Siirry sisältöön
Tekstityöläinen saa kurkistaa oman kuplansa ulkopuolelle

Kirjoittajat:

Anna Hermiö

viestinnän asiantuntija
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 27.05.2019

Yhden tavallisen työviikon aikana meidän työpöytiemme kautta ammattikorkeakoulun viestinnässä kulkee monipuolinen kokoelma erilaisia tekstilajeja. On esimerkiksi blogikirjoituksia, sisäisiä ja ulkoisia tiedotteita, sosiaalisen median päivityksiä, artikkeleita, muistioita, raportteja. Runsaus ei liity vain tekstilajeihin vaan myös niihin aiheisiin, joista isossa ammattikorkeakoulussa kirjoitetaan.

Moni niin sanottu tavallinen lukija lukee sellaisia tekstejä, joiden aiheesta hän on kiinnostunut. Me luemme tekstejä, joita organisaatiomme asiantuntijat meille kirjoittavat – aiheesta viis.

Tässä työssä ei pääse käpertymään omaan kuplaansa. Päinvastoin, me saamme tutustua sellaisiin maailmoihin, joihin tuskin olisimme muuten tulleet perehtyneiksi. Olemme molemmat humanisteja taustaltamme, mutta jokapäiväinen työmme koostuu oman ammattikorkeakoululle ydinosaamisalueista ja koulutusaloista: esimerkiksi myynnistä, yrittäjyydestä, matkailusta, palveluista, liiketoiminnan kehittämisestä, pedagogiikasta.

Asiantuntijoidemme tekstien lukijoina olemme mielenkiintoisessa rajakohdassa: olemme ikään kuin ulkopuolisia lukijoita, mutta toisaalta tunnemme näiden alojen puheenaiheita jo vuosien ajalta. Olemme jossain ulkopuolisen ja sisäpiiriläisen välissä. Voimme purkaa suurelle yleisölle tarkoitetusta tekstistä liiallista sisäänpäin kääntyneisyyttä ja samalla olemme jäljillä siitä, miten jollakin alalla on tapana puhua asioista.

Käytännössä tämä tekee työpäivistä mielenkiintoisia; aiheet ja lähestymistavat vaihtelevat jatkuvasti. Se sopii mainiosti meille, jotka olemme kiinnostuneet monista eri asioista. Ehkä se pitää meidät myös erossa siitä, että yhden alan kielenkäytöstä tulisi meille itsestäänselvyys, että alkaisimme puhua jonkinlaista alan jargonia.

Tästä on seuraksena muun muassa se, että meille kertyy kaikenlaista nippelitietoa. Me olemme niitä, jotka pystymme kahvipöydässä briljeeraamaan mitä kummallisimmilla yksityiskohtaisilla tiedoilla, joita väkisinkin painuu mieleen, kun muokkaamme tekstejä joskus hyvinkin yksityiskohtaisesti.

Yksi parhaista asioista työssämme onkin se, että opimme jatkuvasti uutta sekä se, että voimme auttaa asiantuntijoitamme hiomaan heiltä löytyvästä tiedosta timantin. Tämä yhteistyö palkitsee molemmat osapuolet.