Ensimmäinen perusasia on, miten organisoimme opiskelijat ja opettajat erilaisten asioiden oppimiseksi. Toinen on, miten ohjaamme opettajien opiskelijoiden kanssa tekemää ohjaus- ja opetustyötä. Pedagogiikan johtamisen tehtävänä on siis organisoida sekä ohjata konkreettista ohjaus- ja opetustyötä.

Haaga-Helian Ammatillinen opettajakorkeakoulu osallistuu ammatillisen koulutuksen johtamisen käytäntöjä tutkivaan Erasmus-projektiin ”Best leadership practice in VET – Leadership for learning”. Osallistujia on Suomen lisäksi Tanskasta, Hollannista, Italiasta ja Unkarista.

Esittelen blogissani joitakin tähän mennessä benchmarkkauksissamme esiin tulleita parhaita käytäntöjä. Esittelyssä mukana ovat italialainen Cometa, joka on Comossa toimiva oppilaitos, sekä hollantilainen ROC Da Vinci -college, joka toimii Dordrechtissa. Sekä hollantilainen että italialainen kumppanimme ovat oivaltaneet jotakin olennaista pedagogiikan johtamisesta.

Eurooppalaiset kumppanimme osoittavat perusasioiden erinomaista haltuunottoa

Keskustelimme italialaisten kumppaneiden kanssa keskeyttämisprosentista ja läpäisyasteesta. Heidän oli vaikea käsittää, mistä asiasta ylipäätään yritimme kysyä. Termit eivät olleet heille englanniksi tuttuja. Syy tuttuuden puutteeseen selvisi nopeasti: heillä ei ole keskeyttämisiä.

Me olemme tietenkin kiinnostuneita siitä, miten tämä on mahdollista. Tavallisissa italialaisissa ammatillisissa kouluissa keskeyttäminen ja pudokkuus ovat aivan yhtä tavallisia kuin Suomessa ja muissa Euroopan maissa. Mitä tekee kumppanimme toisin?

Cometassa ohjaus on todella vahvaa. Opettajat ovat kokonaistyöajassa. Normaalissa italialaisessa oppilaitoksessa opettajat ovat työssä 18 tuntia viikossa, he opettavat ja poistuvat. Myös kumppanillamme opetetaan 18 tuntia. Sen lisäksi opiskelijoiden kanssa ollaan toiset 18 tuntia. Koko koulu on kodinomainen yhteisö, jossa ollaan, eletään ja välitetään toisistaan.

Opettajien lisäksi on palkattu ”tutoreita” eli ohjaajia, joiden tehtävänä on tukea opiskelijoiden elämisen ja koulun prosesseja sekä vastata työelämäjaksojen ohjauksesta. Ohjaaminen kysyy resursseja. Yritykset rahoittavat kumppanioppilaitostamme siten, että se saa valtio-osuuden lisäksi saman verran rahaa yrityksiltä. Oppilaitoksen varainhankinta on todella vahvaa.

Opettajien toiminnan ohjaaminen

Sekä italialaisen että hollantilaisen kumppanimme perustoimintatapa opettajien ohjaamisessa on, että tunteja havainnoivat ja yhteiskehittävät sekä kollegaopettajat että esimiehet. Opettajien työtä siis havainnoidaan. He eivät tee työtä suljettujen ovien takana.

Esimiesten työksi on määritelty pedagogisen työn havainnoiminen ja sen kehittäminen yhdessä opettajien kanssa. Esimiehillä on siis aikaa, mahdollisuuksia ja halua keskittyä pedagogiikan konkretian kehittämiseen. Näin he pääsevät – yhdessä opettajan kanssa – tutkimaan kunkin opettajan lähikehityksen vyöhykettä ja rakentamaan mahdollisia kehityspolkuja. Voisi ehkä sanoa, että opettajien osaamisen kehittäminen on henkilökohtaistettu.

Opettajien toiminnan ohjaamisen halu-aspektia korostaa oppilaitosten arvopohja. Arvopohja molemmissa kouluissa korosti opiskelijoiden vuoksi tehtävää työtä. Niissä näyttäytyi aidosti ihmisintensiivinen työ. Opettajan työ oli näin myös oikeasti kovaa työtä, ja se suuntautui tietoisesti toisten muutosten auttamiseen. Tässä kohden voisi olla olennaista paljastaa myös, että sekä hollantilaisessa että italialaisessa oppilaitoksessa todettiin, että opettajat saavat lähteä, elleivät he sitoudu oppilaitoksen arvopohjaan. Opettajilta siis vaaditaan opiskelijoiden kohtaamista, eikä opettajien sovi elää kuin villit eläimet metsissä.

