Opettajaopiskelijamme kertoi opetusharjoittelupaikallaan, miten osaaminen koulutuksessa rakentuu muun muassa soraamoissa. Harjoitteluoppilaitoksessa työskennellyt opettaja päivitteli: ”Sorakuopalleko ne ovat keksineet opettajankoulutuksessa teidät viedä?”

Kuvaamme opettajankoulutusryhmässämme soraamoilla pedagogisia työpajoja, jotka opettajaopiskelijat vertaisryhminä suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat. Tietoa on ensin louhittu louhimoissa, ja soraamoissa tutkivan oppimisen kiviainesta jatkotyöstetään ja reflektoidaan yhdessä koko ryhmän kesken. Pedagogiset hyvät käytänteet kootaan puolestaan talteen niin kultakaivokseen (Google Sites -sivusto) kuin kultahippuihin (Padlet).

Kyseessä on opettajankoulutusyhteisömme jäsenten keskinen, omaleimainen toimintamalli, jota kuvaamme metaforisella kielellä. Kieli on tarkoitettu sisäiseen vuorovaikutukseemme, vahvistamaan yhteisöllisyyden kokemusta.

Yhteisöllisyys opettajankoulutuksessa – miksi ja miten?

Vaikka yksin tekeminen painottuukin vielä opettajan työssä (Sirkko ym. 2020), yhteisöllisyyden ilmapiirille on annettu yhä enemmän tilaa. Monissa ammatillisissa oppilaitoksissa yhteisopettajuus korostuu ja toimintaa organisoidaan itseohjautuvissa tiimeissä. Temaattisia yhteisöjä taas syntyy esimerkiksi kansallisissa ja kansainvälisissä tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Näin ollen on perusteltua, että ammatillisen opettajan osaamisen hankkiminen toteutuu yhteisössä ja toimintatavat kurottuvat kohti yhteisöllisyyden kokemusta.

Helpoiten yhteisöllisyyttä syntyy ihmisten kesken, joilla on yhteinen kiinnostuksen kohde ja yhteisiä tavoitteita. On tietenkin myös oltava mahdollisuudet kohtaamiselle. Kokemusta yhteisöllisyydestä kuvataan yleisesti viihtymisenä ja mielekkyytenä tehdä asioita yhdessä. Opettajaopiskelijoiden kokemuksissa soraamoista korostuu myös jaettu innostuneisuus, heittäytyminen ja toisilta oppiminen.

”Tämä ryhmä innostaa eri teemojen äärelle. Miten hienoa on kuulla ihmisten viisautta ja jakaa kokemuksia. Sitä aina ihmettelee, miten moneen tämä porukka taipuu. Yhteiset kohtaamiset ovat arvokkainta.”

Pelkkä kiinnostus ja innostus opettamiseen tai pedagogiikkaan laajemmin ei kuitenkaan riitä opettajaopiskelijoiden yhteisöllisyyden kokemuksen syntyyn. Yhteisöllinen kulttuuri ei muodostu itsestään vaan edellyttää yhteisöllisyyden jatkuvaa määrittelyä alati muuttuvassa toimintaympäristössä. Yhteisöllisyyden rakentuminen vaatii yhteisten sääntöjen, toimintatapojen ja rakenteiden luomista sekä sitoutumista yhteisiin työprosesseihin. Yhteisöllisyyden kokemus syntyy, kun omat näkemykset tulevat kuulluksi ja jaetuiksi. Viime kädessä siis yhteisöllisyyttä luodaan ja ylläpidetään vuorovaikutuksessa – jossa kieli on merkittävässä roolissa.

Yhteistä kieltä rakentamassa

Sosiaalisen ryhmämme vuorovaikutuksessa kielennämme opettajankoulutuksen maailmaa ja synnytämme yhteisiä merkityksiä. Kielitietoisuus ymmärretään arkikäytössä usein maahanmuuttajataustaisiin viittavana käsitteenä. Tutkimuksessa (esim. Aalto ja Mustonen 2020) käsite nähdään kuitenkin huomattavasti laajempana sisältäen myös ymmärryksen eri oppiaineiden kielestä ja kielenkäyttötilanteista. Oppiainekohtaiset termit ja käsitteet, sekä toimintaan ja toimintakulttuuriin liittyvä kielitaito (school navigational language) ovat olennainen osa kielitietoista pedagogiikkaa.

Ohjauskeskusteluissa opettajaopiskelijat arvioivat omaa ammatillista kasvuaan. Moni kokee ymmärtävänsä pedagogisia käsitteitä jatkuvasti enemmän ja osaavansa käydä keskustelua ammatillisen koulutuksen ilmiöistä. Opiskeluyhteisössä puolestaan navigoidaan yhteisen toimintakulttuurikielen avulla.

”Alussa kaikki pedagogiset perusteet olivat vain sanahelinää, mutta vähitellen huomaan, että minähän ymmärrän, mistä puhutaan ja uskallan ottaa myös osaa keskusteluun.”

Metaforien voima

Käyttämämme metaforat ovat tärkeitä opetuksessa ja oppimisessa, koska lähtökohtaisesti opetamme ja opimme kielen sekä inhimillisen vuorovaikutuksen avulla (Johnson, 2020). Metaforat tarjoavat meille kulttuuriset tarkastelulinssit yhteisöllisen oppimisen tulkinnalle.

Metaforien vaikutus yhteisön kulttuuriin on ilmeinen: kun ihmiset kommunikoidessaan käyttävät metaforia, niin ne samalla leviävät ihmiseltä toiselle ja näin jotkin metaforat tulevat yhteisössä tavanomaisiksi. Metaforalle on ominaista sen osittaisuus. Samalla kun metafora paljastaa kohdealueensa tiettyjä puolia, se piilottaa samalla toisia. Metaforat ovat osa arkiajattelua, ja niillä on merkityksiä luova tehtävä. Niiden avulla voimme ymmärtää maailmamme. (Lakoff & Johnson 1980.) Luotamme, että yhteisellä merkityskielellä on opettajankoulutuksessa oppimista tukeva vaikutus.

”Ensin nämä kaikki soraamot, louhimot ja muut tuntuivat oudoilta, mutta nyt ne ovat puheessa luontevasti ja yhteisen työskentelyn äärelle on helppo kiinnittyä ja kasvaa opettajuuteen.”