Jokainen opettaja tietää, että onnistuneessa oppimistilanteessa alkaa tapahtua odottamattomia asioita. Jokainen opettaja ymmärtää, että elävässä kasvatuskohtaamisessa käynnistyy kehityskulkuja, jotka eivät tottele pedagogisia oppeja ja joihin kasvatusfilosofiset teoriat eivät sellaisinaan päde.

Kun tällainen ihmisten välinen tarkoituksellinen kohtaaminen johtaa aitoon oppimiseen, läsnäolijat muuttuvat joksikin paremmaksi.

María Zambranon (1904-1991) mukaan ihmisyys alkaa kysymällä: ”Mitä asiat ovat?” Vastausten löytämiseksi ihmisellä on käytettävänään vain runollinen asenne. Ajattelu on Zambranon mukaan kokemusta, joka uudelleensyntyy tietämättömyydestä ja unohduksesta. Runollisesta järjestä nousee jokainen ihmisyksilö.

Zambranon ihminen on tietoisuutensa. Tietoisena tunteistaan, kaikkein perustavanlaatuisimmista ajatuksistaan ja omasta tietoisuudestaan hän muodostuu tähän maailmaan. Näiden kautta ihminen tavoittelee yhtenäisyyttään persoonana.

Ihmisenä oleminen on jatkuvaa uudelleensyntymistä. Tämä uudelleensyntyminen on lupaus ymmärretyksi tulemisesta ja ymmärryksen muodostumisesta silloinkin, kun päämäärä tai lopputulos ei ole tavoitettavissa tai käsitettävissä. Runollinen ajattelu mahdollistaa kuitenkin sen, että ihminen tavoittaa itsensä ja koskettaa kaiken ihmisyyden syvyyksissä lymyilevää arvoituksellisuutta.

Opettajuus on poeettinen kysymys

Opettajuuden runollisia kysymyksiä ovat: Mitä on ihminen? Mitä on olla ihminen? Millaista on olla ihminen? Mitä varten ihminen on? Mitä varten minä olen? Mitä varten opettaja on? Ketä varten koulutus on? Miten olla ihminen? Miten olla hyvä ihminen? Miten olla hyvä opettaja?

Kysymysten lista on loputon, mutta ainakin näihin on opettajan löydettävä jonkinlainen vastaus – vaikka väliaikainenkin. Näin hän voi kohdata työssään ihmiset, jotka tulevat oppimaan ihmisenä olemisen ja opettajankoulutuksen kohdalla ihmiseksi opettamisen ja ohjaamisen taitoja.

Jokainen ihminen on ennen kaikkea lupaus ja mahdollisuus, Zambrano runoilee. Hän kertoo, kuinka vain havainnoimalla ja kuuntelemalla omaa sisintään ja tukeutumalla tulkinnoissaan metaforiin ja runolliseen kieleen ihminen voi tapailla vastauksia. Olemalla tarkkaavainen sille, mikä tapahtuu, ihminen, opettajakin, voi intuitiivisesti oivaltaa oleellisen. Runollinen järki tarkoittaa ajattelua, joka haluaa tehdä ihmisen sisimmän jaetuksi ja ymmärrettäväksi.

Oppijat kohdataan osallisuuden runoudessa

Käydessään kohtaamaan oppijoita, jotka hänen kanssaan opiskelevat ammattia, tulevaisuutta, ihmisyyttä ja elämää, opettaja tukeutuu omaan opettajuuden ja ihmisyyden käyttöteoriaansa. Zambrano etsii myös pedagogisia vastauksia ihmisyyden ydynkysymyksiin runollisesta järjestä, joka meillä jokaisella ihmisellä on. Yhteiselo on sen tietämistä ja tuntemista, että elämämme on avoin toisille. Tämän ymmärryksen myötä syntyy Zambranon mukaan kokemus osallisuudesta ja kuulumisesta.

Kasvatuksen ja koulutuksen tavoite on Zambranolle vakuuttava laulu toivosta, että parempi maailma on mahdollinen: kiitos koulutuksen, jonka työ on aina kesken. Elämällä on tarve tulla ilmaistuksi.

Opettajan runollinen asenne tai järki toimii väylänä tehdä ihmisyyden kysymykset tavoitettaviksi myös opiskelijoille, joita olemme kouluttamassa ”hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi”, ja ”joiden persoonallisuuden monipuolinen kehittäminen” on yksi ammatillisen koulutuksen tärkeimpiä tavoitteita.