Siirry sisältöön
Pedagogiikka
”Osaako joku auttaa” – poikkeusolot lisäsivät tiimin yhteisöllisyyttä

Opetusalan työkulttuuri on perinteisesti ollut melko yksilökeskeistä. Koronapandemian aiheuttamat poikkeusolot ovat tuoneet työskentelyyn uudenlaista yhteisöllisyyttä, kirjoittaa Maarit Ohinen-Salvén.

Julkaistu : 26.03.2021

Aika tarkalleen vuoden ajan vallinneet poikkeusolot ovat vieneet meidät kaikki monella tavalla uusien asioiden äärelle niin työ- kuin yksityiselämässäkin. On puhuttu paljon epämukavuusalueelle menemisestä ja uuden oppimisesta, itsensä haastamisesta ja muutoksen hyväksymisestä. Monet näistä tilanteista ovat saattaneet tuntua jännittäviltä, ehkä pelottaviltakin, ja niiden kohtaaminen on vaatinut rohkeutta.

Opetusalalla työkulttuuri on perinteisesti ollut verrattain yksilökeskeinen. Opettaja on hoitanut omat opintojaksonsa itsenäisesti suunnittelusta toteutukseen ja arviointiin asti siten, että suurista linjoista on sovittu rinnakkaisryhmien opettajien kanssa yhdessä, mutta ruohonjuuritasolla jokainen on ratkonut mahdolliset vastaan tulevat ongelmat tai epäselvyydet suurelta osin yksin.

Oppiaineesta ja opintojaksosta riippuen tiimiopettajuus on omalta osaltaan onneksi muuttanut tätä tilannetta jossain määrin yhteisöllisempään suuntaan. Koronan mukanaan tuomat poikkeusolot toivat kuitenkin mukanaan ihan uudenlaisiakin tilanteita ja ongelmia, joiden ratkominen yksin etätöissä ei ollut aina aivan yksinkertaista.

Kun mietin mennyttä vuotta ja niitä tilanteita, joissa rohkeutta on erityisesti vaadittu, mielessäni tärkeimmäksi rohkeuden muodoksi nouseekin rohkeus tunnustaa oma puutteellisuutensa. Rohkeus sanoa ääneen, ettei tiedä tai osaa. Rohkeus kertoa, että minulla on ongelma, jota en osaa ratkaista. Rohkeus pyytää kollegoilta kollektiivista apua.

Uusia oivalluksia ja ammatillista kehittymistä

Tällainen rohkeus kasvoi vähän kuin huomaamatta tiimissämme viime vuoden aikana. Teams-sivustomme tarjosi sille loistavan alustan, ja sivusto muodostui paikaksi, jossa parviäly pääsi kukoistamaan. Kun joku meistä rohkeni kertoa olevansa umpikujassa jonkun asian kanssa tai pohtivansa, mikä olisi tietyssä tilanteessa paras ratkaisu, kollegat tarjosivat apua, neuvoja ja tukea.

Kaikkiin kysymyksiin tai ongelmiin ei aina löytynyt suoraa vastausta tai ratkaisua, mutta aina löytyi vähintään sympatiaa ja keskustelutukea. Syntyi kaikkia osapuolia hyödyttäviä hedelmällisiä pohdintoja ja keskusteluja sekä uusia oivalluksia ja ideoita. Ammatillista kehittymistä tapahtui, ja saimme opintojaksoillemme uusia, toimivia käytänteitä. Samalla loimme yhdessä myös uudenlaista yhteisöllisyyttä, jonka uskon kannatelleen useampaa meistä tänä erikoisena vuotena.

Tapahtui siis tiedonjakoa parhaimmillaan. Ja kaiken lähtökohtana oli se, että monella meistä oli rohkeutta sanoa ”Nyt en tiedä. Osaako joku auttaa?”. Tämä rohkeuden muoto on yksi niistä koronavuoden mukanaan tuomista hyvistä asioista, joista toivoisin meidän pitävän kiinni jatkossakin.

Kuva: www.shutterstock.com