Tuleeko opettajan antaa opiskelijoille valmiiksi jäsennellyt aineistot, tehtävät, sisällöt ja oppimistilanteet? Vai voisivatko opiskelijat olla aktiivisia oppimistilanteiden ja -prosessien rakentajia?

Oletettavasti opiskelijat valitsevat mieluiten ensimmäisen vaihtoehdon. Se ei haasta heittäytymään epämukavuusalueelle, mitä uuden oppiminen usein kuitenkin vaatii. Siinä riittää, kun tulee paikalle ja tekee mitä käsketään.

Varmasti osa opettajistakin kallistuu ensimmäisen vaihtoehdon puolelle, koska oppimistilanteiden rakentaminen yhteistyössä muiden kanssa saatetaan kokea vaivalloisena. Mahdollista on, että omat ja muiden käsitykset sisällöstä ja toteutuksesta eivät kohtaa. Opettaja ajattelee, että saapahan ainakin päättää prosessin yksin ja luottaa omaan asiantuntijuuteensa.

Opettajan oivallus

Tulee kuitenkin hetki, jolloin samainen opettaja pohtii voisiko opiskelijoilla sittenkin olla sellaista asiantuntijuutta, mitä itsellä ei ole. Miten sen saisi selville ja vieläpä käyttöön? Opettaja on myös lukenut taannoin oppimisen muotoilusta ja opiskelijoiden osallisuudesta. Hän miettii, toteutuuko opiskelijoiden osallisuus, kun he tekevät sosiokonstruktivismin periaattein heille suunniteltuja tehtäviä pienissä ryhmissä?

Lounasta odotellessa opettaja oivaltaa. Ahaa, oppimisen muotoilun näkökulmasta se ei riitäkään, vaan opiskelijoiden pitää itse saada rakentaa omaa oppimispolkuaan ja oppimistilanteita. Aivan kuin tätä edessä näkyvää Subwayn sämpylää. Opiskelijan täytyy saada päättää, mikä kuori valitaan ja tietysti myös täytteet, kastike sekä mausteet. Entä syökö hän paikan päällä vai ottaako mukaan? Entä onko parempi syödä yksin vai yhdessä?

Näin lounaalta palattuaan opettaja näkee itsensä sämpylän kuorien ja erilaisten täyte- ja maustevaihtoehtojen tarjoajana. Opiskelija kokoaa rakennusaineksista itsensä näköisen ja makuisen kokonaisuuden. Hän päättää myös missä ja milloin tuotteen nauttii sekä kenen kanssa ja miten sen makustelee. Edellä kuvattu on metafora opiskelijan kanssa toteutetusta oppimisen muotoilusta.

Heittäytymistä uuteen rooliin

Haaga-Heliassa on kokeiltu opettajankoulutuksen Turun alueryhmässä oppimisen muotoilua immersiivisellä pedagogiikalla nyt toista vuotta.

Opintojen alussa opiskelijat jakautuvat vertaisryhmiin ja valitsevat annetuista teemoista itseään kiinnostavan. Tästä alkaa matka oppimisen muotoilun maailmaan, sillä teema on käytännössä vain otsikko, johon ryhmä alkaa rakentamaan sisältöä itsenäisesti.

Sisällön rakentaminen vaatii immersiivisyyttä eli uppoutumista ja heittäytymistä annettuun teemaan. Ryhmä tutkii teemaa eri näkökulmista, joista tehdään valintoja huomioiden koulutuksen osaamisvaatimukset. Opiskelijat käyttävät omaa ja verkostoistaan tunnistamaansa asiantuntijuutta teeman opiskelussa. Vertaisryhmä antaa mahdollisuuden peilata ja jakaa osaamista sekä tuottaa sitä muiden käyttöön. Opiskelija saa tunteen siitä, että häneen luotetaan ja hänelle kertynyttä osaamista arvostetaan.

Kaikki prosessin toimijat rikastuttavat oppimista

Opiskelijat vaikuttavat koulutuksen sisältöön runsaasti, sillä he käytännössä rakentavat teeman oppimistilanteet. Opettaja ei anna valmiiksi katettua pöytää tai valmista sämpylää. Opettaja antaa kuoren, jonka sisään opiskelijat valitsevat täytteet.

Opettajan tehtäväksi jää ohjata ja varmistaa, että täytteet ja sisältö rakentuvat oppimistavoitteiden mukaan, jottei sämpylä lähde rakentumaan liian yksipuoliseksi.

Immersiivisen pedagogiikan kokeilussa on huomattu, että yhteistyössä sämpylästä saadaan paljon maukkaampi kuin opettajan yksin päättämänä. Kastike ja mausteet voivat olla sellaisia, joita opettaja ei koskaan aiemmin ole päässyt maistamaan. Kun opettaja toimii vertaisryhmän oppimisen valmentajana, sämpylät rakentuvat opiskelijoiden monipuolisen osaamisen rikastuttamina.