Haaga-Heliassa viitoitetaan uusia oppimispolkuja
Haaga-Heliassa suoritettavaa osuutta yksilön oppimispolusta muotoillaan parhaillaan uusiksi. Mekin puhumme oppimispoluista, vaikka samalla tiedostamme, että kyseessä on vain yksi osa …
Haaga-Heliassa suoritettavaa osuutta yksilön oppimispolusta muotoillaan parhaillaan uusiksi. Mekin puhumme oppimispoluista, vaikka samalla tiedostamme, että kyseessä on vain yksi osa …
Suomi ja Irak, turvapaikanhakijat ja yrittäjyys. Tässä ovat lähtökohdat, joista olemme ponnistaneet ja ohjanneet noin 30 irakilaista turvapaikanhakijaa yrittäjyyden maailmaan. …
Suomalaisten ravintoloiden ovet määrättiin suljettavaksi huhtikuun neljäntenä päivänä. Suurin osa toimijoista oli tosin sulkenut ovensa käytännössä jo edellisen viikon aikana. …
Tuloksista on meille hyötyä poikkeusajan reflektoinnissa ja ennen kaikkea suunnitellessamme tulevia toteutustapoja. Kaikkia etä- ja verkko-oppimiseen liittyviä kokemuksia ei voi …
Cambridgen yliopisto siirtää opetuksen kokonaan verkkoon ensi lukuvuodeksi, ja Itä-Suomen yliopisto jatkaa opetusta syksyn ajan pääosin verkossa. Etäopetus on tullut …
Matkailun tuomien hyötyjen ja haittojen tasapainottamiseksi Helsingin kaupunki on työstänyt kestävän matkailun ohjelman, jonka julkaiseminen on siirtynyt koronan vuoksi lähitulevaisuuteen. …
Kuulitko jo yrittäjästä, joka koronakriisin takia lähes menetti toimeentulonsa? Hän vietti ahdingossaan unettomia öitä ja keksi lopulta yritykselleen uudenlaisen liiketoimintamallin. …
Podcastissa tutustutaan Sustainable Cooking for Planet -hankkeeseen, jossa loihditaan herkullisia reseptejä vaihtoehtoisista proteiinilähteistä. Tutkimusmatka-podcastissa esitellään Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Elämys- ja hyvinvointitalouden …
Liiketalouden opiskelijoiden suuntautumisopintoihin kuuluvalla Palvelusuunnittelu ja myynti -kurssilla tehtiin yhteistyötä ilmanvaihtoalan yrityksen Cervin kanssa. Kurssin keskeisenä teemana oli arvon tuottaminen …
Työelämä – sellaisena kuin olemme sen tunteneet – on murroksessa. Murros jättää jälkensä työn sisältöihin sekä työnteon tapoihin, työelämän rakenteisiin, …