Siirry sisältöön
Viestintä ja markkinointi
Henkilöbrändi on menolippu menestykseen – näillä vinkeillä onnistut

Mitä maineikkaampi ihminen on, sitä helpommin työelämän ovet avautuvat hänelle ja sitä paremmin hän etenee urallaan. Ilman mainetta – tai laajemmin henkilöbrändiä – taitavakin työntekijä sysätään työelämän vaihtoaitioon.

Julkaistu : 28.05.2020

Henkilöbrändäys on paisunut niin keskeiseksi osaksi työ- ja yrityselämää, että jopa asiantuntijoilta odotetaan vahvaa henkilöbrändiä, jonka kautta he pystyvät edistämään asiaansa tai bisnestään. Tarpeeksi kiinnostava ja riittävän vakuuttava asiantuntijabrändi saa aikaan positiivisen kierteen ja vaikuttaa tällä tavoin myönteisesti myös hänen edustamansa organisaation maineeseen ja kiinnostavuuteen.

Hyviä esimerkkejä vahvoista asiantuntijabrändeistä ovat esimerkiksi puhujapöntössä runsaasti viihtyvä F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen, telkkaristakin tuttu Disobeyn perustaja Benjamin Särkkä, kriisiviestinnän moniottelija Katleena Kortesuo sekä talousuutisia analyyseillään dominoiva Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu.

Henkilöbrändi on ihmisen maineen, imagon ja taitojen kokonaisuus, jolle on syntynyt tunnettavuus myös laajemmassa sosiaalisessa mittakaavassa. Parhaimmillaan vahva henkilöbrändi voi peitota jopa yrityksen oman brändin, koska meistä jokaisen on helpompi samaistua kasvoihin, joilla on tunteet ja mielipiteitä.

Mistä asiantuntijabrändi rakentuu?

Normaalisti asiantuntijabrändin luominen vie aikaa. Asiantuntijabrändin rakentuminen on tavoitteellisen ja pitkäjänteisen työn tulos, vaikka jotkut ovatkin onnistuneet nousemaan median avulla hierarkiassa verraten nopeasti.

Esiintyminen mediassa antaa henkilöbrändin syntymiselle vahvan alun. Selväsanainen ja luotettavan oloinen asiantuntija todennäköisesti pyydetään haastateltavaksi toisenkin ja kolmannenkin kerran, ja pian hän onkin koko kansan tuntema julkisuuden henkilö.

Pelkkä osaaminen ja luotettavuus eivät kuitenkaan takaa median kiinnostusta. Siksi aktiivinen ja määrätietoinen toiminta on tärkeää. Jos asiantuntijan ja organisaation osaamista ja tietotaitoa ei tuoda millään tavalla esiin, niin miten kukaan voisi tietää sen olemassaolosta?

Rakentaessasi asiantuntijabrändiäsi sinun tulisi pohtia etukäteen:
• Mitkä ovat tavoitteesi ja miten haluat tuoda itsesi esiin? Normaalisti on helpompaa esiintyä yhden alan arvovaltaisena asiantuntijana kuin sosiaalisen median mielipideautomaattina, jossa henkilöbrändi voi kolhiintua ja kulua hyvin nopeastikin.
• Mitkä kanavat tukevat tavoitettasi, ja mitä kanavia voit hyödyntää tuodaksesi asiantuntijuuttasi esiin? Sinun on oltava siellä, mistä yleisösikin löytyy, sekä kiinnostuttava asioista, jotka kiinnostavat myös heitä.
• Minkälaisen verkoston haluat ympärillesi rakentaa? Pyritkö suuren yleisön suosioon vai haluatko profiloitua ennen kaikkea asiantuntijaverkostojen sisällä? Onko tavoitteenasi saada puhe- tai haastattelupyyntöjä median taholta?
• Miten paljon aikaa pystyt uhraamaan asiantuntijabrändisi rakentamiseen ja verkostoitumiseen sosiaalisen median kautta? Olisiko tehokkaampaa keskittyä yhteen kanavaan (esim. Linkedin tai Twitter) monien sijaan?

Pyrkiessäsi kasvattamaan verkostoasi sinun tulisi huomioida seuraavat asiat:
• Valitse oma asiantuntijaroolisi ja luo oma persoonasi, joka tuntuu sinusta luontevalta. Anna persoonallisuutesi näkyä viesteissäsi, mutta pidättäydy silti asiantuntijuudessa.
• Etsi kiinnostavia seurattavia, jotka ovat keskeisiä toimijoita ja vaikuttajia alallasi. Liity heidän aloittamiinsa keskusteluihin ja tee itsesi näkyväksi.
• Tykkää alasi toimijoiden ja vaikuttajien tuottamasta sisällöstä, mikäli koet heidän sisältönsä laadukkaaksi. Jaa se eteenpäin, jos koet siitä olevan hyötyä myös sinun seuraajillesi.
• Seuraa tarkasti, mitä muut keskustelevat alastasi, sinusta ja organisaatiostasi, jotta tuottamasi sisältö pysyy ajankohtaisena ja kiinnostavana. Tämä helpottaa myös ennakoimaan, mistä seuraavaksi tullaan keskustelemaan.

Sanotaan, että julkisuus tulee julkisuuden luo, eivätkä asiantuntijat ole tässä suhteessa poikkeus. Luomalla vahvan henkilökohtaisen brändin voit varmistaa, että sinut huomataan ja myös media kiinnostuu asiantuntijuudestasi ja organisaatiostasi.