Virtuaalikierrokset 3D-tekniikkaa tukevassa oppimisympäristössä mahdollistavat pääsyn paikkoihin, joihin opiskelija ei tavallisesti pääsisi. Hintojen puolesta ollaan kuitenkin vielä kaukana siitä tilanteesta, että opiskelijat kokoontuisivat luokkahuoneeseen haahuilemaan kukin VR-lasit päässään.

Halvemmaksi tulee edelleen viedä opiskelijat oikeasti tutustumaan autenttisiin lähialueen työelämäkohteisiin.

Yksin vai yhdessä virtuaalitodellisuudessa?

Virtual tour -tyyppiset alustat perustuvat aidossa ympäristössä kuvattuihin 360-kuviin tai videoihin. Nimenomaan nämä alustat tulevat nyt rytinällä opetukseen mm. matkailu- ja ravintola-alalle.

Ne ovat ovat 3D-mallinnettuja ympäristöjä paljon halvempia toteuttaa, koska varsinaista koodausosaamista ei tarvita – pelkillä kuvankäsittelytaidoillakin pärjää. Toinen syy lienee se, että virtual tour -sisällöt ovat käytettävissä myös ilman virtuaalilaseja.

Kannettavan pieneltä näyttöruudulta katseltuna mikä tahansa 3D-ympäristö tuntuu lattealta ilman virtuaalilaseja. Sama vaikutus on 360-videoissa: YouTubesta älypuhelimella 360-videoiden katselu ei oikein säväytä, mutta videot toimivat aivan eri lailla virtuaalilasien kanssa.

360-video katsottuna VR-laseilla hyödyntää koko näkökenttää ja antaa erilaisen kokemuksen kuvatusta paikasta kuin tavallinen video. Silti 360-videon katselu on yksinäinen kokemus, ellei joku toinen katsele vieressäsi samaa videota samaan aikaan omilla virtuaalilaseillaan.

On siten oleellista pohtia sitä, tapahtuuko oppiminen virtuaaliympäristössä yksin vai ryhmässä. Pelinomainen sosiaalinen virtuaalimaailma, jossa oppijat seikkailevat ja kohtaavat toisiaan avatareina voi tukea viestintätaitojen harjoittelua, itseilmaisun kehittymistä ja kokemuksellista oppimista (Mystadikis 2019). Tähän tavoitteeseen ei välttämättä päästä 360-videoita katselemalla.

360-kuviin tai videoihin perustuvat ympäristöt eivät vielä tue kovin hyvin usean virtuaalikäyttäjän kohtaamista virtuaalimaailmassa. 360-videoissa ei esimerkiksi voi liikkua vapaasti lainkaan. 360-kuviin perustuvat virtuaaliympäristöt ovat enemmän yksilöllistetyn oppimisen paikkoja, joissa oppija voi esimerkiksi tutustua rauhassa etukäteen johonkin tiettyyn tilaan, tutkia sitä katselemalla ja tehdä kuviin upotettuja tehtäviä.

Sopiva alusta opetustarkoitukseen?

Haaga-Helian, Ekamin ja Spesian Virtuaalisesti omalla polulla -hankkeen alkutaipaleella on keskitytty seulomaan sopivaa virtuaaliympäristöä uraohjauksen tilanteiden harjoitteluun. Yhtenä ydinajatuksena oli se, että opettajat osaisivat itse tehdä alustalle sisältöä ilman koodausosaamista.

Tämä onkin virtuaaliympäristöissä iso vedenjakaja. Monet alustat ovat sivutyönään virtuaalisisältöjä työstävälle opettajalle liian raskaita ja monimutkaisia opeteltavaksi – 3D-mallintamisesta puhumattakaan.

Virtuaaliympäristöissä on jo paljon toimivia elementtejä, mutta myös rutkasti kehitettävää. Tarvittaisiin alusta, joka yhdistää 3D-mallinnettujen ympäristöjen mahdollistavan yhteistyön ja 360-ympäristöjen kuvallisen autenttisuuden.

Saman autenttisen mutta samalla virtuaalisen paikan yhtäaikainen jakaminen avatarten sijaan aidolla “virtuaalisella kaksoisolennolla” olisi oppimisen, kohtaamisen ja yhdessä tekemisen kannalta optimaalisinta. Hologrammiteknologia saattaa tulevaisuudessa olla yhdistettävissä 360-maailmoihin, jolloin virtuaalinen yhdessäolo saisi myös aidontuntuisen vaihtoehdon 3D-pelimaailman ja etäkokousten rinnalle.

Lähde

Mystadikis, S. (2019). Motivation enhanced deep and meaningful learning with social virtual reality. JYU Dissertations. Jyväskylä: Jyväskylä University. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7977-5