Funktionaalinen näkökulma kielenopetukseen lähtee ajatuksesta, ettei kieltä kannata koskaan opettaa irrallaan sen todellisesta käytöstä. Taustalla on systeemis-funktionaalinen teoreettinen viitekehys, jossa kieli nähdään monitasoisena systeemistönä, jota ei voi pelkistää irrallisiin esimerkkilauseisiin (Shore 2012). Kieltä olisi oikeastaan aina tarkasteltava kontekstissa, osana niin käyttötilannetta kuin kokonaista kielenkäyttökulttuuria.

Shoren mukaan (2020) systeemis-funktionaalisessa viitekehyksessä yksittäisten lauseiden tarkastelua ilman kontekstia pidetään jossain määrin absurdina ja hyödyttömänä. Yksittäisiä kieliesiintymiä (kuten lauseita, tekstejä tai tekstien osia) tulisi tarkastella osana useita tasoja: niin tilannekontekstia, tekstilajia kuin koko kielisysteemistöä. Kielisysteemistö – siis kaikki kielen ilmiöt, muodot, rakenteet ja niin sanotut “säännöt” – on aina vuorovaikutuksessa kielen esiintymien kanssa. Ne ovat kuin ilmasto ja säätila: toista ei ole olemassa ilman toista.

Muotolähtöisestä opetuksesta aitoihin kielenkäyttötilanteisiin

Suomen kielen opetus on perinteisesti ollut – ja taitaa yhä edelleen pääsääntöisesti olla – melko formalistista, preskriptiivistä eli normipohjaista ja induktiivista eli yleisestä tasosta (säännöistä) yksittäistapauksiin (lauseisiin) etenevää.

Työvoimaperäisen maahanmuuton kasvaessa olisikin syytä pohtia, kannattaako yhä opettaa ensin kielioppisäännöt ja sitten vasta edetä opitun soveltamiseen käytännössä. Vai olisiko parempi opettaa kieltä sellaisena kuin sitä todellisuudessa käytetään? Jos jo kielenopiskelun alkuvaiheessa harjoitellaan todellisia kielenkäyttötilanteita, opiskelija voi – ja hänen kannattaakin – alkaa myös käyttää kieltä arjen tilanteissa heti, eikä vasta sitten, kun peruskielioppi on tankattu. Tämä puolestaan motivoi myös opinnoissa etenemiseen.

Kieliopin opetus on ilman muuta tärkeää jo oppimisen alkuvaiheessa, mutta sitä ei ole pakko opettaa muotolähtöisesti. Formalistisessa, muotolähtöisessä opetuksessa esitellään ensin opiskeltava muoto tai rakenne, sitten tarkastellaan esimerkkilauseita ja sen jälkeen harjoitellaan mekaanisilla, kirjallisilla toistotehtävillä, jotka ovat usein tyyppiä “kirjoita lauseeseen puuttuva sana oikeassa muodossa” (Lock 1996). Kielenoppimisesta jää kokonaan puuttumaan aito konteksti.

Simulaatioympäristöstä työpaikalle

MAKU-yhteishankkeessa kehitetään uudenlaisia koulutuksen ratkaisuja kielen oppimiseen. Koska päämääränä on työkielen nopea omaksuminen, on kielen käyttöä havainnoitu oikeissa työ- ja oppimistilanteissa ja näin rakennettu kokonaiskuvaa ammatillisen täsmäkielen käytöstä.

Hankkeen kielipedagoginen lähestymistapa nojaa funktionaaliseen kielenopetukseen, jossa uuden asian opiskelu aloitetaan aidoista kielenkäyttötilanteista, kuten asiakaspalvelutilanteista tai potilaskohtaamisista koostetuilla keskusteluharjoituksella. Tämän jälkeen huomataan, millainen muoto harjoituksessa käytettävissä lauseissa toistuu, ja vasta sitten yhdistetään jo opittu asia siihen kieliopin muotoon, jota se edustaa.

Haaga-Helia tuo MAKU-hankkeeseen osaamistaan immersiivisten simulaatioympäristöjen käytöstä palvelutilanteissa ja elämyksellisessä oppimisessa. Hankkeessa hyödynnetään Haaga-Helian “The Box” -immersiokonseptia uuden työkielen oppimiseen. Simulaatioympäristön avulla voidaan tehdä saavutettavaksi juuri ne kontekstit, joissa funktionaalinen kielen käyttö – ja sen oppiminen – tapahtuu.

MAKU-hankkeen pääasiallista kohderyhmää ovat Uudenmaan alueen työelämän ulkopuolella olevat maahan muuttaneet, jotka tarvitsevat nopeaa ja tuettua suomen kielen kielenoppimista työelämään tai ammatilliseen koulutukseen pääsemiseksi. Myös ulkomaalaisia opiskelijoita rekrytoidaan mukaan testiryhmiin.

Maahanmuuttaneiden lisäksi kohderyhmää ovat alueen yritykset ja työnantajat. Yhdessä heidän kanssaan, palvelumuotoilua hyödyntäen, rakennetaan uudenlaisia koulutuksen ratkaisuja kielen oppimiseen työpaikalla, työtä tehdessä.

Editointi: Marianne Wegmüller

Kuva: Haaga-Helia