Suomalainen tippikulttuuri on erityisesti pohjoisamerikkalaiseen kulttuuriin verrattuna melko erilaista: täällä tippiä annetaan hyvästä palvelusta lähinnä ravintoloissa, kun taas Pohjois-Amerikassa tippiä jaellaan monista erilaisista palveluista, oli se sitten ravintolassa, taksissa tai jossain muualla saatua palvelua.

Myös tippien määrä eroaa suuresti täkäläisestä: muualla maailmalla tipit muodostavat huomattavan osan palveluammattilaisten tulosta.

Yliopistotutkija Essi Pöyry Kuluttajatutkimuskeskuksesta kertoi Helsingin Sanomien artikkelissa kesällä 2022 Suomen ja Pohjoismaiden tippauskulttuurista. Yksi Pohjois-Amerikan ja Pohjoismaiden tippauskulttuurin erilaisuutta selittävä tekijä on sosiaaliturvajärjestelmä. Suomessa ajatellaan, että työntekijän tulisi saada itse työstä riittävästi palkkaa elämiseen.

Yhdysvalloissa sosiaaliturva on pienempi ja palveluhenkilöstö työskentelee usein hyvin pienellä minimipalkalla. Tipit ovat merkittävä lisä ansioihin, ja asiakkaat miettivät tippiä antaessaan työntekijän toimeentuloa.

Suomessa tipin suuruudesta ja siitä, kuuluuko tippiä jättää, puhutaan harvemmin.

Pöyry arvelee, että tippikulttuurin laajeneminen Suomeen otettaisiin ravintola-alalla mielellään vastaan. Parhaimmillaan se voisi lisätä ravintola-alan houkuttelevuutta. Yksi mahdollinen huoli tippikulttuurin yleistymiseen ja suurempiin tippeihin kuitenkin liittyy: jos tippien määrä lisääntyy, pienentyvätkö palkat?

Kanadassa muutosta on kokeiltu

Kanadassa tippikulttuuri elää vahvana. Ravintolassa tippiä odotetaan maksettavaksi vähintään 15 prosenttia laskun loppusummasta, mutta kokemuksemme Kanadassa osoitti, että esimerkiksi ravintolan maksupäätteellä asiakas valitsee tipin 20‒35 prosentin väliltä.

Donna Dooher, pitkän linjan ravintoloitsija Torontosta, on pohtinut alan vetovoimaisuutta ja pyrkinyt omassa ravintolassaan parantamaan työntekijöiden työoloja. Hänen ravintolassaan salihenkilökunta jakoi keskenään suurimman osan tipistä ja keittiöhenkilökunnalle jäi vain rippeitä. Työntekijät kokivat tämän epätasa-arvoiseksi, joten ravintola päätti sisällyttää tarjoilun ravintolalaskun hintaan ja nostaa työntekijöiden palkkoja. Kokeilu osoittautui kuitenkin epäonnistuneeksi: asiakkaat vaativat saada maksaa tippiä.

Nykyään Dooherin ravintolassa asiakas maksaa taas tippiä, mutta tipit jaetaan tasan kaikkien työntekijöiden kesken. Tämä on lisännyt keittiöhenkilöstön tyytyväisyyttä mutta aiheuttanut tyytymättömyyttä tarjoilijoissa, joiden tulot pienenivät.

Tasa-arvioinen tippien jako

Suomessa tippien määrä on usein melko pieni, eikä monissa ravintoloissa tippiä makseta lainkaan. Kortilla maksaminen on varmasti vähentänyt tippien kerääntymistä, koska käteisellä maksettaessa laskun loppusummaa on helpompaa pyöristää hieman ylöspäin tai jättää muutama kolikko pöydälle lähtiessä. Maksupäätteillä tippi syötetään euroina, joten sopivan prosenttimäärän valinta voisi toimia Suomessa hyvin.

Suomessa eri ravintoloissa on erilaisia toimintatapoja tippien jaon suhteen. Osassa ravintoloita tipit jaetaan hyvin tarkasti työvuorossa olleiden kesken, toisissa jaetaan kuukausitasolla kertyneet tipit kaikkien kesken, ja osassa ravintoloita suurin osa tipistä jaetaan salihenkilökunnan kesken. Avoin keskustelu siitä, miten tippien kanssa toimitaan, lisäisi varmasti työtyytyväisyyttä ja tasa-arvoa työntekijöiden kesken.