Yleensä ajatellaan, että mitä aikaisemmassa vaiheessa ja mitä enemmän opettajat osallistuvat työnsä suunnitteluun, sen helpompaa heidän on sopeutua työn muutoksiin. Kyky sopeutua, selviytyä ja orientoitua uudelleen, resilienssi, ei kuitenkaan liity vain suuriin muutoksiin, vaan myös moniin, pieniinkiin päivittäisiin asioihin yksilö- ja yhteisötasolla.

Irma Kunnari (2018) toteaa väitöstutkimuksessaan, että ”muuttuva ja haastava ympäristö tarjoaa opettajille mahdollisuuden oppia ja kehittyä, mutta samalla opettajien yhteenkuuluvuuden, kompetenssin ja autonomian tunteita on tuettava”. Tutkimuksen mukaan opettajien välinen yhteistyö paransi muutoksissa selviämistä. Kun muutostilanteissa piti kehittää uusia käytänteitä, tämä koettiin mahdollisuutena kehittyä yhdessä. Myös omistajuus omaan työhön, sen suunnitteluun ja uuden oppimiseen on ratkaisevaa sille, miten ammattikorkeakouluopettajat selviytyvät muutoksissa.   

Tuoreessa Kiviä ja keitaita 2 -raportissa (Mäki, Vanhanen-Nuutinen, Mielityinen & Hakamäki 2019) ammattikorkeakouluopettajat kuvasivat kokemuksiaan työn muutoksissa. Käsitykset  muutoksista ja niiden merkityksistä vaihtelivat, niin kuin myös henkilökohtaiset kokemukset ja toiminta muutostilanteissa. Opettajien kokemuksista on koottu kolme kertomustyyppiä (kuvio 1). Vastaajia ei ole luokiteltu ryhmiin, eikä aineiston perusteella voida päätellä, mikä tyyppi olisi vallitseva.

Kolme kertomusta muutoksesta, yhteistyöstä ja resilienssistä

Luovuttamisen kertomus liittyy hallinnan menetykseen, oman työn merkityksettömyyteen ja turhautumiseen. Opettajien kokemusten mukaan esimerkiksi työajan suunnittelussa ei ole ennakointia, johtamista, osallistumista tai mahdollisuuksia vaikuttaa. Taustalla on käsitys ammattikorkeakoulusta hallitsemattomasti muuttuvana organisaationa. Kertomus liittyy opettajan omaan selviytymiseen muutostilanteissa.

Uudistumiseen ja stressinhallintaan liittyvässä kertomuksessa toivotaan työn ennakoitavuutta, joka  mahdollistaa sopeutumisen nykytilaan sekä oman joustavuuden ja osaamisen kehittämisen. Ennakoitavuutta korostavassa kertomuksessa opettaja tunnistaa työajan suunnittelun jännitteet ja uuden osaamisen tarpeen. Tarve uudistaa osaamista perustuu ymmärrykseen pedagogisesta muutoksesta, joka juontaa ammattikorkeakoulun muutoksesta. Opettajan näkökulma on omassa sopeutumisessa ja kyvyssä joustaa ja kehittyä.

Mahdollisuuksien kertomus on opettajasta, joka näkee muutoksen mahdollisuutena oppia uutta. Tähän mahdollisuuteen liittyy innostus, luovuus, osaaminen ja dialogi, joka vahvistaa yhteisöllisyyttä. Opettaja näkee oppimisen mahdollisuudet omassa työssään ja kokee kuuluvansa ammattikorkeakouluyhteisöön.

Yhteenkuuluvuus rakentaa resilientin yhteisön

Kertomukset kertovat resilienssistä. Resilienssi kehittyy elämänkokemusten myötä ja sitä voi myös tietoisesti kehittää. Resilienssi on sekä yksilön että yhteisön kykyä selviytyä, sopeutua ja orientoitua uudelleen. Työyhteisöissä johtamisella on keskeinen merkitys resilienssin rakentamisessa ja tukemisessa; yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuuden tunne vahvistavat resilienssiä ja sitä kautta yhteistä hyvinvointia.

Tunnistitko jonkin edellä esitetyistä kertomuksista? Miten sinä suhtaudut muutoksiin työssä? Miten sinun lähiyhteisössä suhtaudutaan? Missä määrin koet omistajuutta omaan työhösi?

Blogi perustuu tutkimukseen Kiviä ja keitaita 2 – Ammattikorkeakoulutyö muutoksessa (Mäki, K., Vanhanen-Nuutinen, L., Mielityinen, S. & Hakamäki S-P., Haaga-Helian julkaisut 3/2019)

Muu kirjallisuus

Kunnari, I. 2018. Teachers changing higher education – from coping with change to embracing change. Helsinki Studies in Education, number 34. Unigrafia, Helsinki.

Poijula, S. 2018. Resilienssi. Muutosten kohtaamisen taito. Kirjapaja.