Siirry sisältöön
Pedagogiikka
Pirstaloituvassa ammattikorkeakouluopettajan työssä tärkeintä on kohtaaminen ja läsnäolo

Opettajan peruspäivä – mitä kaikkea se pitääkään sisällään? Ensiajatus opettajan työstä voi olla, että päivät ovat strukturoituja ja koostuvat lähinnä opetuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista. Todellisuus on kuitenkin aivan muuta.

Kirjoittajat:

Maria Ruutiainen

lehtori, urheilu
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Sanna Vuorio

lehtori

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 11.01.2024

Olet varmasti itsekin joskus hengästynyt tahdista ja vaatimuksista, joita ammattikorkeakouluopettajan työ tarjoaa. Onkin syytä pysähtyä hetki miettimään, mihin keskittyä, jos palikat meinaa karata käsistä.

Kulunut viikko on pitänyt sisällään uuden suuntautumisvaiheen organisointia, päivitettyyn Moodleen tutustumista, Teamsin uusien ominaisuuksien haltuunottoa, viimeisimpään tutkintosääntöön tutustumista, matkakulukorvausmuutoksiin totuttelua, tekoälyn ja oppimisanalytiikan ihmettelyä, tilavarausten säätöä, uudistettuihin opinnäytetyömateriaaleihin perehtymistä, muuttuneista prosesseista tiedottamista, Tekoäly- ja Mendeley-koulutusta.

Tämä luonnollisesti ihan perustöiden eli Moodle-, intra-, Peppi-, Wihi-, Sympa-, Teams-, PowerBI- ja Reportronic-hommien lisäksi.

Kaikki edellä mainittu on tehty unohtamatta opettajan ydintehtävää: laadukkaiden opiskelupolkujen ja opintojaksojen pedagogiikan suunnittelua.

Kun tähän lisätään yhä suurempi kirjo opiskelijoiden taustoissa sekä velvollisuus yksilöllisten opiskelusuunnitelmien ja sujuvan valmistumisen varmistamiseen, alkaa hengästyttää.

Ammattikorkeakouluopettajan työ on kameleonttimaista roolien vaihtoa ja mosaiikkimainen yhdistelmä, jossa yhden työpäivän aikana roolit vaihtuvat opettajasta tutkijaan ja ohjaajasta organisoijaan. Toimintaympäristön moninaisuus ja muuttuminen haastavat opettajaa jatkuvaan kehittymiseen sekä pohtimaan itselle merkityksellisimpiä näkökulmia toteuttaa omaa työtään. (Mäki 2016; 2023.)

Muutosten, järjestelmien, ohjeistusten ja alustojen keskelläkin meidän on oltava aina valmiita kaikkein tärkeimpään hetkeen: tapaamaan energisenä, valmistautuneena, avuliaana, kärsivällisenä ja jaksavana jokainen opiskelijaryhmä – ja jokainen yksilö ryhmässä.

Opettajan ja ohjaajan totuuden hetket

Palveluiden laatua ja asiakaskokemuksia tarkasteltaessa puhutaan usein totuuden hetkistä: ratkaisevista kohtaamisista, joissa parhaimmillaan asiakkaan tarve ja tilanne tunnistetaan, jossa asiakasta kuullaan ja jossa etsitään ratkaisuja. Nämä ovat myös vuorovaikutuksellisesti kriittisiä hetkiä, joissa asiakas joko säilytetään tai menetetään; hetkiä, joissa punnitaan, mitä asiakas todella palvelusta ajattelee ja sitoutuuko hän yhteiseen matkaan. (Fischer & Vainio 2014; Grönroos 2020.)

Opiskeluympäristössä nämä hetket voidaan nähdä ainutlaatuisina ja toivottavasti riittävän usein toistuvina tilaisuuksina, joissa opiskelijan tarpeineen täytyy tulla kuulluksi ja joissa opettajan tai ohjaajan ammattitaidon avulla opiskelija voi löytää itselleen ja tilanteeseensa sopivia ratkaisumalleja. Kriittisimmillään näissä hetkissä taklataan turhautumista, ahdistusta, näköalattomuutta, usein myös aikomuksia keskeyttää tai lopettaa opinnot kokonaan.

Työnkuvaamme kuuluu opiskelijoiden henkilökohtainen ohjaus, ammatillisen kasvun tukeminen. Sen koemme ydintehtäväksemme, vaikka moni muu asia meinaa arjessa viedä tilan näiltä lyhyiltä mutta molemmin puolin ravitsevilta ohjauksen hetkiltä.

Henkilökohtaiseen tapaamiseen istahtaessa päässä on usein kaaos, joka on syntynyt edellisistä työtehtävistä. Mielessä saattaa painaa myös epävarmuus omasta kyvystä auttaa opiskelijaa ja vastuu antaa parhaansa tässä tärkeässä hetkessä.

Yleensä ohjaushetken käynnistyessä palaset kuitenkin loksahtavat paikalleen. Läsnäolo, rauha ja aito kohtaaminen tilanteessa on arvokasta. Kun keskustelu käynnistyy, eteen voi tulla mitä vaan, arvaamattomista teknisistä haasteista henkilökohtaisiin kriiseihin. Näissä tilanteissa on hyvä, että kokemuspakista löytyy monenlaisia ratkaisuja, vaikka usein läsnäolo ja kuuntelu riittävät; välttämättä ei tarvitse löytyä sanoja tai valmiita vastauksia.

Oma ihmiskäsitys ja arvopohdinnat auttavat keskittymään oleelliseen

Meillä opettajilla on käytössämme toinen toistaan nokkelampia ja jatkuvasti uusia ominaisuuksia “oppivia” järjestelmiä. Auttaisiko, jos opettajina ja ohjaajina keskittyisimme näiden täysimittaiseen hallitsemiseen ja hyödyntämiseen? Emmekö näin saisi tyytyväisiä, sujuvasti opinnoissaan edistyviä ja ajallaan omalle alalleen valmistuvia asiantuntijoita?

Asia ei ole näin yksinkertainen. Voimme käyttää digitaalisia järjestelmiä opettamisen ja ohjaamisen tukena, mutta opettajan tai ohjaajaan inhimillistä kykyä kuunnella opiskelijan todellisia tarpeita ei korvaa mikään järjestelmä. Vaikka järjestelmiä, digitaalista osaamista ja kehittämistä ehdottomasti tarvitaan, emme voi niillä korvata välittämistä ja vuorovaikutuksen kautta syntyvää uutta ymmärrystä – kohdatuksi tulemista. Tämä sitouttaa opiskelijan opintoihin paremmin kuin kaikki järjestelmät ja multimediashowt yhteensä.

Miten huolehdimme siitä, että jokainen asiantuntija ehtii ja jaksaa toimia opiskelijan kohdatessaan parhaan kykynsä mukaan ja kokea hallitsevansa sen tärkeimmän eli läsnäolemisen taidon? Suurin avain tähän ei ole järjestelmäosaaminen vaan ihmis- ja oppimiskäsitys sekä arvomaailma, jonka varaan opettajuuttamme rakennamme.

Lähteet

Fischer, M. & Vainio, S. 2014. Potkua palvelubisnekseen: asiakaskokemus luodaan yhdessä. Talentum, Helsinki.

Grönroos, C. 2020. Palveluiden johtaminen ja markkinointi. Talentum, Helsinki.

Mäki, K. 2023. Mosaiikkimainen työ edellyttää ammatillista itseymmärrystä. eSignals-blogi. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Luettu 10.1.2024.

Mäki, K. 2016. Kameleonttimainen opettajuus. eSignals-blogi. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Luettu 10.1.2024.