Covid-19 on haastanut koulutusmaailmaa ihan uudella tavalla ja pakottanut järjestämään koulutusta etäopetuksena, hybridinä ja lähiopetuksena. Koulutuksen suunnittelussa on kuitenkin yleensä lähdetty ryhmäajattelusta ja lähiopetuksesta.
Voisiko koulutussuunnittelun uudistaa kokonaan ja toteuttaa rakenteellisesti uudella tavalla siten, että oppimistarjonta tuotteistetaan ja kootaan joustaviksi tarjottimiksi? Näistä tarjottimista opiskelijalle poimitaan hänelle sopivat oppimistapahtumat henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan.
Tietoperustainen oppimistarjonta joustavaksi
Oppimistarjonnan suunnittelun perustana ovat tutkinnon perusteet, joista alan opettajat nostavat oman asiantuntijuutensa kautta keskeisimmät opittavat sisällöt. Niistä muodostetaan ydinosaamisia, joista voidaan erotella tieto- ja taitoperusteinen oppiminen.
Tietoperusteisista osaamistavoitteista voisi tuotteistaa opintokokonaisuuksia esimerkiksi teemoiksi, joista voisi koota joustavan oppimistarjonnan. Tämä mukailisi lukion kurssitarjotinajattelua – tosin ammatillisen koulutuksen tarjottimeen kootut teemat ovat laajempia ja pidempikestoisia.
Tietoperustainen oppimistarjotin rakennetaan joustavaksi, ja tarjonta voi toistua esimerkiksi vuoden aikana useampaan kertaan. Toteutus voi tapahtua lähi- tai etäopetuksena tai hybridinä.
Taitoperusteinen oppimistarjonta yksilölliseksi
Käytännön taitojen oppimisesta voidaan muodostaa niin ikään omia oppimistarjottimia esimerkiksi oppimisympäristöjen mukaan. Koululla oppimisympäristöt muodostuvat erilaisista työsaleista tai vaikkapa keittiöistä. Näissä oppiminen voidaan toteuttaa pienryhmissä ja kullekin opiskelijalle voidaan yksilöllistää omia oppimistavoitteita.
Työpaikalla järjestettävä koulutus on luonnollisesti käytännön taitojen autenttinen oppimisympäristö, mutta tällä joustavalla koulutussuunnittelulla nämä jaksot voidaan todella yksilöllistää kunkin opiskelijan tarpeiden mukaan.
TOTTI-hankkeesta tukea uudenlaiseen koulutussuunnitteluun
Opetushallituksen rahoittama Toimiva opetustarjonta – Toimiva tiimi -hanke käynnistyi syksyllä 2020 toisen asteen ammatillisen koulutuksen tueksi. Hankkeen avulla koulutuksen järjestäjät voivat saada valmennusta ja ohjausta uudenlaisen oppimistarjonnan rakentamiseen.
Hankkeessa on kolme teemaa, joiden mukaan valmennusta voidaan toteuttaa. Ensimmäisen teema on suunnattu koulutuksen järjestäjän johdolle; siinä laaditaan koulutussuunnittelun strategia uuden vision suuntaiseksi. Toisessa teemassa tarjotaan valmennusta opettajatiimien tueksi kohti uutta visiota, ja kolmannessa teemassa tuetaan varsinaista suunnittelutyötä.
Hyvä rakenne mahdollistajana
Hyvällä ja uudistuvalla koulutussuunnittelulla luodaan perusta ja infra joustavaan toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. Se palvelee tärkeällä tavalla myös ammatillisen koulutuksen keskeistä pedagogiikkaa eli osaamisperusteisuutta. Hyvin luotu rakenne mahdollistaa monenlaiset yksilölliset opintopolut. Tieto- ja taitoperusteiset oppimistapahtumat on kuitenkin mahdollista toteuttaa pedagogisesti ja didaktisesti monin eri tavoin.