Pro
Siirry sisältöön
Matkailu

Metron vaikutus Tapiolan urheilupuiston kävijöiden kulkemiseen

Tämän kyselytutkimuksen tuloksia käytetään urheilupuiston saavutettavuuden kehittämiseen, erityisesti julkisen liikenteen osalta.

Julkaistu : 24.09.2020

Tutkimuksessa selvitetään metron vaikutuksia Tapiolan urheilupuiston kävijöiden liikkumiseen ja käyttäytymiseen. Tutkimus on osa Haaga-Helian Stadionista maailmanluokan elämyskeskukseksi -hanketta. Stadion-hankkeessa yleisötapahtumapaikoista ja stadioneista kehitetään maailmanluokan elämyskeskuksia. Pääkaupunkiseudun yleisötapahtumien asiakasvirtoja tutkitaan vuosien 2017–2018 aikana ja kävijöille luodaan lisäarvoa sisältäviä palveluja ja tuotteita.

Tämän kyselytutkimuksen tuloksia käytetään urheilupuiston saavutettavuuden kehittämiseen, erityisesti kävellen tai julkisen liikenteen osalta. Hankkeen rahoittaja on Helsingin yliopisto, Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelma.

Raportti Metron vaikutus urheilupuistoon

Lisätietoja: Petteri Ohtonen,  tutkimuspäällikkö (p. 040  826 8183, petteri.ohtonen@haaga-helia.fi)