Opettajan rakastava asenne 

Opettajana olemme aina hieman keskeneräisiä. Tapamme ajatella ja toimia muovautuu, kehittyy ja vahvistuu. Ajattelumme ja tekomme tarvitsevat kuitenkin aktiivista tarkastelua. Haaga-Helian ammatillisen opettajakorkeakoulun opinnot etenevät tutkivan kehittämisen mallin mukaisesti, jossa ensin tutkitaan nykytilaa, asetetaan sen perusteella tavoitteita, tutkitaan niihin liittyviä teoreettisia taustoja, tehdään kokeiluja ja jaetaan niistä saatuja tuloksia (ks. Ammatillisen opettajan kehittymisohjelma 2024–2025.)

Opintojen päättymisenkin jälkeen on oman työn ja ammatillisen identiteetin kehittymisen näkökulmasta tärkeää edelleen säilyttää utelias ja tutkiva luonne omaan työhön. On kuitenkin helppo ymmärtää, että kiire, viime aikojen tapahtumat, uutisointi ja koulutuspoliittiset linjaukset horjuttavat turvallisuuden tunnettamme, jaksamistamme ja uskoamme huomiseen.

Mä rakastan mun työtä, totesi kerran eräs opettaja vilpittömästi sydämensä pohjasta, vaikka arjessa nuorten kanssa sattui ja tapahtui kaikenlaista. Mikä sitten on opetustyössä tärkeää ja merkityksellistä? Aloitimme viimeisen lähipäivän ammatillisessa opettajakoulutuksessa Comeniuksen valalla, eli opettajan valalla, joka alkaa näin:

Opettajana osallistun uuden sukupolven kasvattamiseen, joka on inhimillisistä tehtävistä merkittävimpiä. Päämääräni on uudistaa ja välittää ihmiskunnan yhteistä tieto-, kulttuuri- ja osaamisvarantoa.

Opettaja hyvä, kaiken arjen kiireen, paineen ja riittämättömyyden tunteen keskellä, oletko ehtinyt pysähtyä pohtimaan, mikä sinua vielä opettajuudessa kutsuu? Tällä artikkelilla tarjoan sinulle pysähtymisen hetkeä ja seisahtumista rakkauden ja välittämisen äärelle.

Kohtaamisissa välitämme

Vietämme oppijoina koulussa hyvän tovin. Mikäli toimimme opettajina, tulee tuosta ajanjaksosta vielä pidempi. Muistele hetki omia kohtaamisia koulun käytäville ja luokissa. Mikä kohtaamisissa on vaikuttanut sinuun oppijana tai opettajana niin, että muistelet sitä vielä vuosien päästä?

Opettajan työ on mitä suuremmassa määrin ihmissuhdeammatti – antoivatpa opetussuunnitelmat tai tutkinnon perusteet opetukselle mitä sisältövaatimuksia tahansa. Tai olivatpa oppijat minkä ikäisiä tahansa. Me tarvitsemme toisiamme oppimiseen. Opettajasta voi tulla etenkin lapsille ja nuorille uusi merkittävä kiintymyssuhde, jonka kannustus ja arvostava palaute muistetaan vielä vuosienkin päästä. (Sinkkonen 2018, 80–81.) Pedagogisissa suhteissa kuitenkin niin opettajien kuin oppijoiden suhteet toisiin oppijoihin ja opettajiin vaihtelevat enemmän tai vähemmän syvempään ja kiintymyksellisempään. Pedagogiset suhteet voidaan nähdä vakiintuneiksi institutionaalisiin rakenteisiin, mutta yksilöt muuttavat niiden luonnetta. (Kenklies 2019, 547; 549.)

Kokemuksemme, uskomuksemme ja näkemyksemme hyvästä opettajasta istuvat tiukassa. Samoin se, millaisena ajattelemme opettaja ja oppijan välisen vuorovaikutuksen. Ammatillisen opettajan identiteetin rakentamisessa saattaakin olla usein kipuilua ja ristiriitaa tämän päivän vaatimuksien ja uskomusten välillä. Ydintä kuitenkin opettajan ja oppijan välisissä suhteissa on se, että koulujen tehtävänä voidaan nähdä olevan myös välittämisen ja rakkauden edistäminen, sillä nämä ovat tärkeässä roolissa ihmisten kukoistamisessa (Nodding 2003, 119).

