Korkeakoulutus ohjaa kohti kestäviä valintoja

Luonnon monimuotoisuuden säilyminen edellyttää ihmisiltä nykyistä kestävämpää elämäntapaa ja ympäristöä huomioivia valintoja. Kestävyys oman toiminnan kriteerinä pitäisi toteutua arjen lisäksi myös työssä ja siten olla osa ammatti-identiteettiä.

Ammattikorkeakouluina meidän tulisi olla huolissaan siitä realisoituuko kestävyystavoitteemme osaksi valmistuvan opiskelijan ammatillista tapaa toimia. Millaisia valintoja valmistuneet opiskelijat tekevät siirtyessään työelämään? Ovatko ne kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisia vai jääkö tieto muuttumatta toiminnaksi?

Haaste on globaali ja Ammattikorkeakoulujen Kiina-verkoston kohta nelivuotisen toiminnan aikana on ollut helppo havaita, että asiaa tutkitaan ja siitä ollaan kiinnostuneita myös Kiinassa. Yritysten globaalit markkinat pakottavat meidät ymmärtämään Suomen lisäksi kohdemaiden eli markkinoiden kestävään kehitykseen liittyviä odotuksia.

Kestävä kehitys osana globaaleja ja kansallisia ohjelmia

Kestävien ja ympäristömyönteisten valintojen on useissa tutkimuksissa havaittu liittyvän vahvasti luontokokemuksiin ja sen välittämänä luontosuhteeseen (Cheng & Monroe 2012; Collado & Evans 2019; Fränkel ym. 2019; Mei ym. 2024). Kestävä kehitys ja sen kytkeytyminen luontosuhteeseen kiinnostaa tällä hetkellä laajasti kaikilla yhteiskunnallisilla tasoilla ja toimialoilla. Kasvaneen kiinnostuksen myötä halu tutkia näkemyksiä ja vaikuttaa ihmisten valintoihin korostuu tällä hetkellä useissa globaaleissa ja kansallisissa ohjelmissa.

Suomalaisten asenteita ja käytännön valmiutta ilmastotoimiin on selvitetty vuosina 2015, 2019 ja 2023 toteutetun ilmastobarometrikyselyn avulla (Ympäristöministeriö 2023). Suomen Ympäristökeskus ja Ympäristöministeriö ovat julkaisseet 2018, 2020 ja 2022 luontosuhdebarometrikyselyn, joilla selvitettiin suomalaisten suhdetta luontoon ja sen monimuotoisuuden turvaamiseen (Ympäristöministeriö 2020). Sitran vuonna 2021 teettämällä Suomalaiset luontosuhteet -kyselytutkimuksella on haluttu selvittää, miltä suomalaisten luontosuhteet näyttävät ja miten se ilmenee arjessa (Sitra 2021).

Suomessa tehtyjen tutkimusten tuloksia näyttäisi yhdistävän se, että tietoa on käytettävissä paljon, luonto koetaan tärkeäksi ja huoli luonnon tilasta kasvaa mutta arjessa se ei muutu kovinkaan usein teoiksi. Kaupungistumisen tuomaan haasteeseen on herätty esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa ollaan kiinnostuneita siitä, miten suhde luontoon ja siten kestävään kehitykseen syntyy tilanteessa, jossa ’takapiha on vaihtunut näyttöön’ eikä autenttisia luontokokemuksia enää synny (Edwards & Larson 2020). Kysymys ei ole vielä akuutti Suomessa, mutta viitteitä tapahtumassa olevaan polarisoitumiseen on jo nähtävissä. Kiinassa taas kiinnostus kohdentuu esimerkiksi siihen miten yhteisö ja elintason muutokset vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen ja siten kestävän käyttäytymisen toteutumiseen (Tam & Chan 2017).

Ammattikorkeakoulujen rooli kestävän kehityksen ymmärryksen ja toimintatapojen tuottajana on tätä taustaa vasten varsin merkittävä. Valtioneuvoston kanslian yhteydessä toimivan Kestävyyspaneelin Suomelle tunnistamissa etenemisaskeleissa on nähtävissä vahva kannustus ammattikorkeakouluille. Etenemisaskelissa mainitaan ja korostuu erityisesti kasvatuksen, koulutuksen ja yhteisöllisen toiminnan merkitys kestävyysmurroksessa (Kestävyyspaneeli 2021).

