Siirry sisältöön
Viestintä ja markkinointi
Viestintäkö vallankäyttöä? Valta on monimutkainen asia

Moderni viestintä on kaksinapaista ja monikanavaista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei tänä päivänä ole enää viestinnän lehmipoikia ja heidän ohjailemaansa karjaa.

Kirjoittajat:

Julkaistu : 19.05.2022

Jälleen kerran huomasin ärsyyntyneeni viestintäalan kirjallisuudessa ja tutkimuksissa toistuvasti esiintyvästä väitteestä, jonka mukaan viestintä on vallankäyttöä.

En suinkaan siksi, että väite olisi mielestäni täyttä potaskaa, vaan koska se esittää viestinnän liian mustavalkoisesti.

Akateemisessa maailmassa yleisesti hyväksytty teesi viestinnästä vallankäytön välineenä asettaa ihmiset kahteen karsinaan, joista yhdessä käytetään valtaa ja toisessa ollaan sen kohteita.

Tällainen ajattelu vääristää viestinnän mielikuvaa ja tahraa ammatin maineen.

Monille viestijät ovat kuin preussilainen von Clausewitz tai renessanssiajalla elänyt Machiavelli, joka kynäili raa’an ja opettavaisen käsikirjan aikansa ruhtinaille ja valtiomiehille.

Tietysti tämä on imartelevaa, mutta todellisuudessa huomattava osa viestijän työajasta kuluu erilaisten kutsujen ja tiedotteiden kirjoittamiseen.

Pidänkin alussa esitettyä väitettä varsinaisena ihmisten henkisen kyvykkyyden aliarvioimisena, sillä aikuiset ihmiset eivät ole Locken empiristisen tietoteorian tyhjiä tauluja.

Kokemus on piirtänyt heihin jäljen, luonut heidän todellisuutensa ja tehnyt heistä yhteisön tasavertaisia ja täysivaltaisia jäseniä, jotka ovat myös itse vallankäyttäjiä.

Valtatie vie molempiin suuntiin

Beat-sukupolven nuorisoa kirjoituksillaan villinnyt filosofi Alan Watts totesi kirjassa The Way of Zen (1957), että vallan käyttäminen toiseen henkilöön johtaa väistämättäkin tilanteeseen, jossa me luovutamme toiselle saman vallan myös itsestämme.

Olisi typerää esittää Wattsin väitteen koskevan kaikkea inhimillistä toimintaa, mutta viestinnän prosessien kuvailuun se enemmän kuin oivallinen.

Moderni viestintä on kaksinapaista ja monikanavaista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei tänä päivänä ole enää viestinnän lehmipoikia ja heidän ohjailemaansa karjaa, vaan jokainen lähetetty viesti asettaa myös viestijän itsensä julkisen kritiikin alaiseksi.

Viestinnän suhteen on siis siirrytty siirtomallista viestintätutkimuksen pioneeri Wilbur Schrammin (The Process and Effects of Mass Communications 1954) lineaarisiin tulkintojen tekemisiin, joissa kommunikaatio muuttuu merkityksiksi vasta ymmärryksen kautta.

Schrammin mallissa informaation lähde koodaa ajatuksensa viestiksi ja lähettää sen vastaanottajalle, joka tulkitsee viestin ja saa tällä tavoin mielikuvan lähettäjän esittämästä asiasta. Lähetetty mielikuva vastaa kuitenkin vain harvoin alkuperäistä ajatusta.

Tästä innostuneena alkuperäisen viestin vastaanottaja lähettää viestijälle palautetta, joka kertoo, kuinka hyvin viesti on mennyt perille, ja vastaako siitä tehty tulkinta viestin alkuperäistä tarkoitusta.

Palaute voi olla hyväksyvä nyökkäys, irvistys tai tulikivenkatkuinen sähköposti, jossa ei voimasanoja säästellä.

Palaute muovaa käytöstämme

Ehkäpä päivän kuudenteen uutiseen jäi kirjoitusvirhe, jonka vuoksi joku kyseenalaistaa viestin, viestijän koko ammattitaidon ja roolin organisaatiossa. Tai kenties hän ei onnistunut tiedottamaan tarpeeksi selkeästi, jonka vuoksi keskustelu lähtee rönsyilemään.

Normaalisti viestijän saama palaute on välitöntä ja raakaa. Se pitää sisällään samankaltaista vahingoniloisuutta kuin hetki, jolloin narautin isäni tonttuasussa, ja epäilykseni Joulupukin olemassa olemattomuudesta saivat vahvistuksen.

On selvää, että palaute muovaa käytöstämme. Ehkä viestijä kiinnittää vastaisuudessa enemmän huomiota viestiensä kielioppiin. Tai kenties hän alkaa tietoisesti välttelemään tiettyjä aiheita ja ihmisiä säilyttääkseen rauhan palautelaatikossaan.

Pahimmassa tapauksessa viestijä alkaa sensuroimaan itseään, jolloin jotain kaunista kuolee ja viestit muuttuvat sieluttomiksi kasoiksi organisaatiotuhkaa.

Viestinnässä ja vallankäytössä on hyödyllistä muistaa, että viestit kumpuavat organisaation sisältä. Joskus niiden takana on johtoryhmä, kun taas toisinaan ne nousevat ruohonjuuritasolta, jossa joku toivoo saavansa lisää näkyvyyttä päivittäiselle puurtamiselleen.

Toisin sanoen, organisaatiossa käyttävät valtaa käytännössä kaikki muut paitsi viestijät, jotka ovat eräänlaisia asiakaspalvelijoita ja viestikapulankantajia muille.

En silti pitäisi viestijöitäkään täysin vallattomina, koska loppujen lopuksi on heidän käsissään päättää, mikä viesti lähtee organisaatiolle ja mikä jätetään roskapostiin.

Kuva: www.shutterstock.com