Onko tapanasi käyttää asiatekstin joukossa sitaatteja eli suoria lainauksia? Ehkä tunnet jonkun kirjoittajan, jonka tyylille ne ovat ominaisia?

Moni käyttää sitaatteja elävöittämään tekstiään, ja usein ne siinä tarkoituksessa toimivatkin. Niiden käyttöön liittyy kuitenkin muutamia näkökulmia, joita toivoisimme kirjoittajien miettivän.

Ensiksikin jokaisella kirjoittajalla on oma äänensä, jolla hän puhuu lukijalle. Lukemisen aloittaessaan lukija lähtee kirjoittajan matkaan ja alkaa seurata kirjoittajan ääntä. Ääni voi olla esimerkiksi vakuuttava, suostutteleva, käskevä tai pohtiva. Olipa se millainen tahansa, lukija sopeutuu siihen ja antaa tekstin kuljettaa.

Sitaatti saattaa katkaista tämän matkan joskus tylystikin. Yhtäkkiä tekstissä onkin toinen ääni, joka puhuu aivan eri tavalla. Siinä missä alkuperäinen kirjoittaja on puhunut yleiskieltä, sitaatissa äänessä saattaa olla puhekielinen puhuja, jonka tapa puhua on aivan toinen.

Elävöittävää? Ehkä ennemmin rasittavaa. Kannattaa siis miettiä, tuoko sitaatti lisäarvoa lukijalle vai onko se vain häiriö lukuelämykselle. Vaikka molemmat tyylit olisivat kuinka toimivia erikseen, yhdessä ne eivät välttämättä toimi. Aina kun lukija kohtaa tyylinvaihdoksen, hän joutuu ikään kuin vaihtamaan asentoaan: tekstiin tulee uusi puhuja, johon on suhtauduttava eri tavalla. Ja kun sitaatti päättyy, pitää taas vaihtaa asentoa ja palata alkuperäisen kirjoittajan tyylin pariin.

Haasteita saattavat myös aiheuttaa sitaatit, jotka on lainattu suoraan puheesta. ”Tässä kohtaa… tai siis kun aloitin… ööö…. olin siis sanom… ei vaan….” Tauot, epäröinnit, uudelleen aloitukset – kaikki ne kuuluvat puhuttuun kieleen eivätkä siinä yleensä häiritse, mutta niiden lukeminen kirjoitetussa muodossa on vaivalloista. Autenttista kyllä, mutta millä hinnalla? Jos kuitenkin koet, että puhesitaatit ovat olennaisia, mieti ovatko esimerkiksi foneettiset elementit tarpeellisia. Ellei tekstissä ole aiheena puhutun kielen analytiikka, voi lainattua puhetta usein hieman siistiä, jotta oleellisin ja haluttu asia välittyy lukijalle.

On kirjoittajan vastuulla, että lukija ymmärtää, mitä sitaateissa sanotaan. Työtä ei voi siis sysätä lukijalle. Jos sujuvan tekstin katkaisee epäselvä, koukeroinen ja kapulakielinen sitaatti, ei ole ihme, että lukija ärtyy. Ohoi kirjoittaja, miksi jätit minut yksin selvittämään, mitä tässä sitaatissa on haluttu sanoa?

Neuvoksi kirjoittajalle: luota omaan ääneesi. Jos saat lukijan matkaasi, älä hylkää häntä sitaattien armoille. Hän haluaa kuulla asiat sinun kertominasi. Käytä sitaatteja vain silloin kun sille on hyvät perustelut.

Lopuksi käsi sydämelle: oletko joskus tekstiä lukiessasi hypännyt ”tekstiä elävöittävien” sitaattien yli ja ajatellut, ettei niissä kuitenkaan ole suurta tietoarvoa?