Suomalaisten minäkuva omasta ympäristömyönteisyydestään, luontosuhteesta ja omasta toiminnastaan poikkeaa tilastojen osoittamasta käytännön ympäristömyönteisestä toiminnasta. Suomalaiset mieltävät edellä mainittujen tutkimusten mukaan itsensä varsin ekologisiksi, mutta käytännössä eivät sitä hiilijalanjäljen perusteella ole. Positiivista kuitenkin on, että hiilijalanjälkemme on lähes puolittunut yhdeksässä vuodessa (Suomalaisten kulutuksen hiilijalanjälki, n.d.). Valtaosa suomalaisista haluaisi pienentää Suomen hiilijalanjälkeä, mutta totuttujen tapojen muuttaminen on vaikeaa. Tähän tapojen muuttamisen haasteeseen ammattikorkeakoulut voisivat tuoda oman panoksensa työelämämuutoksen kautta.

Kestävä kehitys ja opetus korkeakoulukontekstissa

Ympäristömyönteinen käyttäytyminen (Pro Environmental Behavior), ympäristöidentiteetti (Environmental Identity) ja ympäristöystävällinen käyttäytyminen (Eco Friendly Behavior) ovat käsitteitä jotka lähestyvät eri näkökulmista kaikkea sitä toimintaa, jolla pyritään minimoimaan kielteisiä ympäristövaikutuksia tai maksimoimaan luonnonvarojen kestävä käyttö (Atik ym. 2023; Carfora ym. 2017; Häyrinen & Pynnönen 2020; Vesely ym. 2021; Whitmarsh & O’Neill 2010).

Ammattikorkeakouluna pyrimme aktiivisesti tuomaan kestävää kehitystä ja sen mukaisia toimintatapoja ja ympäristömyönteistä ajattelua osaksi omaa toimintaamme. Työmme merkityksellisyyden näkökulmasta haluamme erityisesti, että Haaga-Heliasta valmistuneet opiskelijat ovat kestävän kehityksen ja vastuullisuuden osaajia (Siirilä & Haavisto 2024). Haaga-Helia pyrkii erilaisilla toimenpiteillä lisäämään opettajien ilmasto-osaamista toteuttamalla esimerkiksi opetushenkilöstölle suunnattuja kestävän kehityksen pedagogiikkaan liittyviä koulutuksia (Haaga-Helia 2023). Haaga-Helia on Suomen ensimmäisenä ammattikorkeakouluna allekirjoittanut YK:n alaisen, liiketalouden kouluttajille suunnatun Principles for Responsible Management Education -julistuksen (PREM), jonka tavoitteena on muuttaa liiketoiminnan koulutusta ja tutkimusta YK:n kestävän kehityksen periaatteiden mukaisiksi (Haaga-Helia). Johtamisen ja liiketoiminnan kouluttajana Haaga-Helialla on iso vastuu siitä, millainen osaaminen kestävän kehityksen prosessien johtamiseen meiltä valmistuneilla opiskelijoilla on.

Haaga-Helian kuten muidenkin ammattikorkeakoulujen toiminta kuvaa hyvin sitä, että olemme sitoutuneita edistämään ja kehittämään kestävää kehitystä sekä omassa toiminnassamme että opetuksessa. Haaga-Helialla ja ammattikorkeakouluilla yleisestikin on merkittävä vaikutus tulevaisuuden työntekijöiden kykyyn ja motivaation toimia kestävästi.

Opiskelijoiden todellisuudessa tekemiin valintoihin vaikuttaminen on kuitenkin yllättävän vaikeaa eikä sen opetukseen kytkeminenkään ole yksiselitteistä ja helppoa. Ympäristömyönteistä toimintatapaa tukevien menetelmien käyttö ja edistäminen edellyttää aihepiirin vahvaa tuntemusta ja käytännön kokemusta opettajalta. Opiskelijan tietoisuuden ja reflektiivisen toimintatavan herättämiseen tarvitaan koulutettua opettajaa ja siihen ei riitä ainoastaan kokenut substanssiosaaja tai ammatissa toimija (Ora-Hyytiäinen 2004). Opiskelijan ympäristömyönteiseen käyttäytymiseen vaikuttaminen ei ole yksinkertaista, koska kysymys siitä, mikä muodostaa ympäristömyönteisen käyttäytymisen, on niin monimutkainen, ettei sitä voida kuvata yhden viitekehyksen tai kaavion kautta (Häyrinen & Pynnönen 2020). Tilanteessa, jossa ympäristömyönteisen käyttäytymisen prosessia ei tunneta, sitä ei myöskään pystytä mittaamaan, kehittämään tai johtamaan.

Korkeakoulujen opetus perustuu yleiselläkin tasolla pitkälti alan uusimman tiedon hyödyntämiseen ja jakamiseen sekä kykyyn kytkeä tieto käytäntöön. Suomalaisten ammattikorkeakoulujen toteuttama mahdollisimman käytännön läheinen tieteen tekeminen on nostanut päätään muuallakin. Kestävään kehitykseen liittyvä osaaminen ja ennen kaikkea sen siirtyminen toiminnaksi on nousemassa yhdeksi merkittäväksi korkeakoulutettujen avaintaidoksi myös Kiinassa (Fu ym. 2017; He ym. 2011; Su ym. 2022). Ympäristöajattelun saaminen affektiselle tasolle on Kiinassa tuomassa erityisesti korkeakoulutetuille työnhakijoille merkittävän lisäedun. Kiina näyttäisi laittaneen vilkun päälle ja etsii selvästikin ohituspaikkaa kestävän kehityksen toimijana.

Suomen Pekingin suurlähetystössä työskentelevä koulutus- ja tiedepoliittisen osaston erityisasiantuntija Olli Suominen (2024) kirjoittaa blogissaan siitä, miten erilaisten ’pehmeiden taitojen’, kuten ympäristöalan osaamisen ja ympäristötietoisuuden tarve näyttäisi olevan kasvussa. Käytännössä se tarkoittaa ymmärrystä kestävän kehityksen perusteista ja saattaa tulevaisuudessa näyttäytyä opiskelijoille tapana erottautua työnhakijoiden joukosta. Tähän tarpeeseen suomalaisilla korkeakouluilla on paljon osaamista ja työkaluja, mutta kehitettävääkin riittää vaikkapa kulttuurituntemuksen, vaikutuskanavien ja pedagogiikan saralla.

Ympäristömyönteisyys korkeakouluopetuksessa

Korkeakoulukontekstiin ja siellä erityisesti opetukseen sijoitettuna ympäristömyönteisyyden ja kestävän kehityksen taitojen lisääminen saattaisi edellyttää koulutusala- tai jopa kurssikohtaista sisällön pilkkomista ja analyysia: pilkkomista konkreettisiin hetkiin, jolloin aidosti voidaan vaikuttaa opiskelijan asenteeseen ja haluun toimia. Asenne on kieltämättä käsitteenä vaikea ja monitulkintainen, mutta tässä yhteydessä se mielestäni kuvaa ainakin arkikielessä parhaiten sitä, mihin koulutuksella tulisi vaikuttaa.

Ammattikorkeakoulut kouluttavat osaajia tulevaisuuden asiantuntija- ja johtotehtäviin. Erityisesti nuoren opiskelijan ammatti-identiteetti alkaa muodostua koulutuksen aikana ja se näkyy niissä valinnoissa, joita hän ammatissa toimiessaan tekee ja miten hän toimii ammattinsa keskeisissä tehtävissä (Ora-Hyytiäinen 2004). Korkeakouluopiskelijat ovat merkittävä kohderyhmä koska luontosuhteen ja kestävän käyttäytymisen välinen yhteys näyttäisi jossain määrin muuttuvan ja heikkenevän ihmisen eri ikävaiheissa ja olevan heikoimmillaan opiskelijoilla eli nuorilla aikuisilla (Whitburn ym. 2020).

Keskitymme ammattikorkeakouluissa pääosin opetuksen ja erilaisten projektien kautta lisäämään opiskelijoiden substanssitietoa ja sitä kautta käytännön työelämätaitoja. Tiedon ’jakamisen’ ympärille perustuvan toiminnan haasteena on se, että tieto ja tietoisuus eivät välttämättä muutu teoiksi, vaan sen lisäksi meidän tulisi vaikuttaa myös affektiivisiin asenteisiin kokemusten kautta (Cheng & Monroe 2012; Liu ym. 2020). Tutkimusten mukaan sosiaalinen ympäristö kuten ammattikorkeakouluympäristö ja sosiaaliset vaikuttamisprosessit kuten opettajat ja opiskelukaverit, vaikuttavat yksilön itsetehokkuuden uskoon eli siihen, miten oma toiminta ja käyttäytyminen vaikuttavat asioihin ja johtavat haluttuihin tuloksiin ja tavoitteiden saavuttamiseen (Brick & Lewis 2016; Vesely ym. 2021).

