Mitkä ovat niitä tapoja ja käytäntöjä, joiden avulla voimme kehittää aktivoivaa ja osallistavaa työotetta ja ihmisoikeusperustaisia käytänteitä ja juurruttaa ne ammatillisen opettajankoulutuksen toteutukseen ja toimintakulttuuriin? Entä, miten toteutamme koulutusta, jossa tulevat ammatilliset opettajat osaavat tukea opiskelijoidensa toimijuutta ja tasa-arvoisia mahdollisuuksia opinnoissa ja työelämässä?

Haaga-Helian koordinoima Toimintaa ja kohtaamisia -hankkeen yksi keskeinen tavoite on parantaa paitsi ammatillisen opettajankoulutuksen opiskelijoiden myös heidän opiskelijoidensa osallisuuskokemusta. Mutta, mistä puhumme, kun puhumme ”osallisuudesta”.

Jos uskomme osallisuuteen, uskomme, että ihminen tulee ihmiseksi toisten ihmisten kanssa, ei yksinäisyydessä. Saatamme nähdä tässä antiikin kreikkalaisilta asti periytyvän ihanteen: vapaa voi olla vain toisten kanssa. Yksin ei voi tunnistaa sitä, mikä sitoo ihmistä joka tapauksessa. Yksin ihmisen toteutumisen mahdollisuudet jäävät vähäisemmiksi kuin toisten kanssa eläessä, ollessa ja toimiessa. Toisten kuunteleminen sekä toisten kanssa keskusteleminen kytkeytyvät siis antiikista periytyviin, osallisuutta perustaviin ihmiskäsityksiin.

Entäpä osallisuus sanana? Osa-sanasta voisi lähteä kehittelemään konemetaforia. Sen sijaan näytelmän ”osana” ihminen on osa jotakin tarinaa, näyteltyä, elettyä, koettua. Osakkuus taas vie ajatukset talouteen ja yhtiömuotoon; osakas saa osuutensa arvontuotannosta, mutta myös tappioista. Rikollisuudessa osallinen on ehkä rikoskumppani, joka myös kantaa vastuun siitä, mitä tapahtuu. Osallisuus ei siis ole mitään pehmeää höttöä, vaan melko kovaa vastuun ottamista ja kantamista. Osallinen on – osallinen.

Osallisuus-sana saa suomen kielessä myös negatiivisia merkityksiä. Ensinnäkin ilmaisu osallistaminen kuvaa sellaista osallisuuden luomisen prosessia, jossa toiset asetetaan objekteiksi. Lisäksi on myös osaton; hän, joka ei ole mukana arvojen jaossa, jää leikin ulkopuolelle ja on kenties turvaton.

Myös englannin kielessä osallisuus voidaan kääntää monella tavalla. Esimerkiksi involvement viittaa valtaansa ottamiseen ja participation taas osan ottamiseen – monenlaiseen jakamiseen toisten kanssa. Osallisuus voidaan myös kääntää sisällyttämiseksi (inclusion).

Sanaleikittelyistä voidaan liikkua myös hieman virallisempiin määrittelyihin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta löytyvien määrittelyiden mukaan osallisuus on kokonaisuus, joka rakentuu kolmesta näkökulmasta: ”having” eli turvallisuus, hyvinvointi, riittävä toimeentulo; ”belonging” eli yhteisyys, jäsenyys ja ”acting” eli valtaisuus, toimijuus.

Jos siis haluamme tukea osallisuutta, meidän tulee varoa turvattomuuden synnyttämistä, ulkopuolelle asettamista ja toimijuuden pois ottamista eli objektivointia. Jos emme ole varovaisia, voimme tukea osallisuuden vastakohtaa – syrjäytymistä.

Osallisuus on oppimisen perusedellytys

Koulutusta ja osallisuutta ei voi olla olemassa ilman toisiaan. Koulutuksessa osallisuus kytkeytyy oppimisen ilmiöön: oppimiskäsityksen mukaan oppimista ei tapahdu, ellei oppija ole osallinen.

Koulutuksessa osallisuus ei siis toteudu ainoastaan opiskelijakunnan joidenkin jäsenten ja heidän toimintansa kautta, vaan se on oppimisen perusedellytys. Siten se on myös jokaisen opettajan asia, eikä vain koulutuksen järjestäjän kehittämien osallistamisen menettelyiden tuote.

Ammatillisen koulutuksen piirissä osallisuus voisi tarkoittaa – seuraten edellä annettuja määrittelyitä – ainakin seuraavaa kolmea asiaa:

• Osallisuus on opiskelijan omaa vastuuta arvon tuotannossa, jolloin arvo on osaamisen kehittymistä, oppimista.
• Osallisuus on myös sitä, että on osa sivistysyhteisöä, sivistynyttä yhteisöä ja tulee kuulluksi, kokee prosessin merkitykselliseksi ja tuntee mielekkyyttä.
• Osallisuus on sitä, että on turvassa, kokee itsensä rakastetuksi ja on yhteisen oppimishuolen piirissä, mikä mahdollistaa monenlaisen oppimisen moninaiset ilmiöt.

Ammatillisen koulutuksen 1.1.2018 voimaan tulleen lainsäädännön keskeinen osallisuusmomentti on henkilökohtaistaminen. Se ei siis ole pykälä 106, jossa asetetaan oppilaskunta, vaan lain viides luku, jossa henkilökohtaistaminen määritellään.

Lakiin on henkilökohtaistamisen kautta eritelty, millä tavoin opiskelija on osallinen omasta osaamisestaan ja sen kehittämisestä. Lain mukaan jokaisella opiskelijalla tulee olla valta ja mahdollisuuksia määritellä oman osaamisensa kehittämisen prosessia ja oikeus saada turvallinen oppimiskokemus oppimisen monenlaisuuksien merissä.

Määrittelyn perusteella voisi ajatella, että ammatillisen koulutuksen lainsäädännössä on otettu vakavasti palvelumuotoilun käsitteet. Palvelumuotoilussa pohditaan sitä, miten tilat, esineet, prosessit ja ihmiset saadaan parhaalla mahdollisella tavalla tuottamaan paras mahdollinen asiakaskokemus – joka koulutuksen piirissä olisi tietenkin oppiminen.

Miten osallisuus siis toteutuu koulutuspalvelun muotoilussa? Miten se tapahtuu yksittäisen opettajan toiminnan, opettajatiimin tai tutkinnon toiminnan ja koulutuksen järjestäjän toiminnan kautta? Ehkä ammatillisen koulutuksen uusi laki ohjaakin henkilökohtaistamisen kautta nimenomaan käyttäjälähtöiseen palvelumuotoiluun.

Miten koulutuspalvelu muotoillaan niin, että oppimista tapahtuu jokaisella, joka koulutukseen osallistuu? Tämän kysymyksen kautta on helppo ymmärtää, että osallisuus on jokaisen koulutuksen piirissä toimivan asia – osallisuuden toteuttaminen onkin jo toinen kysymys.

Toimintaa ja kohtaamisia – osallisuuden ja ihmisoikeusperustaisuuden vahvistaminen ammatillisessa opettajankoulutuksessa on OKM:n rahoittama hanke, jonka toteutuksesta vastaavat Haaga-Helian (hankkeen johto ja koordinointi), Hämeen, Jyväskylän, Oulun ja Tampereen ammattikorkeakoulun ammatilliset opettajakorkeakoulut.