Tulevaisuuksien tutkimuksessa on huomioitava, että nykytodellisuus ja tämän päivän talous on alati muuttuva ja jatkuvasti kupliva. Suomi on kehittynyt keräily- ja maataloudesta teollisuuskauden kautta tieto- ja ubiikkiyhteiskunnaksi. Nykyaika sisältää media-, huomio-, elämys- ja spektaakkeliyhteiskunnan ilmiöitä, kun työ- ja vapaa-aikamme täyttyy internetin, medioiden ja oppilaitosten välittämistä tiedosta, taidoista ja viihteestä.

Liiketoiminnassa on ollut sekä lineaarisia että ei-lineaarisia kehityskulkuja ja kehitys on ollut niin jaksottaista, kerroksista kuin alueittaistakin. Maamme taloushistoria on rakentunut luonnonvara- ja maatalousteollisuuden innovaatioista (ruoka), teollisuuden keksinnöistä (raskas teollisuus), tieto- ja elämystalouden sisällöistä (koulutus, media, viihde, matkailu) sekä nyt digitaalisesta ja vihreästä talouden uuteloista (energia, ympäristö). Keräily- ja maatalous on meillä edelleen merkittävää (Lappi, maaseutu) ja Suomi elää vahvasti palvelu-, metsä- ja metalliteollisuudesta.

Alati muuttuvan nykyisyyden dynaamisuutta kuvaa se, miten pääkaupunkiseutu ja muut keskukset ovat jatkaneet väestö- ja liiketoiminnan kasvuaan. Yrityskartta on hyvin erilainen kuin 20 vuotta sitten. Hakaniemen torin 1990-luvun ja 2010-luvun Kampin kauppakeskuksen mainossilhuetit ovat tänään reklaamihistoriaa. Kivijalka- ja verkkokaupan nykytoimija voi olla huomenna poissa ja sen markkinapaikalla on uusi yrittäjä.

Aikamme on hyperkytkeytynyttä, kuten Helsinki-Vantaa, Finlandia-talo, Tripla ja Helsinki Design Week osoittavat. Näitä selittää verkosto-, sekä mikro- ja ekosysteemiteoriat. Hämähäkinseittimäinen organisaatio kohtaa aina nopeita käänteitä ja jymy-yllätyksiä, kuten sähkön hintojen nousun. Vihreissä siirtymissä ei-lineaarinen sattumaekonomia lyö kättä systeemisen teknotalouden kanssa. On löydettävä ne vempeleet, ohjelmistot ja mittaristot, joilla päästöjä ja energiakuluja saadaan alas. Hiilettömyyteen tähtäävät taktiikat ja strategiat oivallutetaan digitaalisten ratkaisujen avulla.

Moderni aikamme on siis hybridi ja vastakohtaisuuksia täynnä: kansallinen ja universaali – järkevä ja ylitunteikas – tuoreutta ja (data)tehdaseinestä janoava – teknologis-teollista ja ihmistä kaipaava – ubiikki ja samalla salamaverkottunut. Yhteistoimintamme on fyysis-digitaalis-virtuaalista, yksilöllistä ja moniyhteisöllistä, mutta se on myös ehdottoman kuluja ja ekoinnovaatioita metsästävää.

Ylläolevat esimerkit kuvaavat, että Suomen yhteiskunnallista kaarta voidaan siis luonnehtia lukuisin eri tavoin. Olipa perspektiivi mikä vain, opiskelijoiden on oivallettava, että nykytodellisuus ja tämän päivän talous on alati muuttuva ja kupliva.

Mitä tämä todellisuuden jatkuva muutos tarkoittaa opettajan työssä? Positiivis-humanistinen opettaja valaa opiskelijoihin tulevaisuususkoa. Hänen näkökulmansa mukaan sosiaalinen todellisuus ilmenee rikkaana, emotionaalisena ja alati potentiaalisena mahdollisuuksien viidakkona, jonka läpi jokainen selviää, kunhan vain luottaa tekemisiinsä ja visioi paremmasta. Kriittinen pedagogi taas näkee tässä ajassa yhä enemmän muutos-, kriisi- ja sotkutalouden ilmiöitä. Moderni yhteiskunta näyttäytyy hänelle monimutkaisena ja -riskisenä, jopa hypersyklisenä ja vaarallisena.

Kaikkinensa tulevaisuuteen ja innovaatioihin suuntautuneen opettajan on osattava demonstroida, miten nykyisyys kestää vain silmänräpäyksellisen. Tämän hetken kontekstit ja trendit ovat lähes heti historiaa. Sekä kuinka tämän hetken valinnoilla, teoilla ja päätöksillä muovataan ekotehokasta ja resurssiviisasta huomista.