Kestävän kehityksen pedagogiikka käytännössä

Olisiko meidän nykyisen kestävän kehityksen substanssitiedon sijaan syytä keskittyä enemmän oppimistilanteiden välillisiin vaikutuksiin ja erilaisten tunnetilojen kautta tapahtuvaan muutokseen. Tutkimusten mukaan pelkkä koulutustason nosto ja esimerkiksi korkeakoulututkinto ei yksin lisää kestävää käyttäytymistä vaikka lisääkin huolta ympäristöstä (Meyer 2015). Koulutustason nousun käänteisenä vaikutuksena on toisaalta havaittu, että parantunut elintaso jopa heikentää käytännön ympäristövastuullisuutta (Tam & Chan 2017; Xu ym. 2021).

Nuorten globaali huoli ympäristöstä kasvaa ja tietoisuus ympäristön tilaa heikentävistä asioista lisääntyy mutta se ei edelleenkään vaikuta riittävästi käyttäytymiseen. Tiedon ja asenteiden, asenteiden ja aikomusten sekä aikomusten ja todellisen vastuullisen käytöksen välinen suhde on parhaimmillaankin heikko, joten vaikuttaa siltä, ​​että on monia muita tekijöitä, jotka vaikuttavat ympäristömyönteiseen käyttäytymiseen (Kollmuss & Agyeman 2002).

Ammattikorkeakoulujen toteuttama koulutus tuottaa parhaan lopputuloksen kestävän kehityksen näkökulmasta silloin, kun opiskelija valmistuttuaan osaa ja uskaltaa työssään siirtää oppimiaan kestävän kehityksen toimintamalleja käytäntöön. Kyse on opiskelijan tietojen lisäksi hänen taidoistaan murtaa omia esteitään eli motivaatio tehdä ympäristöystävällisiä valintoja ja usko omiin vaikuttamismahdollisuuksiinsa. Tiedon siirtymisessä käytäntöön on useita interventioiksikin kutsuttavia esteitä, jotka heikentävät tiedon muuttumista teoiksi (Kollmuss & Agyeman 2002). Theory of Environmentally Significant Individual Behaviour (TESIB) vastaavasti määrittelee neljä muuttujatyyppiä, jotka vaikuttavat ympäristömyönteiseen käyttäytymiseen: 1)asenne eli halukkuus ympäristöystävällisiin toimiin; 2) ympäristön ja olosuhteiden vaikutus, 3) henkilökohtaiset kyvyt ja resurssit mukaan lukien myös asema ja valta sekä 4) tapa ja rutiinit sisältäen muutoksen toimintatavoissa (Suárez-Perales ym. 2021).

Kyse on pohjimmiltaan siis opettajien kyvyistä tuottaa tilanteita, jotka tukevat opiskelijoiden ajattelutavan muutosta kohti ympäristötietoisuuden vahvaa integroitumista osaksi ammatti-identiteettiä ja vahvaa luottamusta oman toiminnan vaikuttavuuteen. Opetuksen avulla on kuitenkin haastavaa saada aikaan tämän tyyppisiä affektisen tason muutoksia. Kestäviin toimintatapoihin ohjaavan koulutuksen pitäisi ehkä tältä osin panostaa aiempaa enemmän jonkinlaisen positiivisen luontokokemuksen antamiseen osana muuta oppimiskokemusta. Voisiko se olla suorempi tie kohti arjessa ja työelämässä tehtäviä kestäviä valintoja? Jani Siirilä (2023) pohtii julkaisussaan mahdollista tarvetta geneerisimmille kestävän kehityksen opintojaksoille, jotka vahvistaisivat osaamista kaikissa koulutusohjelmissa. Toisaalta kestävä kehitys voisi mielestäni erillisen kurssin sijaan integroitua yrittäjyys- ja mediakasvatuksen tavoin arkiseksi osaksi kaikkia oppimistilanteita.

Arjen kestävät valinnat liittyvät luontosuhteeseen eli siihen, miten koemme luonnon ja miten sijoitamme itsemme osaksi sitä. Käytännön tekemisemme kannalta on merkitystä tutkimuksilla jotka osoittavat luontoyhteyden liittyvän positiivisesti siihen, miten ihmiset huomioivat ympäristövaikutukset tehdessään päivittäisiä valintoja (Nisbet ym. 2009). Ympäristömyönteisyyttä lisäävä luontosuhde taas kytkeytyy positiivisiin kokemuksiin ja elämyksiin luonnosta. Onko siis niin, että voidaksemme vaikuttaa opiskelijoiden kestäviin valintoihin ja ympäristömyönteisyyteen liittyviin toimintatapoihin, meidän pitäisi tiedon lisäksi pystyä tuottamaan myös luontokokemuksia ja ymmärrystä teon vaikutuksesta luontoon ja luonnon vaikutuksesta meihin.

Korkeakoulussa opiskeleminen luo vahvan sosiaalisen ympäristön. Ympäristön vaikutus opiskelijaan ja hänen asenteisiin ja tekoihin on vahva ja se kytkeytyy myös siihen miten yksilö uskoo omiin mahdollisuuksiinsa vaikuttaa (Tam & Chan 2017; Whitburn ym. 2020). Järjestelmällisellä koulutuksella on mahdollista tehdä näkyväksi ihmisen ja luonnon keskinäistä riippuvuutta sekä edesauttaa systeemistä ajattelua niin haasteiden kuin ratkaisujen osalta sekä kannustaa kokeilemaan uusia, kestävämpiä työelämän rutiineja. Ympäristötiedon edistäminen nähdään ympäristömyönteisyyteen liittyvän kasvatuksen perustekijänä ja kestävän käyttäytymisen edellytyksenä, mutta käytännössä sillä on kuitenkin vain vähän vaikutusta todelliseen käyttäytymiseen (Otto & Pensini 2017).

Tulevaisuuden näkymiä

Tämän hetken haasteena on liian suuri ero sen välillä, miten meidän pitäisi toimia (tieto) ja miten me arjessa toimimme (käytäntö). Korkeakoulussa opiskelu kestää pääosin 3-5 vuotta ja sisältää valtavan määrän erilaisia oppimistilanteita, joiden avulla voisimme tätä eroa kaventaa. Näiden yksittäisten ’kokemuksellisten oppimisen hetkien’ aiheuttamien tunnetilojen vaikutus opiskelijan haluun tehdä työssään kestäviä valintoja on lisätutkimuksen arvoinen asia.

Työnantajien toiveet ja vaatimukset valmistuvan opiskelijan kestävän kehityksen taidoista ja asenteista ohjaavat toimintaamme. Olisi mielenkiintoista yhdessä yritysten kanssa tutkia niitä kokemuksen elementtejä, jotka tukevat halutunlaista ympäristömyönteistä ajattelua ja toimintaa. Tutkimus voi parhaimmillaan antaa uusia pedagogisia työkaluja, joilla voidaan vaikuttaa opiskelijan haluun tehdä ympäristöystävällisiä valintoja. Toteutuessaan nämä työkalut olisivat oiva koulutusviennin tuote erityisesti metropolialueille.

Luontosuhteen rakentumisen ja siten kestävää käyttäytymistä tukevat luontokokemuksen tavat muuttuvat ja ovat erityisesti suurkaupungeissa siirtymässä autenttisesta luontokokemuksesta digitaaliseen kokemukseen. Virtuaalisten kokemusten on todettu lisäävän kognitiivisten resurssien käyttöä, minkä voi nähdä ammattikorkeakouluissa mahdollisuutena toteuttaa tulevaisuudessa uudenlaisia oppimiskokemuksia myös kestävän kehityksen saralla. (Edwards & Larson 2020; Kollmuss & Agyeman 2002; Laukkanen ym. 2022; Vesely ym. 2021).

Oma tutkimukseni kohdistuu tällä hetkellä luontokokemuksen ja kestävän kuluttajuuden väliseen suhteeseen ja siihen liittyviin suoriin ja välittäjänä toimiviin vaikuttajiin. Tutkimukseni myöhempänä tavoitteena on edistää ympäristövastuullisuutta ja ympäristöystävällistä käyttäytymistä tuottamalla tietoa korkeakouluopiskelijoiden opiskeluaikanaan saamista ympäristömyönteisyyttä tukevista kokemuksista. Tarkoituksenani on tutkia niitä uusia virtuaalisen kokemuksen elementtejä, joilla opiskelijoiden kestävää käyttäytymistä ja ympäristömyönteisyyttä voidaan vahvistaa. Tutkimalla rinnakkain suomalaisten ja esimerkiksi kiinalaisten ammattikorkeakoulutasoisten opiskelijoiden kokemuksia, saamme tietoa kulttuurierojen vaikutuksesta kokemusmaailmaamme ja pystymme sen myötä kehittämään omaa toimintaamme.

Kuva: