Ammatillisiin opettajaopintoihin (AmO) sisältyy moninaisia osaamisen kehittämisen ja jakamisen foorumeita. Pedagogista ymmärrystä ja osaamista rakennetaan sekä yksilöllisesti että yhteistoiminnassa useissa verkostoissa. Yhteiselle oppimiselle on monia mahdollisuuksia, joista vertaisryhmien kenttäpäivät ovat yksi.
Vuoden kestävässä ohjelmassa opiskelija rakentaa henkilökohtaista osaamispolkua, jossa osaamista osoitetaan ja tunnistetaan kehittymisohjelmaan kirjattujen ammattitaitovaatimusten ja kriteerien mukaisesti. Henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman rinnalla kulkevat kaikille yhteiset lähipäivät noin kuukauden välein sekä vertaisryhmätoiminta, joissa osaamista syvennetään ja jaetaan.
AmO-opiskelijoiden vertaisryhmät toteuttavat vuoden aikana neljä kenttäpäivää. Kenttäpäivän vastuuryhmä suunnittelee päivän pedagogisen käsikirjoituksen ja orientoi osallistujat valittuun teemaan ennakkotehtävän avulla. Opiskelijat toimivat kenttäpäivien aikana toistensa oppimisen ohjaajina ja erilaisten ammatillisten oppimisympäristöjen avaajina.
Oppimisen ympäristöjen kirjo
Kenttäpäivien konteksteina ovat monipuoliset osaamisen ja oppimisen ympäristöt. Kirjoa on aina ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulutuksen tiloista järjestöjen ja yritysten toimintaympäristöihin. Koko prosessi on yhteistoiminnallinen, alkaen suunnittelusta päivän ohjelman toteuttamiseen ja sen arviointiin. Kenttäpäivän kokonaisanti ja pedagogiset ratkaisut arvioidaan yhdessä osallistujien kanssa. Yhteinen kokemus viimeistellään pedajatkoilla eli oppimisoivalluksia reflektoidaan vertaisryhmän omilla blogialustoilla tai osaamissalkussa.
Lukuvuonna 2018-2019 teemoina ovat olleet muun muassa uraohjaus ja yrittäjyys toisella asteella, luovuus opiskelua kannattelemassa, elinikäinen oppiminen, järjestöjen osaamisperustainen toiminta sekä ammattikorkeakoulujen yrittäjyyden tukeminen. Perinteisten oppilaitosten lisäksi oppimisympäristöinä ovat olleet esimerkiksi eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, jossa opiskelijat syventyivät tulevaisuuden avaintaitoihin ja toimintaympäristöihin, sekä Helsingin vankila, jossa tarkasteltiin vankilassa tapahtuvaa koulutus- ja uraohjausta. Opiskelijat ovat perehtyneet koulutuspolitiikkaan toteuttamalla kenttäpäivän OAJ:ssa sekä opetus- ja kulttuuriministeriössä. Järjestötyössä syntyvän osaamisen kehittämiseen tutustuttiin Suomen Partion digitaalisen osaamiskiekon välityksellä.
Pedagogiset rusinat
Opettajaopiskelijat ovat todenneet, että kenttäpäivät tarjoavat ympäristön toteuttaa erilaisia ohjauksellisia ja opetuksellisia kokeiluja sekä saada rakentavaa palautetta muilta vertaisopiskelijoilta. Kenttäpäivän toteuttaminen vertaisryhmänä on monelle opiskelijalle merkittävä oppimiskokemus. Kenttäpäivien toteuttamiseksi opiskelijat luovat yhteyksiä ja verkostoituvat työelämän kanssa. Yhteinen ponnistus voidaan ajatella myös pienenä yhteisopettajuuden kokeiluna. Opiskelijoiden on huomioitava erilaiset näkökulmat ja keskusteltava yhteisesti esimerkiksi kenttäpäivän toteutuksen pedagogisesta orientaatiosta.
Kenttäpäivään osallistujina AmO-opiskelijat ovat päässeet nappaamaan pedagogiset rusinat pullasta: nauttimaan hyvin rullaavista ja sisällöllisesti antoisista päivistä sekä saaneet omiin ohjauksellisiin kokeiluihinsa uusia työmenetelmiä ja -tapoja. Samalla opinnoissa aukeaa mahdollisuus tarkastella ja kokea monipuolisia osaamisen toimintaympäristöjä – kaikkea tyypillisistä oppimisympäristöistä yllätyksellisiinkin oppimisen ympäristöihin. Kenttäpäivät ovat opettajaopintojen osaamisen tihentämöjä!
Kirjoittajat
Merja Alanko-Turunen, yliopettaja, Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Ruut Kaukinen, lehtori, Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Riitta Larna, yliopettaja, Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Kimmo Mäki, yliopettaja, Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Jani Siirilä, lehtori, Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Heli Viirola, yliopettaja, Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu