Siirry sisältöön
Pedagogiikka
Ammattiin ei opi pänttäämällä

Miten opiskelun voisi muuttaa työorientoituneeksi jo ennen työssäoppimisjaksoa, jotta yksikään opiskeltu kurssi ei tuntuisi turhalta ja ylimääräiseltä, kysyy Jenny Kalliosto.

 

Julkaistu : 03.03.2021

Ammatillisen koulutuksen suuri haaste on saada yhdeksän ensimmäisen peruskouluvuoden aikana kouluorientoitunut nuori työorientoitumaan loppuopintojensa aikana. Pänttäämällä harvalle nuorelle aukenee se, mitä työn tekeminen ja työntekijän arvo on. Työelämäyhteistyön pitäisi kulkea opintojen ohessa vielä nykyistäkin vahvemmin koko ammattikoulutuksen ajan, heti ensi metreistä alkaen.

Ilman kokemusta nuori ei välttämättä voi tietää, ettei työssä ole kokeita, joilla määritellään oppijan osaamisen tasoa. Osaamisen taso määrittää kuitenkin työntekijän arvon ja palkkion, ei se, kuinka monta sanaa muistaa oikein sanakirjaa käyttämättä. Silti työssä tarvitsee jatkuvasti oppia lisää, jotta pysyy ajan hermoilla. Tiedonhakutaitoja, löydetyn tiedon soveltamistaitoja tai elinikäisen oppimisen tärkeyttä ei voi painottaa liikaa. Osaamisperustaisen opiskelun ydin on siinä, että opiskelijalla on riittävät taidot päästä kiinni työelämään ja pärjätä siellä.

Opiskelu vain tutkinnon vuoksi on helposti turhauttavaa ja puuduttavaa, mutta kun opittavaa asiaa oikeasti tarvitaan, muuttuu motivaatio aiheeseen kuin silmissä. Tätä upeaa muutosta olen itse päässyt todistamaan toimiessani tieto- ja viestintätekniikan opettajana.

Erään aloittavan ryhmän kanssa opiskeltiin syyslukukaudella pakollisia digitaitoja, tarkemmin sanottuna muun muassa word-asiakirjan rakentelua. Nuoret odotettavasti pitivät näitä taitoja turhana, olihan heistä tulossa koodareita – mihin wordia muka tarvitaan? Kontekstistaan irrallisina opiskeltuja officetaitoja sovellettiin vasta kevätlukukaudella, kun opiskelijoiden piti tehdä toisen opettajan ohjaamassa opintokokonaisuudessa suunnitteludokumentti seuraavana syyslukukautena koodattavaa sovellusta varten. Osa nuorista oli aivan hukassa.

Päätimme toisen opettajan kanssa toimia työparina ja tehdä yhteistyötä, joten jaoimme tuntimme siten, että minun tunneillani opiskeltiin uudelleen taitoja, jotka oltiin kyllä jo opiskeltu, muttei opittu. Toisen opettajan tunneilla opiskelijat pääsivät toteuttamaan sisältöä. Kaikki opiskelijat saivat lopulta toteutettua upeat dokumentit. Tarvittiin syy, konkreettisen taidon tarve, motivaation syntymiseen. Kun motivaatio on syntynyt, se vie opiskelijaa aivan kuin huomaamatta oppimisen kokemukseen.

Taitojen opiskelu tuntuu turhalta ennen kuin ymmärretään, kuinka tärkeää pohjaosaaminen on. Tietojen soveltaminen käytäntöön auttaa sekä koulussa että työelämässä. Kouluoppimista voisikin verrata edellä kuvatussa esimerkissä olevaan wordin käyttötaitojen opiskeluun, työssäoppimista suunnitteludokumentin tekoon ja työssäoppimisen näyttöä dokumentin pohjalta koodattavaan sovellukseen.

Työssäoppimisella on valtavan tärkeä rooli erityisesti nuorten taitotason kehittymisessä. Työpaikoille mennään tekemään, ei pänttäämään, ja siellä oikeasti opitaan eniten. Moni opiskelijoistani kokikin valaistumisen työssäoppimisjaksonsa aikana. Jos osa opinnoista oli jäänyt kesken, he saattoivat suorittaa niitä loppuun joko työssäoppimisen näyttöarvioinnin yhteydessä tai pian sen jälkeen.

Iso kysymys kuuluukin, miten opiskelun voisi muuttaa työorientoituneeksi jo ennen elintärkeää työssäoppimisjaksoa, siten, ettei yksikään opiskeltu kurssi tuntuisi turhalta ja ylimääräiseltä. Opettajaopiskelijana oma kokemukseni on, että teoriatiedon lisääminen konkretiapohjalle on ollut helpompaa, kuin teorian kautta konkretiaan olisi mitenkään voinut oppia.

Kirjoittaja Jenny Kalliosto toimi kirjoitushetkellä ammatillisena opettajaopiskelijana Haaga-Heliassa keväällä 2021. Teksti on syntynyt vuorovaikutuksellisesti ammatillisen opettajakoulutuksen lehtori Virve Vainion kanssa, teemana ”Oppiminen työelämässä ja verkostoissa”