Siirry sisältöön
Opettaja vallankahvassa

Kirjoittajat:

Ruut Kaukinen

lehtori
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 05.10.2019

Opettajana olen etuoikeutettu. Olen valtaväestöön kuuluva, valkoisen heteronormin mukainen. Valta-asemastani käsin voin hyväksyä tai olla hyväksymättä erilaisuutta, mutta oma asemani on kyseenalaistamaton. En poikkea valtavirrasta, ja minunlaiseni pitävät valtaa yhteiskunnan instituutioissa ja päättävät esimerkiksi koulutuspolitiikasta.

Valta-asemallani en tarkoita rooliani opettajana suhteessa opiskelijoihin. Valtani on aiemmin itsestäänselvyytenä pitämääni valtaa, jonka olen saanut valkoisen äidin maidossa, keskiluokkaisen heteroperheen kodissa. Olen kasvanut valkoisessa maailmassa ja oppinut tulkitsemaan maailmaa valkoisen tavoin.

Kuulen usein puhetta suvaitsevaisuudesta. Opettajat suvaitsevat erilaisuutta ja kohtelevat mielestään kaikkia opiskelijoita tasa-arvoisesti. Valtasidonnaisena käsitteenä suvaitsevainen on kuitenkin hyvin kaukana todellisuudesta, kun puhutaan aidosta yhdenvertaisuudesta. Jokaisen opettajan olisikin näin opettajan päivänä hyvä pysähtyä pohtimaan itseään, omaa sosiaalista rotuaan, valta-asemaansa ja oppilaitoksissamme olemassa olevia hierarkioita. Olisiko aika päästä eteenpäin hyvää tarkoittavasta ”kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat” -retoriikasta ja tarkastella, miten itse voisi konkreettisesti vähentää valtasuhteiden negatiivisia vaikutuksia opiskelijoihin yksilöinä ja edistää aitoa yhdenvertaisuutta oppilaitosyhteisössä?

Blogiparini ensimmäisessä osassa nostan esiin valtasuhteisiin ja opettajien norminmukaiseen toimintaan liittyvää problematiikkaa, mikä ylläpitää epätasa-arvoa. Toisessa osassa tarkastelen ratkaisukeskeisiä näkökulmia opettajan intersektionaaliseen, yhdenvertaisuutta edistävään työhön.

”Normiopesta” tiedostavaksi ja rohkeaksi pedagogiksi

Luin hiljattain kouluttaja ja tutkija (Professor of Whiteness Studies) Robin DiAngelon (2018) kirjan White Fragility. Kirjan johtoajatuksena on, että kaikki rasistiset kommentit tai valinnat eivät johdu siitä, että ihminen niiden taustalla olisi paha ja haluaisi itseään alempiarvoisina pitämilleen ihmisille pahaa. Sen sijaan usein kysymys on siitä, että on helpompi vaieta ja kieltää kuin tietoisesti tunnistaa ja tunnustaa toimintaa, joka ylläpitää eriarvoisuutta.

Taustalla voi olla tiedon puute ja tiedostamattomuus etuoikeudestaan olla ihminen, joka ei ole koskaan kokenut syrjintää tai rasismia. Näin ollen opettaja voi toisinaan tukea syrjiviä rakenteita ja normeja tiedostamattaan tai jopa hyvää tarkoittaen. Toimimme ennakkoluulojemme, kokemustemme ja totuttujen normien varassa. Se on meille ihmisille luontainen tapa toimia.

Yhdyn DiAngelon (2018) väitteeseen siitä, että sivistyneen, länsimaisen ihmisen on vaikea puhua rasismista, koska se johtaa meidät syyllisyyden ja pelon tunteisiin liittyen ihmiskunnan historian vääryyksiin. Rasismin ulkoistamiseksi itsestämme, on yhteiskunnallisessa keskustelussa kehitelty taitavasti oikeutus perustella rasistisia ja syrjiviä rakenteita ylläpitäviä valintoja puhumalla esimerkiksi maahanmuuttokriittisyydestä.

Oppilaitoksissa todellisuuden kieltäminen paistaa opettajien kommenteista: ”Meillä ei ole tähän liittyen mitään ongelmaa”. Kuitenkin oppilaitosten tasa-arvo -ja yhdenvertaisuusselvitykset paljastavat jatkuvasti syrjinnän kokemuksia. Suomi on afrodiasporaan kuuluvien ihmisten kokemusten mukaan Euroopan rasistisin maa (Being Black 2018). On aika romuttaa normit ja herätä tiedostavaksi ja rohkeaksi pedagogiksi.

Vaikka osa syrjinnästä on tiedostamatonta, ei pidä vaieta suorasta rasismista. Opettajanhuoneessa kaikuvat ajoittain sananvapauden nimissä varsin rasistiset kommentit opiskelijoista ja kollegoistakin. Kollegoilta vaatii paljon rohkeutta ja osaamista puuttua rasistiseen puheeseen ja tekoihin. Onneksi laki on tässä puolellamme.  Opettajien toimintatavat ja syrjivien rakenteiden ylläpitäminen oppilaitoksissa rikkovat sekä yhdenvertaisuuslaki että YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevaa yleissopimusta, jonka mukaan rotusyrjinnällä tarkoitetaan: ”…kaikkea rotuun, ihonväriin, syntyperään tai kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta, jonka tarkoituksena on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tasapuolisen tunnustamisen, nauttimisen tai harjoittamisen mitätöiminen tai rajoittaminen poliittisella, taloudellisella, sosiaalisella, sivistyksellisellä tai jollakin muulla julkisen elämän alalla.”

Intersektionaalinen ja antirasistinen työote antaa opettajalle mahdollisuuden tunnistaa ennakkoluuloja omassa toiminnassaan sekä välineitä puuttua syrjintään ja edesauttaa yhdenvertaisuutta. Seuraavassa blogissani kuvaan, mistä intersektionaalisessa toimintatavassa on kysymys.

Lähteet:

Being Black in the EU/Second European Union Minorities and Discrimination Survey. 2018. Euroopan unionin perusoikeusvirasto .

DiAngelo, Robin.2018. White Fragility.

Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus, Finlex

Yhdenvertaisuuslaki, Finlex