Jos haluamme säilyttää hyvän elämän edellytykset maapallolla, meidän on opittava ajattelemaan ja toimimaan uudella tavalla. Kaiken ytimessä on siis uuden oppiminen. En usko liioittelevani, kun sanon, että oppiminen – ja vain oppiminen – voi muuttaa maailmaa.

Keskeiseksi kysymykseksi nouseekin, millainen oppiminen tukee tavoiteltavaa kestävää tulevaisuuskuvaa? Mielestäni kestävien elämäntapojen edistäminen on kokonaisvaltaista ja systemaattista kaikille elämänalueille ulottuvaa toimintaa, johon yhdistyy elinikäinen oppiminen. Tietoisuus ilmastonmuutoksesta ei riitä, vaan tarvitaan tiedon siirtymistä toimintaan ja suunnitelmien näkyväksi tekemistä käytännön tasolla.

Muutos koskee sekä yksilöä että yhteiskuntaa

 

Näin painavien sanojen tueksi lienee tarpeen ottaa avuksi teoreettinen näkökulma oppimiseen. Yhden mallin mukaan oppiminen voidaan jakaa kolmeen tasoon, ja sitä voidaan tarkastella sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta (Sterling 2010, 25, Batesonin 1972 teoriaa mukaillen).

Ensimmäisellä eli ylläpitävällä tasolla oppiminen johtaa lähinnä siihen, että yksilön tehokkuus ja suorituskyky kasvavat. Voidaan sanoa, että teemme asiat paremmin kuin aiemmin. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta pidämme kuitenkin yllä olemassa olevaa järjestelmää.

Toisella eli kehittävällä oppimisen tasolla saavutetaan oman toiminnan ja ajattelun kriittinen reflektointi. Voidaan sanoa, että teemme parempia asioita kuin aiemmin. Tässä mukaan tulee myös yhteiskunnan kehittäminen, ei pelkästään olemassa olevan järjestelmän ylläpito.

Kolmannella tasolla uuden oppiminen ravistelee todellisuuskäsitystämme niin vahvasti, että oppiminen voidaan nähdä yhteiskunnallisesti uudistavana: alamme nähdä ympäröivän todellisuuden toisin. Viime kädessä voimme ajatella oppimisen uudistavan tietoisuutemme tavalla, joka muuttaa suhdettamme maailmaan.

Ammatillinen opettajakoulutus on avainasemassa

 

Mitä nämä kysymykset tarkoittavat koulutuksen näkökulmasta? Onko koulutus olemassa olevaa järjestelmää ylläpitävä, yhteiskuntaa kehittävä vai ehkä jopa uudistava? Tutkimustieto puoltaa ensimmäistä vaihtoehtoa: kun analysoitiin 14 000 ei-ammatillista kurssia kymmenessä eri maassa, huomattiin, että niistä yksikään ei tarjonnut tiedostamista lisäävää koulutusta, joka olisi tavoitellut yhteiskunnan rakenteellista uudistamista (Manninen 2017).

Ajattelen, että kestäviä elämäntapoja ja tavoiteltavaa tulevaisuuskuvaa edistävän kasvatuksen ja koulutuksen tulee olla kaikkia koulutuksen asteita läpäisevä. Tarvitaan systeemisen ajattelun valtavirtaistamista. Ilman sitä emme voi ymmärtää esimerkiksi kiertotalouden mekanismeja, saati toimintamme vaikutusta osana ekosysteemiä. Perusopetuksen opetussuunnitelmissa korostuu ilmiöoppiminen. Se vie oppimiskäsitystämme pois lohkoutuneesta oppiainejaottelusta. Systeeminen ymmärrys on tulevaisuuden osaamisen perusta. Siten myös oppiminen ulottuu yksilön oppimisesta organisaatioiden, yhteisöjen ja verkostojen oppimiseen, lopputavoitteena koko yhteiskuntaa koskeva muutos.

Yksilön oppimisen lisäksi tarvitsemme siis koko yhteisöä, ja tätä tutkin seuraavassa blogitekstissäni.

---

Kirjoittaja Jani Siirilä toimii lehtorina Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

 

Lähteet

Laininen, E. (2018). Transforming Our Worldview Towards a Sustainable Future. Teoksessa Justin Cook (ed.) Sustainability, Human Well-Being and the Future of Education. Basingstoke: Palgrave Macmillan.

Opetushallitus. (2014). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Määräykset ja ohjeet 2014:96. Helsinki: Opetushallitus.

Salonen, A. & Joutsenvirta, M. (2018). Vauraus ja sivistys yltäkylläisyyden ajan jälkeen. Aikuiskasvatus 38(2), 84-101