Olemme huomanneet työarjessamme, että erityisen tuen järjestämisen käytänteet ovat hyvin kirjavia sekä eri oppilaitosten välillä että oppilaitosten sisällä. Onko erityisen tuen käytänteissä sittenkin jokin yhteinen punainen lanka? Vai onko todella niin, että erityisen tuen toteutuminen on pitkälti yksittäisistä henkilöistä – heidän aktiivisuudestaan ja tieto-taidostaan – riippuvaa?

Keräsimme toisen asteen ammattioppilaitoksista kenttäkuulumisia eli erityisen tuen järjestämisen ja toteutumisen kokemuksia. Lähetimme haastattelukysymykset (ks. liite) sähköpostitse mahdollisimman monelle toisella asteella toimivalle opettajalle.

Vastausten määrä, kuusi kappaletta, ei ollut toiveidemme mukainen, ja syyt tähän voivat olla monet. Olisiko kysymyksiä tullut miettiä paremmin, onko erityisen tuen pohdiskelu ja kehittäminen toisen asteen opettajien keskuudessa mielenkiinnoton aihe, onko syynä opettajan työn kiire, joka ei jätä resursseja oman työn kehittämiselle ja oman työn reflektoinnille?

Saamiemme vastausten perusteella haluamme selvittää, miten erityisen tuen suunnitelmien tekeminen ja tuen toteutuminen toisella asteella toimii. Keskitymme näiden sisällön tarkoituksenmukaisuuden sekä määrä–laatu-suhteen pohdintaan.

Seuraavaksi käymme haastattelujen annin kysymys kysymykseltä läpi. 

Pohdintaa erityisen tuen tilasta haastattelujen pohjalta

Haastateltavat työskentelevät useissa eri ammattioppilaitoksissa tuntiopettajana, erityisopettajana tai valmentavana opettajana.

Erityisen tuen suunnitelman olemassaolo on luonnollisesti tarkemmin tiedossa erityisopettajilla, koska he osallistuvat aktiivisesti erityisen tuen suunnitelman tekoon. Vastuuopettajat tietävät oman ryhmän erityisen tuen suunnitelmien olemassaolon sekä sisällön. Kyseiset opettajat kuitenkin opettavat myös muita kuin omia vastuuryhmiään ja näyttää siltä, että näistä ei heillä ole varmuutta, kuinka monelle erityisen tuen suunnitelma on tehty. Vastausten perusteella opettajat kuitenkin kaipaisivat tätä tietoa. 

Yleisesti oppilaitoksen erityisen tuen suunnitelmien kokonaismäärä ei ole tiedossa tuntiopettajilla eikä erityisopettajilla. Erityisen tuen suunnitelma saattaa myös puuttua opiskelijoilta, joilla on haasteita opinnoissa tai opiskelijoilta, joille siitä saattaisi olla hyötyä. Yleisesti ottaen tietoisuus suunnitelmien määrästä ja sisällöstä on kentällä hyvin kirjavaa. Toivetta selkeämmälle tiedotukselle on vastausten perusteella havaittavissa valtavasti.

Erityisen tuen suunnitelman tekemiseen päädytään monin eri tavoin. Vastuuopettajan aktiivinen rooli havainnoijana, puheeksiottajana ja keskustelijana korostuu. Vastauksista nousi kuitenkin se epäkohta, että vastuuopettaja ei em. roolistaan huolimatta usein enää osallistu erityisen tuen suunnitelman tekoon tai siihen liittyviin palavereihin. Tämä koettiin vahvana epäkohtana.

Perusopetuksesta siirtynyt tieto erityisen tuen tarpeesta toimii myös hyvänä pohjana tuen tarpeen arvioinnille ammattiopinnoissa. 

Alkukartoitusten käyttöön liittyen epäkohdaksi nousi se, että niissä käy ilmi haasteita, mutta käytännössä näihin haasteisiin ei kuitenkaan tartuta. 

Yleisesti parannusta ja yhtenäisiä käytänteitä toivottiin erityisen tuen suunnitelman tekemiseen osallistuvien henkilöiden nimeämiseen sekä erityisen tuen suunnitelman olemassaolon ja sisällön tiedottamiseen.

