Siirry sisältöön
Pedagogiikka
Katseita opettajuuden äärellä

Opettajuus on katseen suuntaamista, tulevaisuuden ääriviivojen piirtämistä. Opettajan katse rajaa opiskelijan olemusta ja mahdollisuuksia. Kirjoituksessaan Sini Bask kuvailee opettajan ja opiskelijan katsekontaktin merkityksellisyyttä vastavuoroisen kohtaamisen perustana.

Kirjoittajat:

Julkaistu : 02.11.2021

Avaan silmäni ja katson eteeni. Töllötän väreilevää ruutua. Tihrustan ylittääkseni virtuaalisen kuilun. Kuikuilen toisia, opiskelijoita. Myöhemmin nousen pälyillen portaita kohti opettajakorkeakoulun tiloja. Eräs opiskelija kurkistaa maskin yli kasvoihini. Silmänräpäyksen verran olemme toisillemme tosia.

Virtuaalisessa todelliset katseet eivät kohtaa. Katsekontakti edellyttää yhä kahta samassa fyysisessä tilassa kanssakävijää. Näköaistin hallitsevasta asemasta ihmisen aistijärjestelmässä kiistellään (ks. esim. Hutmacher 2019), mutta on silminnähtävää, että olemme äärimmäisen visuaalisia olentoja. Silmät ovat peili, joka paljastaa.

Opettajuus rajaa katsetta

Katseessa on valtaa, joka voi viiltää uusia haavoja. Opettajan katseessa tuo valta on annettuna, sillä asemansa puolesta hän arvioi ja arvottaa. Katse piirtää ääret näkyviin tavalla, joka ei koskaan ole puhdas tai puolueeton. Opettajuuden näkövinkkelistä tähän on tarpeen kiinnittää erityistä huomioita.

Emmanuel Levinasin (1961) etiikassa toinen ihminen tulisi aina nähdä äärettömyytenä, joka on meille tavoittamaton. Toista ei siis saa rajata oman ymmärryshorisontin ehdoilla, vaan hänet on huomattava sellaisenaan, vääjäämättömästi toisena. Lisäksi toinen on nähtävä itseen nähden ensimmäisenä. Levinasin mukaan hyvä on katseemme avartamista kohti toista itsellemme tuntematonta äärettömyyttä.

Opettajuus on varten olemista. Hyvä opettaja antaa opiskelijan tämän mahdollisuuksia rajoittamatta olla itsensä. Olemme tehtävässämme toisen vuoksi, nähdäksemme hänessä parhaan mahdollisen tulevan itsen ja myös laajentaaksemme todellisen rajoja avarammiksi, tehdäksemme maailman täten kaikille paremmaksi ja kauniimmaksi.

Haasteet tällaisen hyvyyden vaatimuksessa piirtyvät näkyviin, kun tarkastelemme ihmisen ajattelun ja aistien tarkkuutta. Ymmärryksemme toisista ja käsityksemme todellisuudesta ovat aina rajan takana. Aistihavaintomme ja mielemme itselliset prosessit suodattavat suhdettamme niin ulkoiseen kuin sisäiseemmekin tavalla, johon omakaan katseemme ei yllä. Kognitiiviset vääristymät, aistiemme lajityypilliset ominaisuudet ja inhimillinen rajallisuutemme sulkevat meidät erehtyvään sisäisyyteen. Katsomme maailmaa aina sumuisin silmin. (Ks.esim. Kahneman 2012.)

Katse tässä ja huomiseen

Opettajuus on katseen suuntaamista, tulevaisuuden ääriviivojen piirtämistä. Tähyämme yhdessä ohjattavan kanssa toivottuun tulevaisuuteen. Ihmiseksi kasvu mahdollistuu elämänmittaisessa välittävän katseen läsnäolossa. Äärettömässä, usvaisessa kaikkeudessa vain toisen tiedostavan katse maalaa ääremme näkyviin.

Opettajan katse arvioi, arvottaa, arvostaa ja myös toiseuttaa (ks. Löytty 2005). Ei voi olla näkemättä väriä, muotoa tai tekemättä välitöntä tulkintaa siitä, kuka ja millainen kukin on. Avarakatseisuus ja suvaitsevaisuus on opetettava itselleen. Kaikki on kuitenkin suhteellista. Jos hahmotamme lajien kirjoa avarammasta näkövinkkelistä, on havaittavissa, että me ihmiset olemme loppujen lopuksi silti enemmän samanlaisia kuin erilaisia keskenämme. Eri kulttuureja yhdistäviä tekijöitä, inhimillisiä universaaleja on lukuisia (Brown 1991; Pinker 2002).

Kohtaava läpinäkyvyys välillämme

Opiskelija matkallaan ammatilliseksi erityisopettajaksi kysyy omista opiskelijoistaan: ”Enkö voisi nähdä heidät vain ihmisinä muiden joukossa?” Jos opettajina kadotamme katseestamme toisen ja pitäydymme tuijottamaan todellisuutta ainoastaan luokitellen, saattaa toinen peittyä. Onnistuessamme kykenemme osoittamaan opiskelijalle, että tulevaisuuden maisema avautuu houkuttelevana ja kauniina, täynnä äärettömiä mahdollisuuksia.

Katson opiskelijoitani. Heidän luottavainen katseensa tekee minusta opettajan luoden odotuksen ja antaen luvan ohjata heidän näkymiään. Välillemme viriää yhteiseen kiinnittyvä säie. Katse avaa hetkessä jaetun maailman kohtaamiseen, jolla on merkitys.

Lähteet:

  • Brown, Donald Edward. 1991. Human Universals. New York: McGraw-Hill, Inc.
  • Hutmacher F. 2019. Why Is There So Much More Research on Vision Than on Any Other Sensory Modality?. Frontiers in psychology, 10, 2246.
  • Kahneman, Daniel, ja Kimmo Pietiläinen. 2012. Ajattelu, Nopeasti Ja Hitaasti. Helsinki: Terra cognita.
  • Lévinas, Emmanuel. 1961. Totalité Et Infini. La Haye.
  • Pinker, Steven. 2002. The Blank Slate: The Modern Denial of Human Nature. London; New York: Allen Lane/Penguin Books.