Kun kaksi korkeakouluopettajaa kohtaa, yhteisiä keskusteluteemoja on helppo löytää. Meille tarjoutui mahdollisuus keskustella työhömme vaikuttavista ajankohtaisista ilmiöistä toisiamme ristiinmentoroiden syksyllä 2022. Ristiinmentoroinnissa mentorin ja aktorin rooleja ei eroteta toisistaan, vaan asiantuntijuutta jaetaan tasapuolisesti osallistujien kesken (lisää Alanko-Turunen & Skaniakos 2017).

Keskusteluitamme syvensi perehtyminen artikkeleihin, jotka käsittelivät opettajan oppimista ja ammatillista kehittymistä (Bakkenes ym. 2010; Butler & Schnellert 2012), digitalisaatiota oppimisessa ja opetuksessa (Taylor ym. 2022; Teräs ym. 2020) sekä työelämän muutosta (Griffin 2022).

Totesimme korkeakouluopettajan työn olevan yhtäältä luovaa, itsenäistä ja innostavaa. Samalla se on jatkuvaan muutokseen reagoimista. Tuntuukin, että korkeakouluopettajalta vaaditaan yhä kiihtyvällä tahdilla pedagogisia innovaatioita. Yhä nopeatempoisemmassa ja moninaistuvammassa toimintaympäristössä työskentely edellyttää tietoista oman ja työyhteisön osaamisen tunnistamista ja riittävää uuden oppimisen mahdollistamista.

Läsnäolevaksi klikkaamalla ja vuorovaikutusta mustan ruudun takaa

Teknologialla on yhä keskeisempi rooli vuorovaikutuksen ja yhteisöllisen työskentelyn tukemisessa niin työssä kuin oppimisessa. Yksilöiden teknologiataidot ja laitteistolliset valmiudet ovat yleisesti hyvät – kriittistä on nyt taito rytmittää ja säädellä lähi- ja etätyöskentelyä. Tässä muutoksessa korostuu yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistaminen, tunnetaidot ja läsnäolo. Enää ei siis riitä itsensä passiivinen klikkaaminen teknologiasovellukseen etäkokousta tai -opetusta varten tai videokameroiden käytöstä pidättäytyminen, vaan tarvitaan ymmärrystä vuorovaikutuksen sytyttämisestä ja vahvistamisesta monenlaisissa ympäristöissä.

Erilaisten oppimista tukevien digisovellusten vyöryessä oppimisympäristöihin opettajan asiantuntijuutta on valita pedagogiset perustellut tavat hyödyntää teknologiaa oppimisen tukena. Samalla tulee tunnistaa alati muuttuvan työelämän teknologinen toimintaympäristö, jossa teknologia on kietoutunut kaikkeen. Yhteistyö tekoälyn kanssa muokkaa työnkuvia, ja esimerkiksi opettajan työn painopisteet muuttuvat yhä enemmän vuorovaikutuksen rakentamiseen, jossa muun muassa empatia ja kohtaamistaidot ovat keskiössä. Lisäksi haasteena on rakentaa yhä monimutkaisempia, luovuutta, reflektiota ja yhteistyötä edellyttäviä oppimistehtäviä, joita ei voi yksin tekoäly ratkaista, vaan tarvitaan luovaa ajattelua ja yhteistyötä.

Pikaruokaa ja sirkushuveja tuottamassako?

Korkeakouluopettajina kohtaamme opiskelijoiden uudenlaiset odotukset opetuksen toteuttamisesta. Etenkin nuoret opiskelijat tuntuvat mieltyneen oppimisen pikaruokakulttuuriin, jossa viiden minuutin Youtube-videoiden katselun jälkeen saavutetaan jo sisällön asiantuntijan rooli.

Opettajat joutuvatkin kilpailemaan koukuttavia videovirtoja tuottavien sisältömaakarien rinnalla, jolloin erityisesti pedagoginen asiantuntijuus oppimisprosessien rakentajana nousee keskiöön. Korkeakouluopettajan tulee pystyä uudistamaan pedagogisia toimintamallejaan nykyajan teknologisessa toimintaympäristössä oppimisen perusprosessit huomioiden mutta samalla uuden sukupolven oppijoita motivoiden.

Juuri nyt vaikuttaa siltä, että yksi hybridiajan haaste korkeakouluopetuksessa on, että lähiopetustilanteisiin onnistutaan tuottamaan niin kiinnostavia sisältöjä, että oppija kokee aktiivisen osallistumisen ja fyysisen läsnäolon merkitykselliseksi. Korkeakouluopettajan onkin osattava luoda pedagogisesti koukuttavia opintokokonaisuuksia, jotka aktivoivat ja innostavat opiskelijaa osallistumaan pitkäkestoiseen oppimisprosessiin. Tunnistimme ristiimentorointikeskusteluisssamme olevamme joskus opettajina jopa sirkushuveja tarjoavia tirehtööreitä ja jonglööreitä, kun opiskelija arvioi opetuksen kiinnostavuutta omassa hybridiajan kuplassaan. Opintojen yksilöllistäminen tuntuukin olevan yhä enemmän tämän ajan ilmiö, vaikka samalla elämme yhä verkottuneemmassa ja teknologian yhdistämässä maailmassa.

Työn hallinnan tunnetta hakemassa

Nyt tunnistetut muutokset haastavat opettajan tiedot, taidot ja uskomukset. Ne herättävät myös monenlaisia tunteita. Selviytymiseen tarvitaan uuden oppimista, rohkeutta kokeilla ja kehittää uusia pedagogisia malleja, oman toiminnan arviointia sekä yhteistyötä kollegoiden kanssa. Meidän tulee luoda uudenlaista jatkuvan oppimisen kulttuuria korkeakouluyhteisössä.

Muutoksessa tulee tunnistaa, minkä vanhan on väistyttävä ja mitä on unohdettava uuden tieltä. On myös hyväksyttävä epävarmuudessa työskentely, koska emme voi esimerkiksi tietää, mitkä ovat työelämän tulevaisuuden tarpeet. On uteliaasti tutkittava vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia, jotta nykyiset toimintatavat voisivat auttaa meitä varautumaan entistä tuntemattomampaan tulevaisuuteen. Jatkuvan reflektoinnin kautta voimme yksin ja yhdessä paremmin tunnistaa muutoksen tarpeen, suunnan ja merkityksen.