Marraskuun puolivälissä filosofitonttu potkaisee itseään töppösellä takalistoon.

”Nyt ja äkkiä kirjoittamaan joulutervehdyksiä! Partaa on kyllä taas kasvatettu, mutta juuri muuta ei sitten olekaan tullut tehtyä”, hän mutisee itselleen. ”Siis risupeitto pois piilon päältä ja hommiin!”

Filosofitonttu nyppii parrastaan kuivia lehtiä ja neulasia, etsii polkua metsästä tervehdysosastolle. Siellä toiset tontut ovat huhkineet jo pitkään.

”Vaan kas, kukas se tuolla seisoo?” pysähtyy filosofitonttu. ”Oudon näköinen tyyppi. Taitaa olla joku uusi.”

”Hei! Kuka siellä? Mistä tullaan? Minne mennään?” töksäyttelee tyyppi.

”Minä se vain, filosofitonttu.”

”Jaaha. Mikäs se sellainen tonttu on?” kysyy tyyppi.

”Se on vain sellainen pohdiskeleva… Nyt pitäisi mennä kirjoittamaan joulutervehdyksiä toisten tonttujen kanssa.”

”Kuuntele! Minä olen ohjaajatonttu ja luulenpa, että sinä tarvitset hieman ohjausta”, sanoo nyt ohjaajatontuksi tunnistettava tyyppi.

”Ohjaajatonttu! Voi kardemumma ja kameli! Onko pukki sellaisenkin tänne palkannut?” aprikoi filosofitonttu ääneen.

”Onpa on. Ja minäpä nyt ohjaankin sinut tuosta vasemmalle ja sitten oikealle ja vielä kerran vasemmalle ja…”

”Lopeta, hyvä tonttutoveri! Eihän tämä nyt näin etene ollenkaan”, sanoo filosofitonttu pää pyörällä.

”Ai… Kyllä liikenne näin menee, jos sitä oikein ohjaa”, sanoo ohjaajatonttu.

”Olet siis tainnut olla liikenteenohjaajana ennen tänne tulemista?” kysyy filosofitonttu.

”Olin. Hakamäentien risteyksessä Helsingissä. Siinä seisoi pyöreä töllini, ohjasin etelästä pohjoiseen, pohjoisesta etelään. Ja taas päinvastoin. Välillä idästä länteen ja takaisin. Ja niin edelleen. Ja taas.”

”Onko sinulla muuta kokemusta ohjaamisesta?” utelee filosofitonttu jo hieman rohkeammin.

”Kaupunkiliikenteen linja-autoa on tullut ohjattua. Ja siinä sitten ohjaustehostinta huolsin ja ohjauskulmaa säädin. Toisinaan.”

”Mitäs sinut on tänne palkattu ohjaamaan?” koettaa filosofitonttu varovaisesti kysyä.

”Vissiin sitten tonttuja. Tonttuja, tonttuja. Tonttuja!”

”Aha. Ja niitäkö alkaa silmissä vilistää…?” tulkitsee filosofitonttu.

”No niinpä. Eiväthän ne mene ollenkaan sinne, minne sanotaan. Varsinaisia tonttuja ovat!” ulisee ohjaajatonttu.

”Oletko yhtään miettinyt, mistä se tonttuus voisi johtua?” uskaltautuu filosofitonttu utelemaan.

”Joo. Olen. Nehän ajattelevat. Eivät ole ollenkaan niin kuin autot. Tai bussit. Tai edes traktorit. Niitä minä ikävöin. Ja ohjaustehostinta…”.Ohjaajatontun äänessä kuuluu vieno huonosti painetun kytkimen ja vaihteen rasahdus.

Paikalle pölähtää kolmas tonttu, yltä päältä vaseliinissa, siihen liimautuneessa trasselissa ja vähän moottoriöljyssäkin.

”Kukas sinä olet? Ja mitä sinulle on tapahtunut?” kysyy filosofitonttu.

”Minä olen ohjaajatonttu. Minut käskettiin kulkuvälinevarikolle, huoltamaan pukin härveleitä ja vempeleitä, ohjauskulmia, mutta eihän siitä mitään tullut, kun minä olen ohjaajatonttu”, sanoo – ohjaajatonttu.

Filosofitonttu katsoo ohjaajatonttua. Ja ohjaajatonttua. Ja taas toista ohjaajatonttua.

”Nyt on tainnut käydä niin, että ovat menneet ohjaajatontut sekaisin”, sanoo filosofitonttu.

”Itse olet sekaisin!”, huutavat ohjaajatontut yhteen ääneen.

”Tarkoitan, että juuri näin on meille käynyt, niin kuin nytkin”, rauhoittelee filosofitonttu. ”Käsitteet ovat menneet sekaisin. Ja sen myötä teidän työnne. Olisipa minun vain pitänyt tulla piiloistani vähän aiemmin hommiin, niin ehkä olisi tämäkin sekaannus vältetty.”

Vaan silloin paikalle vyöryy joulupukki itse.

”Kas, sinuahan tässä onkin jo kaipailtu, filosofitonttu” sanoo pukki.

”Nimittäin ei nyt oikein taida olla oikein, että meillä on oikein kaksi ’ohjaajatonttua’. Kukaan ei oikein meinaa muistaa, mille osastolle kumpainenkin oikein pitää aamusella töihinsä laittaa… Että menisi oikein.”

Ja noin, aikayksiköiden alta, Filosofitonttu keksii: ”Toisen toimen nimi on jatkossa ’tonttuohjaajatonttu’ ja toisen ’koneohjaajatonttu’. Tästä kaikki tietävät, että kummankin asiakas vaatii ihan omansalaista osaamista. Eikä sitten kumpaakaan tarvitse sanoa lainausmerkeissä ohjaajaksi.”

”Niinhän se tietenkin onkin”, toteaa pukki. ”On se vain hyvä, että meillä on filosofitonttu, niin eivät mene tontut ja tehtävät sekaisin. Vielä kun saamme lahjat pysymään järjestyksessä. Mutta siitä hommasta, filosofitonttu, sinä saat kyllä pysyä vähän etäämpänä.”

”Käskystä, pukki hyvä!” myöntää filosofitonttu. ”Ja nyt siis joulutervehdysten laadintaan.”

”Juu. Ja nekin voisivat olla sitten ihan yksinkertaisia. Siis että ’hyvää joulua’, eikä mitään ’transsendentaalisen fantsua kulttuuriperimän juhlaa’, niin kuin siinä viimejouluisessa pakettikortissa, josta jokunen valituskin taisi tulla.”

”Pukki se aina pyrkii minua ohjaamaan”, jupisee filosofitonttu. ”Mutta minä en ole kone, minä olen tonttu, niin sitä sitten tulee, mitä tulee. Ja se oikein vasta onkin oikein.”

”Ja hyvä niin, hyvä niin. Tonttuohjaajatonttu voisikin tästä vähän kanssasi jutella…”, sanoo pukki. ”Menkääs nyt kaikki hommiinne, niin minäkin tästä pääsen. Hyvää joulun odotusta, tonttuset!”