Kuten aiemmin totesimme, vaihtelee opetushenkilöstön tietoisuus erityisen tuen suunnitelman olemassaolosta ja sisällöstä eri oppilaitosten välillä valtavasti. Opiskelijatietojärjestelmät ilmoittavat eri tavoin erityisen tuen suunnitelman olemassaolosta. Suunnitelman sisältöä avataan vaihtelevalla laajuudella ja vaihtelevasti määritellyille opetushenkilöille eri oppilaitoksissa. Joissain tilanteissa opettaja näkee vain osan sisällöstä, kun taas toisissa koko sisällön. Yleisesti vastausten perusteella toiveeksi nousi, että erityisen tuen suunnitelman sisältö jaettaisiin kaikkien opiskelijan kanssa toimivien henkilöiden kesken. Vaitiolovelvollisuus mielestämme mahdollistaisi tämän.

Erityistä tukea toteutetaan oppilaitosten välillä, mutta myös oppilaitosten sisällä hyvin erilaisin tavoin. Yleisesti koettiin, että erityisen tuen antaminen lankeaa juuri sillä hetkellä kyseistä opiskelijaa opettavalle opettajalle. Yhteistyö ja konkreettinen erityisopettajalta saatava tuki koettiin vähäiseksi tai riittämättömäksi.

Erityisen toimivaksi koettiin erään oppilaitoksen rakenteisiin sisällytetty avoin tukipajatoiminta. Päivittäin auki oleva kaikille avoin tukipaja tarjoaa opiskelijalle ohjausta ja tukea opiskeluun. Tukipajassa toimii laaja ammattihenkilöstö.

Yhteistyö ja yhteisopettajuus erityisopettajan ja muiden opettajien välillä koettiin hyväksi tukimuodoksi ja tätä haastattelujen perusteella toivottiin lisää. 

Yleisesti erityisopettajan läsnäolo arjessa koettiin vähäiseksi ja myöskin sitä toivottiin enemmän.

Suunniteltu tuki pitäisi olla resursoitu opetukseen/opiskelun arkeen, jotta tuki toteutuisi ennaltaehkäisevänä, eikä vasta jälkijunassa. Tämä edellyttää, että opetushenkilöstöllä on tarpeeksi tietoa opiskelijan tuen tarpeista sekä resursseja vastata niihin. Tiedonsiirto peruskoulun ja ammattioppilaitoksen välillä tulisi toimia aukottomasti.  Lisäksi erityisen tuen toteutukseen kaivattiin yhteisiä ja selkeitä käytänteitä. 

Ammattioppilaitosten ryhmäkoot ovat usein suuret. Myöskin erityisen tuen tarve on tänä päivänä kasvava ilmiö. Tästä syystä erityisopettajan aktiivinen rooli opiskeluarjessa on erittäin tärkeää. Erityisopettajalle toivottiin annettavan rauha tehdä omaa työtään, eikä häntä tulisi käyttää esimerkiksi sijaistamiseen.

Laadukkaasti toteutettu erityinen tuki, kuten opetus ylipäänsä, edellyttää sujuvaa kollegiaalista yhteistyötä. Eräässä haastatteluvastauksessa nostettiin esille, että ammattioppilaitoksista löytyy edelleen yhteistyöhön kykenemättömiä opettajia. Heidän tapansa tehdä työtä ja tämän päivän oppilaitoksen arki eivät ole samassa linjassa (ei ota huomioon esim. yksilöllistä oppimista). Meille tämä ilmiö ei ollut ihan heti tunnistettavissa. Syvemmän pohdinnan jälkeen yhdistimme tämän siihen, että tämän päivän ammattioppilaitoksissa pedagogiset taidot korostuvat enenevästi yli substanssiosaamisen.

Kokonaisuudessaan erityisen tuen prosessi koetaan toimivaksi, kun siinä pystytään suunnittelemaan ja toteuttamaan opiskelijalle yksilöllisiä tukimuotoja opettajien välisen yhteistyön, luottamuksen ja keskinäisen ammattitaidon arvostamisen kautta. Toimivaa erityistä tukea ei tule toteuttaa yhden opettajan selkärangasta eikä henkilösidonnaisesti.