Opettajan ja oppijoiden kohtaamisia on tutkittu etenkin peruskouluissa viime vuosina kiitettävässä määrin (ks. esim. Arnkil 2019; Manninen 2018; Hoisio 2021; Hovila 2004; Äärelä 2012). Kohtaamisia tapahtuu myös luokan, työsalin tai verkkoympäristön ulkopuolella: käytävillä, ruokalassa, aulassa. Me helposti unohdamme, että oppilaitoksissa työskentelee opetus- ja ohjaushenkilöstön lisäksi muitakin ammattilaisia, jotka kohtaavat oppijoita. Miten olemme huomioineet koko oppilaitosyhteisön yhteisen ja paremman arjen rakentajina?

Kaiholla muistelen alakoulun keittäjää, joka antoi salaa opettajille tarkoitettua piimää, koska en pitänyt maidosta. Yläkoulussa vahtimestari hymyili aina kohdatessa ja kysyi kuulumisia, vaikka me teini-ikäiset emme aina vastanneet. Saati hymyilleet. Mutta nuo kohtaamiset lämmittävät edelleen muistoissa. Koulu voi parhaimmillaan olla elämänkulkusuuntaa muuttava tai itseään toteuttavaa ennustetta katalysoiva instituutti. Jokaisessa kohtaamisessa on ihmeen mahdollisuus.

Välittävillä kohtaamisilla on merkitystä. Niitä me muistamme lämmöllä vuosienkin päästä. Me välitämme, koska rakastamme (Nodding 2013, 43) ja rakkaus ilmentyy toimintana (Määttä & Uusiautti 2018a, 21). Odotammekin tekoja sellaiselta henkilöltä, joka kertoo välittävänsä (Nodding 2013, 7; 11). Opettajan välittäminen ja rakkaus oppijoita kohtaan on pedagogista rakkautta. Välittävä opettaja huolehtii jokaisesta oppijasta ihmisenä ja tunnistaa heissä erilaisia kiinnostuksen kohteita sekä kykyjä (Nodding 2003, 185). Opettaja, joka osoittaa pedagogista rakkautta, on oivaltanut, että jokainen oppija on täydellinen (Skinnari 2004, 158).

Pedagoginen rakkaus ja välittävä asenne säteilee kohtaamisissa

Lähtökohtana opettamisessa on olla ihminen ihmiselle. Kyse on suhtautumisesta, asennoitumisesta, ei erityisistä ja opetelluista toimintatavoista. Tarjolla ei ole työkalupakkia, toimintasuunnitelmaa tai 10 askeleen ohjelmaa. Pedagogisessa rakkaudessa, kuten missä tahansa muussa rakkauden ulottuvuuden muodossa, välittyy aitous. Sydämessä oleva pedagoginen rakkaus johtaa opettajan käytännön tekoihin (Skinnari 2007, 160). Toisien sanoen, välittäviä ja rakkaudellisia tekoja ei voi pakottaa esiin tai opetalla ulkoa. Ne säteilevät meistä sanoissa, teoissa ja kohtaamisissa.

Pedagoginen rakkaus ja välittävä asenne oppijoita kohtaan saattaa kuulostaa höttöiseltä, sellaiselta mihin on vaikea tarttua. Lähtökohta pedagogiselle rakkaudelle on kuitenkin ensisijaisesti asennoituminen, eli että rakkaus koetaan jopa tärkeimmäksi asiaksi kasvatuksessa (Skinnari 2004, 26). Kuitenkin juuri toimintamme paljastaa todelliset ajatuksemme. Opettaja, jolla on rakastava asenne, ei näe oppijoiden taustoja (Määttä & Uusiautti 2018b, 52), eivätkä oppijat ole tyydyttämässä opettajan tarpeita tai ansaitsemassa arvostusta arvosanojen kautta (Skinnari 2004, 159). Pedagoginen rakkaus on aitoa halua auttaa oppijoita oppimaan ja kasvamaan yksilöinä (Määttä & Uusiautti 2018b, 52). Kyse on myös tunnelman rakentamisesta. Opettaja, joka pystyy luomaan miellyttävää oppimisilmapiiriä, pystyy myötävaikuttamaan hyviin oppimistuloksiin (Määttä & Uusiautti 2014, 111). Rakkautta kuvataankin pedagogiikan olennaiseksi ilmapiiriksi (Skinnari 2007, 98).

