Siirry sisältöön
Vastuullisuus
Opettaja vastuullisuuden edistäjänä

Kirjoittajat:

Marketta Keisu

lehtori, ruotsin kieli
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 15.05.2024

Ammattikorkeakoulun opiskelijat saavat tietoa ja vaikutteita vastuullisuudesta tiedotusvälineistä, omilta vertaisryhmiltään ja sosiaalisen median alustoilta. Opiskelijan elämässä opettajan rooli vastuullisuuden edistäjänä ei liene merkityksellisin, mutta opettajakin voi kantaa kortensa kekoon omalla opintojaksollaan. Opettaja voi edistää vastuullisuutta työssään huomioimalla opiskelijaa yksilöllisesti ja tukemalla hänen tarpeitaan.

Vastuullisuus opintojaksojen sisällössä

Pohtiessani, miten vastuullisuus näkyy opetuksessani, minulla tulee kielenopettajana ensimmäisenä mieleen opintojaksoilleni valitsemani keskustelunaiheet. Oppitunneilla on keskusteltu esimerkiksi eettisesti kestävästä elämäntavasta, työhyvinvoinnista ja vastuullisesta markkinoinnista.

Arvoihin ja vastuullisuuteen liittyvät aiheet kiinnostavat monia opiskelijoita. Kun aihe koetaan kiinnostavaksi, mahdollinen kielimuurikaan ei ole keskustelun esteenä. Olen huomannut, että monet opiskelijat ovat valveutuneita ja kiinnostuneita keskustelemaan myös omista mahdollisuuksistaan edistää vastuullisuutta tulevissa työtehtävissään.

Kielen oppitunneilla onnistunut keskustelu vastuullisuuteen liittyvistä aiheista edellyttää kuitenkin paljon etukäteistyötä opettajalta, esimerkiksi sanaston ja esimerkkien laadinnassa. Onnistuakseen keskustelu edellyttää aktiivista otetta myös opiskelijan taholta.

Kielenopetuksessa vastuullisuuteen liittyvä video tai artikkeli on helppo saada mukaan opintojaksolle. Valitsin vuosikausia sitten opintojaksolleni mukaan kiertotalouteen liittyvän artikkelin. Siihen aikaan kiertotalouteen liittyvä terminologia oli monelle opiskelijalle omalla äidinkielelläkin uutta. Nykyään kyseinen terminologia on jo tutummaksi käynyt. Ovathan vastuullisuuteen liittyvät aiheet nykyään esillä kaikkialla yhteiskunnassamme.

Vastuullisuus opiskelijoiden kohtaamisessa

Vastuullisuus voi parhaimmillaan näkyä opetuksessa myös niin, että opettaja onnistuu huomioimaan toteutuksillani eri oppijapersoonat sekä tarjoamaan riittävästi yksilöllistä ja ylimääräistä tukea sellaista tarvitsevalle. Vastuullista on esimerkiksi se, että me opettajat toteutamme yhdenmukaista arviointia.

Erilaiset oppijapersoonat tulevat ammattikorkeakoulussamme melko hyvin huomioiduiksi. Saavathan opiskelijat valita, haluavatko he osallistua kontaktiopetukseen, viikoittain tapahtuvaan etäopetukseen vai haluavatko he suorittaa tietyn opintojakson täysin itsenäisesti. Myös tehtävien monipuolisuus ja vaihtoehtoisuus lisäävät eri oppijapersoonien huomioimista.

Vastuullisessa opetuksessa opiskelijoita tuetaan ja kannustetaan. Tuen tarjoamisella on vaikutusta opiskelijan itseluottamukseen, motivaatioon ja opintoihin sitoutumiseen. Lopulta tarjotun tuen määrä ja laatu voivat vaikuttaa ammattikorkeakoulusta valmistumiseen.

Puroista syntyy virta

Vastuullisuuden edistämisen opettajan työssä ei ole pelkkää sanahelinää. Parhaimmillaan yksittäinen opettaja tai opintojakso voi toimia pienenä tekijänä kohti laajempaa muutosta vastuullisuuteen. Esimerkiksi opintojaksolla käyty keskustelu tai luettu artikkeli voi herättää opiskelijan kiinnostumaan vastuullisesta elämäntavasta tai työstä kestävän kehityksen alalla.

Pienistä puroista syntyy suuri virta, kuuluu vanha sanonta.

Kuva: Haaga-Helia