Opiskelijoiden monilajiseuran taloudenhallinta ja varainhankinta
Jyväskyläläinen opiskelijoiden urheiluseura Liikunnan Riemu ry on urheiluseurojen joukossa mielenkiintoinen toimija. Liikunnan Riemu ry on yleisseura, eli saman seuran alla …
Jyväskyläläinen opiskelijoiden urheiluseura Liikunnan Riemu ry on urheiluseurojen joukossa mielenkiintoinen toimija. Liikunnan Riemu ry on yleisseura, eli saman seuran alla …
Muutokset ovat arkipäivää yhtä lailla urheiluseuroilla, kuin muillakin toimijoilla. Osa muutoksista saattaa olla ennakoitavissa, suunniteltuja tai oman toiminnan kehittämiseen liittyviä. …
Monimuotoisuus on sana, jota kuulemme yhä useammin työelämässä. Se tarkoittaa jokaisen työntekijät yksilöllisyyden kunnioittamista ja arvostamista. Tämä ei ole vain …
Opiskelijoiden osallisuus on ammatillisessa koulutuksessa tärkeä teema. Tunne osallisuudesta vaikuttaa muun muassa opiskelijoiden hyvinvointiin ja turvallisuuden tunteeseen. Podcastissä Haaga-Helian asiantuntija …
Ammattikorkeakoulun tehtävä on antaa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin niin tutkimukseen, taiteellisiin kuin sivistyksellisiin lähtökohtiin perustuvaa korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin ja …
Urheiluseurojen kehitys- ja investointihankkeisiin on saatavissa erilaisia tukia ja avustuksia. Näiden tukien avulla urheiluseurojen on mahdollista esimerkiksi tehdä suurempia hankintoja, …
Urheilu on toimiala, joka menee tunteisiin. Koska urheiluorganisaatioilla on kyky liikuttaa ihmisiä (monellakin tasolla), on niillä ainutlaatuinen mahdollisuus rakentaa vahvaa …
Korkeakouluissa työskentelee valtava määrä asiantuntijoita eri aloilta. Tutkimus- ja kehittämishankkeet ovat erinomainen tapa yhdistää ennakkoluulottomasti erilaista osaamista ja ihmisiä. Hyvänä …
Videolla Haaga-Helian ammatillisen opettajakorkeakoulun lehtorit Jenniina Bies-Wikgren ja Ruut Kaukinen keskustelevat vapaan sivistystyön erityispiirteistä ja siitä, miksi tasa-arvo ja yhdenvertaisuus …
Korkeakoulumaailmassa meitä ympäröivät eräänlaiset pehmeät arvot: Toimimme yksilön ja yhteiskunnan hyväksi, emme taloudellisia voittoja tavoitellen. Monelle koulutusalalla työskentelevälle on merkityksellistä, …