Asenteen ja suhtautumisen lisäksi tarvitaan konkreettisia tekoja. Pedagoginen rakkaus tulee näkyväksi jatkuvana luottamuksena oppijan oppimiseen, heissä piileviin taitoihin ja mahdollisuuksiin, haluna ymmärtää, tukena vaikeissa tilanteissa ja oppijaan uskon valamisena hänen kykyihinsä (Määttä & Uusiautti 2014, 113; Määttä & Uusiautti 2018b, 53, 60). Rakastava opettaja ei menetä toivoaan oppimiseen, vaikka kohtaisikin vaikeuksia (Uusiautti, Määttä & Määttä 2018, 37), sillä se on myös huolehtimista ja panostusta oppijan tukemiseen, kehitykseen ja suojelemiseen (Määttä & Uusiautti 2014, 113).

Ammatillisen opettajakoulutuksen opetus- ja ohjausharjoittelu toimii konkreettisena alustana oman toiminnan, ajattelun, tunteiden ja asenteiden reflektoimiseksi. Opettajakoulutukseen tullaan erilaisista taustoista sekä opetus- ja ohjauskokemuksella. Olemme opettajuuden matkalla missä kohdin hyvänsä, on pysähtyminen oman osaamisen, kehittymistarpeiden, mahdollisuuksien ja vahvuuksien äärelle tärkeä osa opettajuutta.

Opettaja – tule tietoiseksi kohtaamisista

Tie oman toiminnan, myös pedagogisen rakkauden, tarkasteluun lähtee tietoiseksi tulemisesta omasta käyttöteoriasta. Käyttöteoriamme heijastaa tekoihimme arvojamme ja maailmankatsomustamme (Savaya & Gardner 2012, 145; 151–152). Käyttöteoriamme näkyy pedagogisten tekojemme valinnoissa (Tiilikainen ym. 2029, 13). Käyttöteorian tarkasteluun ohjaamme opettajaopiskelijoita heti ammatillisen opettajakoulutuksen aluksi: millainen pedagoginen käyttöteoria ohjaa omaa opetus- ja ohjaustyötä. Käyttöteoriaan palaaminen on oman pedagogisen osaamisen kehittymisessä tärkeässä roolissa. Käyttöteoriaa tulee osata arvioida ja muokata. Opinnoissa reflektiota kohdistetaan ajattelun lisäksi omiin tunteisiin ja toimintaan opetus- ja ohjaustilanteissa osana opettajaksi kasvamista (ks. Ammatillisen opettajan kehittymisohjelma 2024–2025).

Opettajuus onkin jatkuvaa oppimista ja keskeneräisyyden hyväksymistä. Opettaja, ohjaaja, kouluttaja, koska viimeksi olet pysähtynyt itsesi äärelle tarkastelemaan, tutkimaan ja jäsentämään omia näkemyksiäsi oppimisesta ja oppijoista? Omasta toiminnasta, sitä ohjaavista ajatuksista ja kokemuksista tietoiseksi tuleminen selkiyttää ja kehittää omaa työtämme. Opettajana kehittyäksemme tarvitsemme tarkkailua, reflektointia ja arviointia omista ajatuksistamme, tavastamme opettaa ja vuorovaikuttaa sekä siitä, ilmaisevatko tekomme oppijoista välittämistä.

Ei ole tarkoitus lisätä vaateita tämän päivän opetustyöhön. Pedagogisen rakkauden säteilemisen kautta saamme mekin osamme sen lämmöstä. Rakkaudella on voima tuottaa hyvinvointia ja onnellisuutta toisille, mutta samalla myös itsellemme (Määttä & Uusiautti 2014, 223). Pedagoginen rakkaus mahdollistaa myös ylipäätänsä elämään suhtautumista positiivisesti, luottavaisesti ja toiveikkaasti (Salomaa 1947, 119). Rakkauden kautta voimme tavoitella hyvinvointia sekä parempaa ja inhimillisempää tulevaisuutta (Määttä & Uusiautti 2018a, 23).

Rakkautta kasvatetaan rakkaudella. Muistathan opettaja rakastaa myös itseäsi. Sinä olet tärkeä.

Kuva: Haaga-Helia