Siirry sisältöön
Pedagogiikka
Haasteita ja ratkaisuja erityisen tuen ja ohjauksen työtehtävissä

Keskeistä tuen toteutumisessa on, että opiskelijalle asetetaan realistiset tavoitteet, tunnistetaan opiskelijan vahvuuksia ja mahdollistetaan positiivisen palautteen kautta opiskelijan itsetunnon vahvistuminen, kirjoittavat Susanna Löf ja Ruut Kaukinen.

Kirjoittajat:

Ruut Kaukinen

lehtori
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 27.11.2020

Oppijan oikeus – opettajan taito -hankkeessa haastateltiin ammatillisen koulutuksen opettajia, erityisopettajia, opinto-ohjaajia ja johdon edustajia. Tavoitteena oli selvittää keskeisiä haasteita ja ongelmakohtia tukitoimissa ja erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden kohtaamisissa. Haastatteluissa keskusteltiin myös erilaisten haasteiden tuomista ratkaisuvaihtoehdoista, joista tärkeimmiksi keinoiksi nousivat moniammatillinen yhteistyö ja vuorovaikutusosaaminen. Lisäksi erityisopettajien konsultatiivinen rooli suhteessa ammatinopettajiin on noussut tärkeäksi toimenpiteeksi.

Uutta näkökulmaa haasteisiin

Haastateltavat kokivat, että viime vuosien koulutusuudistukset vaikeuttavat erityisen tuen saavutettavuutta. Kaikilla oppilaitoksilla ei vielä ole vakiintuneita käytänteitä ja prosesseja, joissa opetus- ja ohjaushenkilöiden resurssien käyttöä erityiseen tukeen olisi mietitty suhteessa jatkuvaan hakuun ja yksilöllisiin aloittajiin. Nykyisellään opiskelijan tukitoimien kartoittaminen saattaa jäädä vaillinaiseksi. Jos jokaiselle opiskelijalle ei ole mahdollista antaa riittävästi yksilöohjausta, olisi olennaista pohtia esimerkiksi mahdollisuuksia keskitetyn tuen malliin. Esimerkiksi oppilaitoksessa voisi olla kuukausittain kaikkien aloittavien opiskelijoiden perehdytys oppimisen tukipalveluihin vaikkapa toimipaikoittain.

Kun nuorten opiskelijoiden kohdalla hankalaksi koetaan esimerkiksi tavoitettavuus, ovat pulmat aikuisten kohdalla toisenlaisia. Aikuinen opiskelija voi jäädä tuen ulkopuolelle, koska ei itse halua tunnustaa tuen tarvetta. Erityisen tuen tarve mielletään vielä ”huonommuutena” ja aikuinen opiskelija pelkää haastateltavien mukaan leimaantumista erityiseksi opiskelijaksi. Aikuisten kohdalla yleinen ohjaus oppimiseen voisikin sisältää nykyistä jouhevammin myös erityisen tuen tarpeisiin vastaavia tukitoimia.

Vaikka opiskelijalle laadittaisiin tarkoituksenmukainen suunnitelma erityisestä tuesta, se ei välttämättä toteudu käytännössä. Tämä saattaa haastateltavien mielestä johtua siitä, että ohjaustyötä tekevien vastuut eivät ole selviä. Erityisopettajat kokevat myös haastavana ammatinopettajien vaihtelevan osaamisen erityisessä tuessa ja ohjauksessa. Lisäksi kaikki opettajat eivät välttämättä sitoudu tuen antamiseen ja erityisen tuen suunnitelmien toteuttamiseen. Edellä kuvatut pulmat asettavat opiskelijat eriarvoiseen asemaan tuen saatavuuden ja laadun näkökulmasta. Siksi opettajien tasalaatuinen osaaminen edellyttää osaamisen kartoittamista ja kehittämistä. Toinen keino on kehittää prosesseja. Esimerkiksi erityisopettajat ja opinto-ohjaajat voisivat toimia vahvemmin konsultoivassa roolissa ammatinopettajille ja näin vahvistaa opettajien osaamista erityisestä tuesta. Tämä hyödyttäisi kaikkia osapuolia. Erityinen tuki ja ohjaus kun ovat kaikkien vastuulla ja sitä pitää tehdä yhteistyönä opiskelijan parhaaksi.

Hyviä käytäntöjä jalkauttamaan

Ammatillisen koulutuksen uudistuksen myötä kadonneet perinteiset opiskeluryhmät eivät enää mahdollista opiskelijoiden kiinnittymistä opiskeluryhmään entiseen tapaan. Näkökulmaa muuttamalla ryhmäytymiseen liittyvät haasteet jatkuvassa haussa on haastateltavien mukaan onnistuttu näkemään vahvuutena opiskelijan sitoutumisessa ammattialaan. Käytännössä tämä on mahdollistunut esimerkiksi jatkavien opiskelijoiden tutortoimintana ja toteuttamalla erilaisia yhteisiä oppimistapahtumia, jotka kiinnittävät opiskelijoita opiskeltavaan alaan. Lisäksi osaamisen hankkimiseksi on voitu perustaa erilaisia matalan kynnyksen oppipajoja, joissa opiskelija saa lisätukea ja ohjausta. Mainittakoon yhden haastateltavan esiin nostama tulevaisuuspaja, jossa opiskelija voi kasvattaa tulevaisuustietoisuuttaan ja pohtia omaa osaamistaan tulevaisuusnäkökulmasta eri alojen opiskelijoiden kanssa. Tulevaisuuspajassa on mahdollista tarjota myös henkilökohtaista ohjausta ja tukea vaikkapa omien vahvuuksien ja tulevaisuustaitojen tunnistamiseen.

Haastatteluaineisto osoittaa, että opettajien osaamisen hankkimista erityisen tuen kysymyksissä on ratkaistu muun muassa mahdollisuuksilla konsultoida erityisopettajia ja opinto-ohjaajia. Keinoja henkilökohtaistaa erityisen tuen opiskelijoita on mietitty yhteistyössä. Tämä on lisännyt moniammatillista yhteisopettajuutta sekä opettajien aktiivisuutta pyytää apua ja neuvoja erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden ohjaukseen. Keskeistä tuen toteutumisessa on, että opiskelijalle asetetaan realistiset tavoitteet, tunnistetaan opiskelijan vahvuuksia ja mahdollistetaan positiivisen palautteen kautta opiskelijan itsetunnon vahvistuminen.

Lähde: Haastettaluaineisto