Työpaikoilla tarvitaan selkeää kirjallista ja suullista viestintää. Tämä on paitsi viestinnän ammattilaisten myös kaikkien työntekijöiden vastuulla. Viestintä on vuorovaikutusta, informaation vaihtoa sekä merkitysten luomista.

Selkeä viestintä on myös eettistä viestintää. Jos hukkaamme kielen ja keskustelun abstraktien käsitteiden alle, emme välttämättä itsekään pysy sen perässä, miksi olemme tekemässä jotakin asiaa tai mitä sillä tavoittelemme.

Onko siis kyse hämärästä kielestä vai hämärtyneestä merkityksestä? Vai tarkoittavatko ne samaa?

Virkakieli vaanii asiantuntijoita

Joskus lukemastaan tekstistä ei saa otetta tai esitys tuntuu puuduttavalta. Kenties tekstin tarkoitus katoaa. Lauseet ovat liian pitkiä ja monimutkaisia, sisältävät liian monta seuraavanlaista sanaa: ”projekti, kehittämishanke, koordinaattori, tavoite, pyrkiä, osaamisen kehittäminen, kehittämisen osaaminen” ja niin edelleen.

”Virkakieleksi kutsutaan kieltä, jossa toimivat suunnitelmat, muistiot ja muut tekstit; jota hallitsevat järjestelmät, mallit ja muut abstraktit asiat useammin kuin ihmiset; jossa tärkeämpiä ovat asioiden väliset suhteet kuin konkreettiset tekemiset.” (Heikkinen 2002, 16.)

Oppilaitokset tekevät yhteistyötä erilaisten laitosten ja rahoittajien kanssa. Työtä tehdään usein hankkeina ja projekteina. Muun muassa näiden syiden takia virkakieliset ilmaukset siirtyvät helposti päivittäiseen vuorovaikutukseen työpaikalla.

Viesti ihmiseltä ihmiselle

On dokumentteja ja on tilanteita, joissa virka- tai hankekieltä tarvitaan. Mutta suuren osan ajasta voimme kiinnittää huomiota siihen, että kielemme on konkreettista ja välittää viestin ihmiseltä ihmiselle.

Yksi tehokkaan viestinnän perussääntö on: ole selkeä, rehellinen ja kiinnostava. Ovatko virka- tai hankekielen sanat vaadittavia vai voisiko kieltä yksinkertaistaa ja elävöittää? Tarvitaanko tekstin kaikkia osia vai voiko sitä tiivistää? Käykö selväksi, kuka tekee ja mitä? Onko tekstissä tai esityksessä ydinviesti, onko siinä inhimillisyyttä?

Työpaikoilla tapahtuva päivittäinen viestintä on myös sanattomia eleitä, kehon kieltä ja puheensävyjä. Kuten tietokirjailija Jussi Onnismaa kirjoittaa blogissaan Organisaation etiikkaa – pieniä tekoja, ei suuria sanoja: ”Voi kokeilla mitä tapahtuu, jos vähentää yleisluontoista organisaatiopuhetta, kuten pohdintaa, millainen työhyvinvointi, luottamus tai johtajuus organisaatiossa vallitsee. Joskus voi olla hyödyllistä kiinnittää huomio pieniin asioihin ja sävyihin, joita vuorovaikutustilanteessa tapahtuu joka hetki.”

Joskus toisen kiireetön kohtaaminen ja lämminhenkinen vuorovaikutus on suurinta työhyvinvointia suunnitelmien ja kaavioiden sijaan.

---

Lähteet:

Vesa Heikkinen (toim.) 2002: Virkapukuinen kieli

Blogi: Organisaation etiikkaa – pieniä tekoja, ei suuria sanoja

Olli Löytty: Hankepuhe vuotaa päivälehtiin