Asiantuntijuuden kehittyminen – pedagoginen prosessi kannattelee tunnollisesta ohjeiden noudattajasta harjaantuneeksi työelämän kehittäjäksi

Asiantuntijuus on käsitteenä paljon käytetty, mutta sen määrittely onkin hankalampaa. Yksi mahdollinen tarkastelukulma on, että asiantuntijuus on asteittain kehittyvä ominaisuus tai prosessi, jossa voidaan erottaa viisi eri vaihetta (Paloniemi, Rasku-Puttonen & Tynjälä 2011, 14–15):

1. Aloittelija, joka toimii annettujen toimintaohjeiden puitteissa, vaatisipa tilanne toisenlaista reagointia tai ei.
2. Edistynyt aloittelija pystyy sen sijaan huomioimaan jossain määrin tilannetta ja yhdistämään omaa kokemustaan ja ohjeita.
3. Pätevä ongelmanratkaisija ei tuijota pelkästään annettuja ohjeita vaan hahmottaa toiminnan tavoitteen ja suunnittelee itse toimintansa tavoitteen vaatimaksi kantaen vastuuta ratkaisuistaan.
4. Taitavan suorittajan toiminta on osin automatisoitunutta, mikä vapauttaa tilaa aiempien kokemusten, intuition ja hiljaisen tiedon hyödyntämiseen toiminnassa.
5. Asiantuntijan toiminta perustuu kypsään ja harjaantuneeseen ymmärrykseen ja kokemukseen. Hän pystyy huomioimaan tilannetekijät soveltaen toimintaansa niiden mukaan, jopa tulevaisuuden kehityskulkuja ennakoiden.

Vallalla olevien näkemysten mukaan asiantuntijuus ei voi kehittyä yksinään ihmisessä itsessään, vaan se kehittyy ja ilmenee sosiaalisessa ympäristössä, käytäntöyhteisössä tai nykykäsityksen mukaan paremminkin verkostossa. Yhteisöllisen tiedon luomisen malleille yhteistä on

• pyrkimys uuden tiedon ja uusien käytänteiden kehittämiseen
• mielen ja maailman toisistaan erottelun välttäminen
• tiedon luomisen ymmärtäminen sosiaaliseksi prosessiksi
• yksilöllisen toiminnan näkeminen osana sosiaalista toimintaa ja
  esimerkiksi hiljaisen tiedon ja käytännöllisen tiedon merkityksen korostaminen faktatiedon rinnalla.
  Juuri verkostojen merkitys korostuukin asiantuntijuuden ja yhteisöllisen osaamisen kehittymistä koskevassa tarkastelussa. (Paloniemi, Rasku-Puttonen & Tynjälä 2011, 18–19 ).

Koulutettaessa liikunta-alan asiantuntijoita on erittäin oleellista harjaannuttaa opiskelijoita alusta alkaen siihen, että opettaja ei ole kertomassa oikeita vastauksia ja kattavia toimintaohjeita. Sen sijaan esimerkiksi opiskelutehtävien ohjeistuksiin ja niiden sisällä tehtäviin ratkaisuihin jätetään liikkumavaraa niin, että pelkkä ”sokea” ohjeiden mukaan toimiminen ei ole mahdollista. Samalla opiskelijan on tällöin harjoiteltava tehtävän kannalta oleellisen hahmottamista, oman oppimisensa ja liikunta-alan kehittämisen kannalta keskeiseen keskittymistä sekä omien ratkaisuiden tekemistä ja niiden perustelua. Aluksi opettajan antaman tuen on tässä oltava vahvempaa ja väljyys voi kasvaa opiskelijan kokemuksen karttuessa.

Yhdessä kehittämällä kohti asiantuntijuutta

Liikunta-alalla olemme todenneet erityisesti monimuotokoulutuksessa antoisaksi toimintatavaksi kollaboratiivisen oppimisen. Tällä tarkoitetaan sosiaalista prosessia, jossa luodaan ja rakennetaan ymmärrystä toisten esittämien ajatusten ja ideoiden pohjalta (Paloniemi, Rasku-Puttonen & Tynjälä 2011, 24). Hyvin harva pystyy välttymään yhteisöllisiltä elementeiltä työssään, mikäli päätyy liikunta-alan työtehtäviin. On siis todella tärkeää, että opintojen aikana harjaannutamme opiskelijoita toimimaan verkostossa tai yhteisössä, joka rakentaa yhteistä ymmärrystä ja ratkaisua kulloinkin esillä olevaan tehtävään.

Kokemuksemme mukaan esimerkiksi monimuoto-opiskelijoiden ryhmissä nimenomaan osaamisen ja kokemusten jakaminen kunkin työelämästä tai siihen sidotuista opiskelutehtävistä koetaan usein kaikkein antoisimmaksi osaksi opiskelua. Vuoropuhelulle, näkemysten jakamiselle ja yhteisten käsitysten muodostamiselle tulisikin jättää tarpeeksi tilaa ja aikaa.

Nuotittomuus haastaa ja motivoi opettajaa

Opettajalle tällainen toimintamalli on ennalta-arvaamattomuudessaan ja väljyydessään pedagogisesti kenties haastavampi kuin opettajajohtoinen faktatiedon ”läpikäyminen” ennalta suunnitellulla kaavalla. Pelkän yhteisen ideoinnin ja ymmärryksen kehittelyn rinnalle toki tarvitaan myös teoriaa, tutkitun tiedon tuomaa selkänojaa, joka nähdäksemme varmistaa asiantuntijuuden kehittymisen oikeaan suuntaan emmekä vahingossa valmista työelämään (yhteisö)kokemusasiantuntijoita, joita alalla riittää kylliksi muutenkin. Nähdäksemme tässä toteutuvat pitkälti integratiivisen pedagogiikan mallin perusperiaatteet (Tynjälä 2011, 86–87). Integratiivinen pedagogiikka voidaan nähdä erilaisten asiantuntijuuden elementtien yhdistymisenä oppimisen ja työskentelyn aikana (Brauer, Kangasoja & Räisänen 2022).

Olisi varsin yksinkertaista, jos asiantuntijuus syntyisi siitä, että tietoa omaksutaan kirjoista tai luennoilta. Tieto on kuitenkin vain yksi oleellinen osanen asiantuntijuuden kehittymisessä. Tiedon lisäksi meidän on opettajina kyettävä tukemaan myös opiskelijoiden taitoja, asennetta, kontakteja ja kokemuksia, sillä tutkimusten mukaan yksilön osaaminen muodostuu näistä elementeistä (Sydänmaanlakka 2004).

Koemme, että työelämän ja opiskelijan kehittymistarpeiden sekä innostuksen pohjalta syntyneissä opiskeluprosesseissa pystymme luontevasti vahvistamaan näitä kaikkia elementtejä. Henkilökohtaisten oppimisprosessien rakentaminen kerta toisensa jälkeen yhdessä opiskelijoiden, työelämän ja kollegoiden kanssa on koko työmme ydin ja motivaattori. Kokonaisvaltaiset prosessit, joissa sekä opiskelijat, opettajat että toimintaympäristö pääsevät haastamaan itseään, tekevät koko toiminnasta merkityksellistä ja antoisaa.

Kun vielä pystymme opettajatiiminä rakentamaan pedagogisen jatkumon koko opiskelupolun ajaksi siten, että opintojaksot muodostavat asiantuntijuutta kehittävän prosessin, olemme jo tosi pitkällä. Uuden opetussuunnitelman toteuttamisessa olemme nyt erityisen mielenkiintoisessa vaiheessa: yksittäisiä opintojaksoja on toteutettu laadukkaasti, mutta vielä riittää tekemistä rakentaa kokonaisuus, jossa opiskelijoiden asiantuntemus pääsee kehittymään aloittelijasta taitavan suorittajan tai vähintäänkin pätevän ongelmanratkaisijan tasolle. Tämä vaatii opettajilta paneutumista sekä koko opetussuunnitelmaan että opiskelijan henkilökohtaiseen oppimispolkuun. Opettajistolle tarjoutuukin mielenkiintoinen työ rakentaa yhteistyössä toimiva ja asiantuntijuutta kehittävä polku, jossa jokainen yksittäinen opintojakso täydentää palapelin kokonaisuudeksi.