi, ja näin ollen myös opinnäytetyöprosessi on omanlaisensa eikä useinkaan noudata ’tyypillisen opinnäytetyöprossin’ kulkua. Uskallan ehdottaa, että sellaista ei välttämättä ole edes tunnistettavissa.

Oppimisprosessi on harvoin kovin ’siisti’, saatikka lineaarinen. Mikäli ohjauksessa ei oteta huomioon sitä, mitä oppimisprosessissa tapahtuu, on mahdollista, että ohjaaja tulee ohjanneeksi eri prosessia kuin mitä opiskelija parhaillaan käy läpi. Tällöin syntyy kohtaanto-ongelmia, jotka eivät ole mitenkään harvinaisia opinnäytetyöprosesseissa ja saattavat johtaa niiden takkuamiseen tai pysähtymiseen. Opiskelija saattaa kokea, että ohjaaja ei ymmärrä häntä eikä hän koe saavansa apua niihin asioihin, joiden kanssa kullakin hetkellä kamppailee. Näitä tilanteita on mahdollista välttää tai selvittää sillä, että rohjetaan pysähtyä prosessin äärelle ja tutkia mitä opiskelija juuri sillä hetkellä oppimisen näkökulmasta tarvitsee.

Prosessin ohjauksella tarkoitan puolestaan ohjausta, joka kohdistuu hyvin erilaisiin asioihin. Tällöin ohjauksen kohteena ja kiinnostuksen keskiössä ovat opinnäytetyön tekemiseen liittyvät ennakkokäsitykset, tunteet, ajatukset ja matkan aikana syntyvät kysymykset. Haasteensa prosessin ohjaukseen tuo se, että usein opiskelija sanoittaa näihin teemoihin liittyviä kysymyksiä yksinomaan lopputuloksen kautta pohtien esimerkiksi sitä, mistä löytää ’hyvän teorian’, millaisen aineiston keräisi ja mistä saisi toimeksiantajan, kun oikeasti kysymysten takana saattaa olla pohdintaa siitä ’onko minusta tähän”, ’kuka auttaa sitten, kun olen kiipelissä analyysin kanssa’ ja ’mitä järkeä tässä koko touhussa on’. Näiden asioiden ääreen pysähtyminen edellyttää usein sormien nostamista näppäimistöltä, tietokoneen sulkemista, kirjojen laskemista pöydälle ja pysähtymistä sekä yhteistä pohdintaa ohjaajan kanssa.

Ohjaajalta tämä vaatii sen hyväksymistä, että ohjausprosessin aikana annetaan tilaa muihin elämänalueisiin liittyville asioille, kuten työ-, perhe- tai kaveritilanteisiin liittyville huolille, jotka toisinaan puskevat opinnäytetyön tekemisen reviirille. Opinnäytetyön tekijä on usein ikävaiheessa, jolloin elämässä tapahtuu paljon sellaista, mikä ei voi olla vaikuttamatta myös opinnäytetyöprosessin edistämiseen.

On luonnollista, että ohjaaja saattaa hetkittäin miettiä, ettei tämä ole hänen työnkuvaansa. Ottamalla ohjaukseen kokonaisvaltaisen tulokulman, voi kuitenkin monet käytännöllisemmät haastavat tilanteet vaikkapa aineiston analyysin raportoinnin suhteen helpottua, kun opiskelijalle syntyy kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen kokemus. Tämä on helppoa ymmärtää, kun tarkastelee asiaa omasta näkökulmastaan: usein omaan työhön on helpompi keskittyä, kun on saanut esimerkiksi kollegalleen kertoa yksityiselämän huolista, jotka vievät ajatuksista tilaa työpäivän aikana.

Kuten Vehviläinen (2022) toteaa, on ohjauksessa usein elementtejä kummastakin, prosessivetoisesta ja lopputuotosvetoisesta, ohjauksesta eikä näitä ole järkevää tarkastella toistensa vastakohtina, vaikka niiden käytännöt muovaavatkin ohjaustilanteita ja -keskusteluita usein hyvin erilaisiksi. Toisinaan on tärkeää uppoutua ohjattavan läpikäymiin ajatuksiin ja tunteisiin, eli oppimisprosessin vaiheeseen, kun taas toisinaan on tarkoituksenmukaisempaa syventyä johonkin hyvin yksityiskohtaiseen työn osa-alueeseen ja edetä tarkasti määriteltyjen askelmerkkien mukaan.

Prosessinäkökulmalla on useita hyötyjä ohjauksessa

Ohjaajalla on tärkeä rooli siinä, minkälainen käsitys opiskelijalle opinnäytetyöstä rakentuu ja edelleen minkälaisen merkityksen tämä työlle antaa. Aiemmassa tutkimuksessani (Stubb, Pyhältö & Lonka 2011) havaitsin, että tohtorintutkinnon suorittavien keskuudessa keskittyminen oppimisprosessiin lopputuotteen sijaan tai vähintäänkin rinnalla oli yhteydessä parempaan hyvinvointiin ja työhön sitoutumiseen. Sen sijaan yksinomaan lopputulokseen keskittyminen oli yhteydessä korkeampaan stressiin, uupumukseen, kiinnostuksen puutteeseen ja suurempaan todennäköisyyteen keskeyttää koko homma (Stubb, Pyhältö & Lonka 2011).

Vaikka ammattikorkeakoulun opinnäytetyö on sekä luonteeltaan että laajuudeltaan hyvin erilainen kuin tohtorintutkinto, on niissä löydettävissä paljon samaa. Voidaan jopa esittää, että prosessin mielekkyyden ja ohjauksen kiinnittymisen myös siihen merkitys on mahdollisesti jopa suurempi, sillä ammattikorkeakouluopiskelijalla opinnäytetyö on usein ensimmäinen laatuaan, kun taas tohtorin väitöskirjaa tekevällä on jo aiempia kokemuksia opinnäytetyön tekemisestä.

Keskittymällä lopputuotteen määrämitan, muodon ja laadun ohjauksen lisäksi opiskelijan oppimisprosessin ohjaukseen, ohjaajalla on mahdollisuus tukea opiskelijan tietotaidon lisäksi tämän itsetuntemuksen, ammatillisen identiteetin ja projektinhallinnan taitojen kehittymistä. Nämä puolestaan parhaimmillaan rakentavat pohjaa sisäiselle motivaatiolle, sitoutumiselle ja ajanmukaiselle valmistumiselle, mutta myös hyvinvoinnille.

Vaikka prosessin ohjaaminen on usein haastavampaa kuin pelkän lopputuotoksen ohjaaminen, on se oman kokemukseni mukaan palkitsevampaa ja mielekkäämpää ohjaajalle. Parhaimmillaan se syventää yhteistyösuhdetta opiskelijan kanssa ja luo ohjaajalle vahvan tunteen merkityksellisen työn tekemisestä. Opiskelijan näkökulmasta puolestaan prosessinäkökulmalla ohjaukseen on mahdollista vahvistaa ajatusta, että opinnäytetyö ei ole vain opiskelujen lopussa palautettava tuotos, vaan parhaimmillaan innostava oppimismatka, joka opettaa tekijälleen niin tutkimus- ja kehittämistyön tekemisestä, aiheesta kuin omasta itsestäänkin oman alansa tulevana ammattilaisena.

Kuva: Haaga-Helia