Organisaation kulttuuri ja johtajuus – kumpi vie ja kumpi vikisee? Ikuisuuskysymys on: Onko organisaatiokulttuuri johtamisen tulos, jolloin organisaatioiden kulttuurit ovat tekijöidensä muokattavissa?  Vai onko organisaatio itsessään kulttuuri, jolloin kulttuuri ei olekaan muokattavissa, vaan se muokkaa ihmisiä? Se, miten tulkitset ja ymmärrät organisaatioiden toimintaa sisäisten rituaalien ja tulkintarakenteiden kautta, ratkaisee sen, kuulutko puritaaneihin, pragmaatikkoihin vai akateemisiin pragmaatikkoihin (Alvesson 1990).

Puritaanien mukaan kulttuuria ei voida hallita ja muuttaa, pragmaatikot kirjoittavat käsikirjamaisia ohjeita suurelle yleisölle ja akateemiset pragmaatikot pyrkivät tutkimuksen avulla tuottamaan tietoa, jolla pyritään kehittämään organisaation kulttuureja.

Tuohon ikuisuuskysymykseen jouduin törmäämään jälleen, kun työstän kollegoitteni kanssa laajaa tutkimusaineistoa, jossa lähes tuhat suomalaista ammattikorkeakoululehtoria, yliopettajaa ja päällikköä ottavat kantaa pedagogiseen johtamiseen, resilienssiin ja tasa-arvokokemuksiin työssään.

Oli aivan ilmeistä huomata, että samalla kun arvioitiin johtamiskokemuksia, kerrottiin omasta ja yhteisön työkulttuurista. Tutkijana jouduin hankalan kysymyksen eteen: kuinka paljon sadoissa avovastauksissa oli johtamiskokemuksia ja kuinka paljon siihen sekoittuivat omat orientaatiot amk-työstä, oman opetusheimon kulttuuriset käsitykset oikeaksi koetusta työstä ja työn muodoista?

 

Oppi- ja tieteenalat työkulttuurien sedimentoijina

 

Korhonen, Nevgi ja Stenlund (2011) toteavat, että korkeakouluyhteisöille on tyypillistä episteemisen kulttuurin vaikutus. Kyseessä ovat oppi- ja tieteenalat, jotka määrittävät vahvasti korkeakoulujen erilaisia heimokulttuureja.  Nämä ovat vahvoja tiedon luomisen rakenteita, ja ne sedimentoivat herkästi sisäänsä korkeakoulutuksen pedagogiset prosessit ja ylläpitävät mieluummin säilyttämisen kuin muuttumisen tarinoita. Sidosta lujittaa opettajiston vahva lojaliteetti tradition synnyttämiin tarinoihin oppi- ja tieteenaloilla.

Juhla- ja julkipuheet yhtenäisestä organisaatiokulttuurista ovat löysää retoriikkaa, sillä aidon yhteisyyden sijaan korkeakoulut voivat olla miksaus perittyjen ja erilaisten kulttuurien samanaikaisen ilmenemisen tiloja.  Kun toimintaympäristö on kompleksinen ja iso korkeakoulu sisältää useita, osin toisilleen jännitteisiä työkulttuuriheimoja, pedagogisella johtamisella on tilausta pyrkiä yhteisen ymmärryksen ja tulkintojen rakentamiseen.

 

Korkeakouluyhteisöt hedelmällinen maaperä totuuksille

 

Korkeakouluyhteisö on usein otollinen maaperä tiettyjen totuuksien syntymisille. Totuudet rakentuvat usein pedagogisten ismien, pedagogisten toimintatapojen ja eri substanssien ympärille. Tämä johtaa siiloutumisiin ja heimoleireihin, joissa elää yhden totuuden kulttuuri, jota pidetään yllä. Osaamisen ja oppimisen maailmassa olemme tekemisissä tulkintojen kanssa. Omat kokemuksemme ja käsityksemme löytävät hengenheimolaisia ja muodostavat toisiaan vahvistavia tulkintayhteisöjä. Nämä nousevat esille usein muutostilanteissa, kuten opetussuunnitelma- tai organisaatiouudistuksissa.

 

Tulkintojen johtaminen – kulttuurisedimentit läpivalaisuun

 

Työstettävänä oleva amk-tutkimusaineistomme osoittaa, että pedagogiselle johtamiselle kertyy paineita kehittää ja mahdollistaa yhteisöllisyyttä arjen korkeakoulutyössä. Osattomuuden kokemukset sekä yksittäisillä amk-toimijoilla että yhteisöissäkin ovat ilmeisiä. Toisaalta kritiikeissä johtamista kohtaan paistaa vahva ankkuroituminen omaan substanssiyhteisön kulttuuriin ja siihen, miten kyseiset heimot näkevät ”oikenlaisen” amk-työn rakentuvan.

Siksi korkeakouluissa pedagogisen johtamisen tulee huomioida tulkintoja eli osaltaan rakentua tulkintojen johtamiselle. Jotta erilaiset tulkinnat voivat kohdata, on yhteisöstä löydyttävä tulkintafoorumeja. Tämä edellyttää kulttuuristen sedimenttien tunnistamista ja tunnustamista. Opettajiston on vapauduttava ismien juoksuhaudoista ja substanssiperinteiden siteistä. Samoin johtamisen, jos sen halutaan olevan pedagogista johtamista, tulee painottua opintojen järjestelyistä yhteisön kehittämiseen ja osallisuuteen yhteisen työn rakentamisessa.

---

 

Kirjoittaja on Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Ammatillisen opettajakorkeakoulun yliopettaja Kimmo Mäki.

 

 

Viitatut lähteet

Alvesson, M. 1990. On the Popularity of Organizational Culture. Acta Sociologica. 33:1, 31–49.

Korhonen, V., Nevgi, A. & Stenlund, A. 2011. Pedagogisen johtamisen ja yhteisten oppimiskäsitysten luomisen haasteet korkeakoulujen muutoksissa. Teoksessa M, Mäkinen, V, Korhonen, J, Annala, P, Kalli, P, Svärd ja V-M, Värri (toim.) 2011. Korkeajännityksiä – kohti osallisuutta luovaa korkeakoulutusta. Tampere: Tampere University Press.