Hollantilaisessa kumppanissamme ilmeni myös työpaikkojen tuleminen oppilaitoksiin. Ensinnäkin koulurakennuksissa on yritysten tuotantokoneistoja (tekniikan ala). Opiskelijat tekevät tuottavaa työtä ja firman työntekijät toimivat työn opettajina. Koulun opettajat toimivat ohjaajina.

Näin yritettiin taklata aivan erityistä ammatillisen koulutuksen ongelmaa: opettajan ammatillinen osaaminen ja asiantuntijuus eivät pysy työelämän nopeiden muutosten perässä. Hollantilaisten ongelma oli nyt opettajien ohjausosaaminen. Ja tähän osaamiseen sekä vertaisten että esimiesten tekemät havainnoinnit, arvioinnit ja kunkin opettajan kanssa näistä kumpuavat yhteiskehittelyt olivat oivia ratkaisuja.

Realismiin

Tiedän oikein hyvin, että Suomi on talousalueena toisenlainen kuin parissa tunnissa läpiajettava ja noin 20 miljoonan ihmisen Hollanti. Suuryrityksiä oppilaitosten lähellä riittää. Myös Italiaan on olennaisia eroja. Vain yhden esimerkin mainitakseni, oppilaitoksen varainhankintaan olennaisesti vaikutti läheinen suhde katoliseen kirkkoon.

Silti voisimme jotakin ottaa opiksi. Olisiko suomalaisissa koulutusorganisaatioissa mahdollista määrittää lähiesimiesten työtä ihan oikeasti pedagogiikan johtamiseksi, kaiken pöydän ääressä tehtävän hallintotyön sijaan?

Pedagogiikka on oppilaitosten ydinprosessi, jos oppilaitosten ydintä on tukea oppimista. Pedagogiikan johtaminen voisi tarkoittaa meilläkin opettajien oppimisesta huolehtimista, ruohonjuuritasolla. Ei vain osaamiskartoituksina ja eri tavoin organisoituvina keskusteluina. Lähiesimiesten pitäisi mennä sisään toisten työhön. Pedagogiikan johtamisesta pitäisi tulla työpedagogista yhteiskehittelyä, henkilökohtaistavaa ja osaamisperusteista.

Voisimme myös pohtia ammattien opettajien ydinosaamista. Miten mahdollista on – suhteessa koko ajan nopeammin muuttuvaan työelämään – pysyä työelämän muutoksissa ja osaamistarpeissa mukana, jos työskentelee oppilaitoksessa?

Ratkaisun kevytversio voisi olla se, että opettajien kaksoisrooleja alan töitä tekevinä yrittäjinä tai työläisinä ymmärrettäisiin vieläkin paremmin. Kevytversiokin kuitenkin ehkä edellyttäisi ohjaajien esiinmarssia ammatillisen koulutuksen kentillä. Entä jos opettajat olisivatkin näitä ohjaajia? Siis: entä jos opettajan osaamisen ydin alettaisiin ajatella hieman toisesta suunnasta kuin substanssin? Ja substanssin taas – vahvemmin ja ajankohtaisemmin – toisivatkin koulutusprosessiin työelämässä toimivat ihmiset?

Ehkä kaikkein suurin oppi olisi kuitenkin se, että seuraisimme erinomaisia eurooppalaisia toimijoita ja ottaisimme entistä vakavammin opiskelijat ja heidän oppimisensa. Suomessa ammatillisen koulutuksen reformi pyytää nimenomaan tätä. Myös työelämäläheisyyttä korostetaan. Suomalaisen ammattikorkeakoulutuksen alueilla on ihan samanlaisia viritelmiä koko ajan menossa. Ehkä voisi sanoa, että ammatillisen koulutuksen arvomaailma on kokemassa mullistuksen – hyvään suuntaan. Kun vain osaamme opettajia – sekä koulutuksen rakenteita ja prosesseja – sinne ohjata.