Saimme paljon kiitosta aihevalinnastamme. Se koettiin tärkeäksi, ajankohtaiseksi ja keskustelua herättäväksi aiheeksi. Positiivista oli myös huomata, että vastaajat heräsivät vastatessaan pohtimaan omaa työtään ja kokivat tämän kovin mielenkiintoiseksi.

Kehittämisajatuksia haastattelujen pohjalta

Haluamme seuraavaksi nostaa haastattelujen pohjalta sekä omiin kokemuksiimme perustuen muutaman meitä kiinnostavan kehittämiskohteen. 

On vaarana, että erityisen tuen suunnitelma ja olemassaolo jää opettajilta ns. piiloon. Tämän estämiseksi tiedotus erityisen tuen suunnitelmista ja etenkin uusista erityisen tuen suunnitelmista tulisi kehittää selkeäksi ja aukottomaksi oppilaitosten sisällä.

Pohdintaa vaatii myös se, miksi ja ketä varten erityisen tuen suunnitelmia tehdään. Suunnitelmien tekeminen vaatii henkilöstöltä valtavasti aikaresurssia. Usean haastatteluvastauksen perusteella erityisopettajan läsnäoloa opiskeluarjessa kaivattiin ja sitä koettiin olevan liian vähän. Haastattelussa nousi myös mielenkiintoinen näkökulma erityisen tuen suunnitelmien tekemiseen liittyen. Oppilaitos on oletettavasti esittänyt toiveen saada tietty määrä erityisen tuen päätöksiä tehdyksi. Mahdollistaako tämä asiakirja siis oikeasti opiskelijan tarvitsemaa tukea vai palveleeko se pikemminkin oppilaitoksen tai jonkun muun tahon rahapussia?

Lisäksi haluamme nostaa pohdintaan ammattioppilaitoksen tukimuodot ja tukikäytänteet. Erityisen tuen tarve on tänä päivänä vahvasti läsnä ammatillisella toisella asteella, mutta ammattioppilaitos ei ole virallisesti velvoitettu antamaan erityistä tukea. Perusopetuksessa on käytössä kolmiportainen tuki (yleinen, tehostettu ja erityinen tuki).

Etenkin nyt yleisen oppivelvollisuuden pidennyttyä, jatkaa moni erityisen tuen oppilas perusopetuksen jälkeen ammattioppilaitokseen. Mihin ihmeeseen erityisen tuen tarve katoaa perusopetuksen jälkeisellä kesälomalla? Mielestämme tulisi siis pohtia, millä tavalla ja missä määrin perusopetuksessa tarjottu erityinen tuki siirtyisi ammattioppilaitoksiin. Olisiko esimerkiksi perusopetuksen kolmiportaisen tukimallin käyttöönotto myös ammatillisella puolella ratkaisu tähän? Mikäli erityinen tuki ei jalkaudu “tavallisiin ammattioppilaitoksiin”, tulisiko tällöin perustaa enemmän erityisammattioppilaitoksia?

Liite: Kehittämistyön haastattelukysymykset

1. Mikä on työkuvasi oppilaitoksessasi/yksikössäsi?
   
2. Tiedätkö, miten monelle opiskelijalle oppilaitoksessasi/yksikössäsi on tehty erityisen tuen suunnitelma?
   
3. Millaisessa tapauksessa suunnitelman tekemiseen päädytään?
   • Miten prosessi lähtee käyntiin ja kenen toimesta?
   • Ketkä osallistuvat suunnitelman tekemiseen?
   • Kenelle ja miten suunnitelman olemassaolosta sekä sisällöstä tiedotetaan?
4. Kuka opetushenkilöstöstä on tietoinen opiskelijan erityisen tuen suunnitelman olemassaolosta?
   
5. Kuka opetushenkilöstöstä näkee erityisen tuen suunnitelman sisällön?
   
6. Miten erityinen tuki toteutuu oppilaitoksessasi/yksikössäsi? Kuka sen toteuttaa?
   
7. Mikä mielestäsi toimii oppilaitoksessasi/yksikössäsi hyvin erityisen tuen prosessiin liittyen ja miksi?
   
8. Entä mikä mielestäsi ei toimi oppilaitoksessasi/yksikössäsi erityisen tuen prosessiin liittyen ja miksi?
   
9.  Vapaa sana : ajatuksia, ruusuja ja risuja, terveisiä jne.