Teoksessa Taikurien aika Wolfram Eilenberger tutkii neljän filosofin tapahtumista vuosina 1919-1929. Yksi filosofeista on Walter Benjamin. Benjaminin kritiikin filosofia sai minut miettimään osaamisen arviointia, erityisesti kriteeriperustaista arviointia.

Eilenbergerin (emt. s. 47) mukaan Benjamin asettaa kritiikin ilmiötä jotenkin näin: ”Kaikki, mikä on olemassa, on dynaamisessa suhteessa paitsi muihin asioihin, myös itseensä”. Tätä ajatusta seuraten, kritiikin tilanne luo siis sekä kohdetta että arvioijaa. Mutta kritiikin tilanne ei ole vain luomisen hetki, se on myös tunnustuksen hetki: ”yhden olennon tunnustetuksi tuleminen toisen taholta käy yksiin tunnustetuksi tulemisen itsetunnustuksen kanssa” (emt. s 49).

Tutkitaanpa tämän mukaisesti osaamisen arviointia. Osaamisen arviointi on tilanne, jossa tunnistamme jotakin osaamiseksi ja samalla tunnustamme sen ja toisen. Kun tunnustamme toisen, tunnustamme myös oman tunnustuksemme. Tunnistaminen ja tunnustaminen kytkeytyvät Benjaminin ajattelussa dialogiseen kritiikin ilmiöön; kun on tutkimassa taideteosta, sekä teos että tutkija asettuvat muutokselle alttiiksi. Taiteeksi tunnistaminen on jo tunnustamista. Mutta samalla se on myös teoksen luomista. Voisikohan osaamisen arvioinnissakin tapahtua jotakin tällaista?

Osaamisen arvioijan eetoksesta – ja vähän moraalistakin

Benjaminia seuraten voisi sanoa, että osaamisen tunnistaminen on aina jo tunnustamisen hetki. Tämä siksi, että jokainen tunnistaminen sisältää aina arvottamisen ulottuvuuden. Se, että voi havaita osaamista toisessa, on jo tunnustamista, eetoksen tasolla.

Kun opintohallinnollisesti koettaa asettaa tunnistamistaan jollekin asteikolle, se on omalla tavallaan teknistä tunnustamista. Asteikoille asettaminen on myös näkyvän vallan, järjestysvallan yksi muoto. Ilmeisesti koulutus ja sitä kautta yhteiskunta ei voi ilman tätä toimia.

Osaamisen arvioijana olennaista on ymmärtää, että jo tunnistamisessa olemme arvottamassa. Ensimmäinen asteikko on ”ollako vai eikö olla”. Sen jälkeen tulee läpi / ei-läpi ja tätä pohtii jokainen osaamista arvioiva heti, kun jotakin havainnoi. Näitä seuraavat asteikot ovat vain hienosäätöä.

Kokeilen tehdä filosofisen erottelun: etiikka on ”ollako vai eikö olla” ja läpi / ei-läpi havainnossa, moraali on asteikkojen hiontaa portaiksi. Etiikka kumpuaa syvemmältä, eetoksena esiin tunkevana ratkaisuna. On helpompi päästä käsiksi moraaliin kuin eetokseen, sillä moraali on kriteereiksi kirjattavissa.

Osaamisen arvioinnin ontologiaa eli olemisten määrittymisiä arvioinnin hetkellä

Osaamisen arvioinnista voi sanoa, että kun tunnistat, olet jollakin tavalla toisessa. Ja siten arvioijana olet itse muutoksessa. Jos tunnistat, et voi olla ulkopuolinen tarkkailija; olet asiassa sisällä, se on olemistasi.

”Kun subjekti kritisoi objektia, tämä aktivoi ja mobilisoi sekä subjektissa että objektissa niiden suhteen sekä muihin asioihin että itseensä” (emt. s 47).

Jos siis olet tunnistanut ja tunnustanut toisen osaamista, olet samalla tunnistanut oman ajattelusi ja jotenkin oikeuttanut sen. Olet olemassa. Tämä on varsin yksinkertaista logiikkaa. Tunnistamisessa ja tunnustamisessa kaksi asettuu jotenkin saman piiriin. Niiden oleminen sotkeutuu; ei niistä tietenkään tule samaa – ero on aina – mutta ehkä ne tapahtuvat jossakin yhteyden usvassa, yhdessä harhaillen.

Osaamisen tunnistaja tunnistaa ja tunnustaa samalla itsensä. Parhaimmillaan hän asettaa oman arviointinsa kysymysten alaiseksi. Jokainen arvioija suorittaa aina samalla itsearvioinnin: ”jos kritiikki on tietoa taideteoksesta, se on sen itsetietoisuutta; jos se arvioi sitä, se suorittaa itsearvioinnin” (emt. s 49).

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen prosessi voisi saada kritiikin nimen. Benjaminin mukaan kritiikki, asian olemisen ehtojen tarkastelu, muuttaa sekä kohdettaan että tarkastelijaa.

Kun puhumme osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta, kritiikin ”kohteena” on toinen ihminen ja toisen ihmisen toiminta ja toimijuus. Ihmiset, jotka rakentuvat merkitystodellisuuksissa – kuten Benjaminilla taideteokset – eivät voi asettua kohteiksi. On laatuja, on eri suuntiin vaikuttavia suhteita. Algoritminen ajattelu ei tässä käy, koska ajattelun perusta muuntuu jatkuvasti. Haastavaa ontologiaa.

Tietoteoria eli mitä arvioija voi tietää?

Kun seuraa mahdollisen etiikan ja mahdollisen ontologian avaamia polkuja, päätyy myös jonkinlaisiin määritelmiin tietämisestä. Jos sitten seuraamme nimenomaan Benjaminin kritiikin filosofiaa, voimme sanoa, että absoluuttista totuutta ei ole. On vain keskustelua laadusta.

Tuosta seuraa, että jokainen arviointituleman rekistereihin kirjaus on keskustelun tulos, ei sen kummempi totuus. Jos se riittää totuuden määritelmäksi, hyvä niin. Jos ei, sitten en tiedä, mitä voi löytyä.

Lopuksi

Ehkä tulin juuri sanoneeksi, on että jokainen osaamisen arvioija, jokainen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen harjoittaja, voisi olla filosofi sanan varsinaisessa mielessä. Näin voisi olla, jos seuraamme Walter Benjaminin viitoittamaa tietä.

Jotta osaamisen arvioija voisi olla filosofi, hänen pitäisi kysyä tunnistamistaan. Olenko osunut oikeaan? Olenko havainnut oikein? Mikä havaintoani ohjaa? Jos hän ei kysy, hän uskoo oman tunnistamisensa ja tunnustamisensa ehdottomaan faktaan. Ja siten hän myös asettaa itsensä ehdottomasti.

Osaamisen arvioinnin hetkessä on mahdollista, että tunnistaja luo itseään. Tämä voisi olla ensimmäisen pedagogiikan ja iloista arviointia harjoittavan opettajan olemisen syvä ydin (ks. Saranpää 2015). Se voisi olla luovuus, joka on opettajan työssä mahdollista. Haluaisitko sitä?

Lähteet

Eilenberger, Wolfram (2019). Taikurien aika. Filosofian suuri vuosikymmen 1919-1929. Siltala, Helsinki.

Saranpää, M. 2015. Ensimmäistä pedagogiikkaa – osaamisperustaisuudesta kriteeriperustaisuuteen. S. 70-82. Teoksessa 21 tapaa tehostaa korkeakouluopintoja (toim. Kotila & Mäki). Haaga-Helian julkaisut.