Vaikka opettaja on ihmissuhdetyössä, hän ei välttämättä tunnista tai tunnusta jännitteitä, joita hänen ja opiskelijan välillä on. Jännitteet ovat kuitenkin olemassa, ja usein ne vaikeuttavat opetus- ja ohjaustyötä. Jännitteiden purkaminen on mahdollista, mutta siinä opettajalta vaaditaan hyviä vuorovaikutustaitoja.

Jännitteitä syntyy, koska opettajan ja opiskelijan vuorovaikutussuhteessa on sekä sisältö- että suhdeulottuvuus. Opettajan voi olla vaikea hahmottaa vuorovaikutuksen suhdeulottuvuutta oppimisen tilana, joka itse asiassa mahdollistaa sisällöstä oppimisen.

Opettajan valta ja rooli vuorovaikutuksessa kietoutuvat vuorovaikutussuhteen asymmetrisyyteen. On tärkeää, että opettaja tunnistaa valta-asemansa esimerkiksi pedagogisten näkökulmien ja tiedon rakentamisen valinnoissa. Opettaja vaikuttaa valinnoillaan muun muassa siihen, millaisena opiskeltava ala opiskelijalle näyttäytyy ja miten tämä kokee itsensä toimijana.

Opettajan ja opiskelijan väliset erilaiset tehtävät tekevät suhteesta aina asymmetrisen. Yksinkertaistettuna opettajan tehtävä on ohjata ja mahdollistaa oppimista, kun taas opiskelijan tehtävä on oppia. Vaikka opettajasta käytetään tasavertaisuutta kuvaavia nimityksiä, kuten rinnallakulkija, on opettajalla kuitenkin pedagogisissa rakenteissa valta suhteessa opiskelijaan. Paraskaan vuorovaikutussuhde ei tätä asetelmaa kokonaan murra. Siitä huolimatta hyvä vuorovaikutussuhde voi olla kaksisuuntainen oppimisen tila.

Jännitteet ilmenevät käytännössä esimerkiksi siinä, miten tunteet huomioidaan ja miten niitä käsitellään opettajan ja opiskelijan välisessä vuorovaikutussuhteessa. Jos opiskelija osoittaa pettymystään tai huolta opetustilanteessa, taitava opettaja antaa tarkoituksenmukaista tukea. Joskus hetken katsekontakti ja pieni myönteinen kohtaaminen riittää sen sijaan, että tunteille ei anneta vuorovaikutuksessa tilaa.

Jännitteitä voidaan tunnistaa myös opiskelijan ja opettajan autonomisuudessa tai riippuvaisuudessa toisistaan. Erityisesti opiskelija, jolta puuttuu kyky oman toiminnan kriittiseen arviointiin, voi tukeutua takertuvastikin opettajaansa. Toisaalta vahvasti autonomisen opiskelijan on vaikea tunnistaa ohjauksen tarvetta tai tarvetta oppia uutta.

Jännitteisyys näkyy myös asiakeskeisyyden ja henkilökohtaisuuden tasapainottelussa. Jännite korostuu, jos opettaja pitäytyy vuorovaikutuksessa vain pedagogisissa sisällöissä. Monet opiskelijat toivovatkin opettajalta enemmän vuorovaikutusta ja kiinnostuksen osoittamista heitä kohtaan.

Ehkä tyypillisin jännite opettajan ja opiskelijan vuorovaikutussuhteessa ilmenee arvioinnin ja hyväksytyksi tulemisen mahdollisissa ristiriidoissa. On aiheellista pohtia, miten opettajan tunteet tai vaikkapa epäjohdonmukaisuus vaikuttavat arviointiin, ja toisaalta, miten opettaja osaa ohjata opiskelijaa käsittelemään saamansa palautetta.

Monet jännitteet ja niiden hallinta edellyttävät opettajalta erityistä vuorovaikutuksen eettistä osaamista. Eettinen opettaja huomioi, että kaikilla opiskelijoilla on autonomia määritellä, miten haluaa tulla kohdatuksi. Käytännössä se edellyttää opettajalta arvostavaa kuuntelemista ja herkkyyttä tunnistaa opiskelijan vuorovaikutussuhteeseen liittyvät odotukset ja tavoitteet.

Opettajan taitoa on suunnata vuorovaikutusta niin, että molemminpuolinen emotionaalinen etäisyys mahdollistuu tarvittaessa. Ei saa kuitenkaan unohtaa, että juuri henkilökohtainen ja usein tunnetasolla tapahtuva vuorovaikutus on opiskelijalle merkityksellistä. Se herättää opiskelijassa luottamusta omaan itseensä ja oppimisprosessiinsa. Kun jännite henkilökohtaisuuden ja asiakeskeisyyden välillä on tasapainossa, opiskelija on vähemmän riippuvainen opettajasta ja aloitteellisuus suhteessa omaan oppimiseen vahvistuu. Jotta opettajan ja opiskelijan välinen vuorovaikutussuhde tukisi opiskelijan oppimista, on opettajan tiedostettava vuorovaikutussuhteen jännitteet. Lisäksi opettaja tarvitsee tietoa ja taitoa, jotta hän pystyy käsittelemään jännitteitä, jotka väistämättä kuuluvat ammatilliseen vuorovaikutussuhteeseen.