Siirry sisältöön
Pedagogiikka
Teoria ja ohjaus

Toisinaan ohjauskoulutukseen tuleva ihminen toteaa olevansa käytännön tekijä, ”ei niin teoreettisesti orientoitunut”. Ohjauksen kouluttaja miettii tällöin kielensä asentoja suussaan. Kouluttaja ajattelee, että teoria on ohjauksessa käytäntöä, eikä ole olemassa ohjauksen käytäntöä ilman teoriaa.

Julkaistu : 18.01.2021

Toisinaan ohjauskoulutukseen tuleva ihminen toteaa olevansa käytännön tekijä, ”ei niin teoreettisesti orientoitunut”. Joskus käy jopa niin, että ihminen asettaa kyseenalaiseksi teorioiden pohdiskelun ja merkityksen ohjaustyössä.

Ohjauksen kouluttaja miettii tällöin kielensä asentoja suussaan. Kouluttaja ajattelee, että teoria on ohjauksessa käytäntöä, eikä ole olemassa ohjauksen käytäntöä ilman teoriaa.

Toki teoria voidaan irrottaa ohjauksen käytännöstä, käsitteellisessä ja paljaan kielellisessä tilassa tutkittavaksi – mutta ohjauksen käytäntöä ei ole olemassa ilman teoriaa. Kouluttaja ajattelee myös, että ohjauksen käytännöstä irrotettu teoria on edelleen kielen käytäntöjen sidoksissa. Ei siis silloinkaan puhdas ja vapaa.

Kouluttajan pitää koettaa määritellä tällöin myös teorian käsite uudelleen. Teoria ohjauksen piirissä ei ole etäältä katselemista tai toisten asioilla lähettiläänä kulkemista (ks. Liddell & Scott, s 317), vaan eräänlaisen toimintatutkimuksen käsitteellinen ja ajatuksellinen lähtökohta, joka muokkautuu kussakin ohjauksessa vähän omansalaiseksi. Näin ohjaus on aina tutkivaa työtä.

Perustat

Kun tekee ohjaustyötä, sitä tekee jonkinlaisella käsityksellä siitä, mikä on tuo toinen, jonka kanssa tässä jotakin touhuaa. Ja koska nimenomaan Ohjaajana toimii, lienee käsityksiä siitä, miten toisen muutosta tai suunnanottoja voisi auttaa.

Yrityksissään kytkeytyä toiseen, ohjaajalla on myös käsityksiä siitä, miten voi tietää toisen asioita, kun toinen niitä koettaa selvittää. Jos noita toisia on siinä vielä useita, pitää olla myös käsityksiä siitä, miten nuo toiset toisiinsa vaikuttavat.

Ohjaajalla on siis aina toiminnassaan ilmeneviä käsityksiä eli käsitteellisiä mallinnuksia ihmisen olemisen muodoista ja tiedosta. Tietääkö ohjaaja itse, millaisia käsityksiä hänellä on, on seuraava kysymys. Ja tämä seuraava kysymys onkin kysymys teorioista. Käytännössä kysymystä teorioista ei voi välttää. Siksi teoriaa!

Teoriat oman käytännön tutkimisena

Ohjauksen teoreettisen tarkastelemisen tärkein peruste on oman ohjauskäytännön tutkimisen mahdollistaminen. Teorioiden avulla voi tutkia omia tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Kun teemme ohjausta, olennaista on nähdä se, mitä teen ja myös se, mitä en tee – ja miten tämän kaiken itselleni ja asiakkaalleni perustelen. Teoriat auttavat näkemään ja näkymään.

Teorioilla on näin myös aina eettinen ulottuvuus. Kun teen ohjausta, teen sitä suhteessa toiseen, jonka asioissa koetan olla avuksi. Tapani olla avuksi, uskoni siihen, mikä toista voisi auttaa ja toisen muutosta tukea – on yritystä ottaa toista haltuun. Toisen haltuun ottaminen on varsin radikaali akti. Siksi ohjauksen teoriaa ei ole olemassa ilman etiikkaa.

Kun tutkimme ohjausta teoreettisesti, tutkimme aina sitä, miten minä kuvittelen voivani ottaa tuon toisen haltuuni. Tiedän kyllä, että tässä kohdassa herkimmät humanistit hermostuvat. Ohjauksessa ei pitäisi ottaa toista haltuun. Niin, niin, ei pitäisikään. Mutta ohjaus on aina myös valtasuhde ja myös ohjaaja tuo aina jonkin toisen ohjaustilanteeseen. Ohjaajan toista ei mikään selitä pois.

Ohjaajan omaa toista pitää tutkia, jotta ohjauksen valtasuhde ei äidy alistavaksi, pakottavaksi, määrääväksi. Siksi teoria on aina ensin etiikkaa. Se toivoo, että ei ottaisi toista haltuun, että toinen olisi toinen, jonka toimijuus kasvaa. Mutta jos ohjaaja ei tutki omaa tekemistään – jos siis ei ole teoreetikko tekemistensä suhteen – hän ei voi tietää, mitä tapahtuu. Eettisesti korkeatasoinen ohjaaja ei vain tee. Siksi teoriaa!

Teoriat oman käytännön kehittämisenä

Kun ohjaaja on saanut teoriakoneensa käyntiin, hän pääsee pohtimaan omaa tekemistään. Hän sanoittaa sitä, miksi hän tekee sitä, mitä tekee ja miksi hän jättää tekemättä jotakin muuta. Näin ohjaaja pääsee pohtimaan oman tekemisensä muutostarpeita.

Kun ohjaaja on teoreetikko, hän pohtii, onko tekemisistäni ja tekemättä jättämisistäni aivan oikeasti apua tuolle toiselle. Pitäisikö minun sittenkin olla tekemättä tätä, mitä teen ja tehdä jotakin muuta? Tämän muun pohtiminen on ohjauksen mahdollisuuksien avartamista.

Jos ohjaus nykymaailmassa varsin usein nähdään toisen mahdollisuuksien avartamisena, se voi olla sitä vain, jos ohjaaja on valmis avartamaan omaa ohjaustoimintaansa. Tätä voi tehdä vain, jos on riittävän laaja ja syvällinen teoreettinen ymmärrys ohjauksen vaikuttavuuden kysymyksistä.

Millaiset teot ja tekemättä jättämiset milloinkin voisivat olla avuksi ja hyväksi? Millaiset teot ja tekemättä jättämiset voisivat olla hyödyksi toiselle? Näitä miettii teoreettisesti orientoitunut ohjaaja. Siksi teoriaa!

Teoriat toisen hyväksi

Edellä olevan pohdiskelun olennaisin ulottuvuus on se, että ohjaaja pyrkii aina toimimaan toisen hyväksi. Jos ei ole teoriaa, tästä ei voi olla oikein haisuakaan. Tällöin vain toimimme, emmekä voi edes aavistaa, onko ohjaajana toimimisellani yhtään mitään vaikutusta toisen muutoksiin, mahdollisuuksien avartumisiin ja niin edelleen.

Teoria avaa toisen hyväksi olemisen tutkimisen. Jos ohjaaja ei tutki tätä, hän ei voi kutsua itseään osaavaksi ohjaajaksi. Osaava ohjaaja tunnistaa omat mahdollisuutensa ja rajansa. Käytännössä nämä ovat teoriassa.

Edellinen lause on omalla tavallaan paradoksi, myös vitsi. Se on vitsi ja paradoksi, joka on tosi. Nimittäin ohjaajan mahdollisuudet ovat aina teoreettisia. Ne ovat aina hypoteettisia, vaikka miten koettaisi lähestyä toista ilman hypoteeseja. Mutta samalla mahdollisuudet ja rajat ovat teoissa, joita tekee ja jättää tekemättä. Ne siis ovat käytännössä. Teoriassa nämä ovat käytännössä.

Lopulta ohjaaja päätyy kysymään toiselta, tuleeko hän autetuksi. Toinen sanoo mielellään ”kyllä”, vaikka hänellä ei olisi aavistustakaan, mikä häntä loppujen lopuksi auttoi. Olisi ikävää todeta ohjaajan kanssa vietetty aika hyödyttömäksi. Siksi ohjattava uskoo myös tässä ja nyt syntyneeseen hyötyyn. Vaikka hyöty paljastuisikin vasta paljon myöhemmin, viikkojen ja vuosien kuluttua.

Koska ohjaus on myös ohjaajan ja ohjattavan spekulaatioiden, mahdollisuuksien tunnistamisen ja edelleen kehittelemisen kenttää, teoriat ovat olennainen kentän elementti. Jos sanoisimme, että ohjaus on vain käytäntöä, palauttaisimme merkityksissä elävät olennot kuolleeseen lihaan. Elävinä, lihallisina olentoina ohjaaja ja ohjattavat ovat myös teoreettisesti toistensa kanssa. Siinä on asiakkaan ohjauksesta – ei siis mistä tahansa – saaman aidon hyödyn mahdollisuus. Siksi teoriaa!

Lähteet

  • Cramond, Joyce (1997). The Nature and Role of Theory. Teoksessa The Needs and Counsellors and Psychotherapists (s. 84-100). Edit. Horton & Varma. Sage Publications. London.
  • Liddell & Scott (1990). Greek-English lexicon. Abridged edition. Clarendon press, Oxford.