Totesimme aiemmassa kirjoituksessamme, että tekstiä ”elävöittäville” sitaateille on kyllä paikkansa, mutta tarkoin harkittuina ja tarkoin annosteltuina. Kehotimme kirjoittajaa myös pohtimaan, jääkö lukija kaipaamaan sitaattia. Teksti voi useimmiten olla unohtumaton ilmankin niitä.

Tarkoituksenamme oli tuoda esiin, että sitaattien käytölle tulee olla hyvät perusteet ja niitä tulee käyttää oikein. Sitaatteja sopii siis käyttää, jos niille on hyvät perusteet. Mutta mitä nämä hyvät perusteet ovat? Milloin ja miten sitaatteja voi käyttää?

Vanha kirjoittajan ohje sanoo, että kunnia tulee antaa sille, jolle kunnia kuuluu. Tämä eettinen ohje ohjaa lähteiden käyttöä laajemminkin, mutta sitaattien käytössä se tulee erittäin selvästi näkyväksi. Jos joku on osannut kiteyttää sanottavansa niin taitavasti, että asian sanoittaminen uudelleen muuttaisi alkuperäistä viestiä, sitaatti on ilman muuta paikallaan. Annetaan siis alkuperäiselle kirjoittajalle kunnia siitä, että hän on löytänyt jotain merkittävää ja osannut pukea sen sanoiksi vaikuttavalla tavalla. Näin toivoisimme itseämmekin kohdeltavan kirjoittajina.

Toinen tilanne, jolloin suhtaudumme sitaatteihin suopeasti, on silloin, kun kirjoittaja haluaa kiinnittää lukijan huomion nimenomaan siihen ilmaisun tapaan, jolla alkuperäinen kirjoittaja on asiansa ilmaissut. Ilmaisu saattaa olla jollain tavalla yllättävä, hätkähdyttävä tai epäodotuksenmukainen. Tärkeää on kuitenkin antaa alkuperäisen kirjoittajan puhua tässä kohtaa omalla äänellään.

Alkuperäistä kirjoittajaa kohtaan on myös oltava reilu. Hänen tekstiään ei saa asettaa sellaiseen yhteyteen, jossa alkuperäinen sanoma muuttuu tai hänen tekstinsä joutuu jollain tavalla kyseenalaiseen valoon. Moni virke, joka alkuperäisessä yhteydessään on täysin asiallinen, saattaa saada uudessa kontekstissa tyystin erilaisen merkityksen. Piruista ja Raamatun lukemisesta on puhuttu maailman sivu, ja tuo ajatus on edelleen ajankohtainen.