Maailman voi peittää näkyvistä sanomalehdellä. (Jerzy, s. 29)

Luin Stanislaw Jerzyn (1909-1966), puolalaissyntyisen runoilijan aforismeja. Yllytän tässä tekstissäni menemään Jerzyn äärelle.

Luin myös säkeen teoriaa, koska toisiinsa liittyvät tekstikokonaisuudet voivat merkitä jotakin ohjaustyön tekijän kannalta (ks. Levertov). Ainakin tyhjät tilat, ylitykset, joissa säkeet kytkeytyvät, mahdollistavat monenlaiset konnotaatiot, mielteet – ajattelun taidon hajottamisen ja uudelleen harjoittamisen. Ajatteleminen taas on ohjaustyön yksi perusosaamisia. Sitä opettelemme aina.

Päätin myös jatkaa kokeilujani hieman erilaisista ohjaustyön ulkoistamisista. Kokeilin kirjoittaa muutamia aforismeja.

Mutta koska aforismi on kovin tiivistä tekstiä, päätin kirjoittaa myös selitykset. Täytin siis tyhjää tilaa, koska juuri tyhjän tilan täyttämistä voi kutsua tutkimukselliseksi toiminnaksi. Vai olisiko tutkimuksellista mahdollisimman suuren tyhjän tilan mahdollistaminen, että olisi tilaa ajatella?

Ja näin syntyi ohjausblogi. Katsotaanpa, mitä siitä sitten syntyy.

Ohjausaforismit ja selitykset

Pitääkö vaikenemaan opettelevan pyrkiä olemaan hiljaa? Vai kysymään? Ohjaustyön tekijällä tämä kaikki on puhumaan opettelemista.

Ohjaustyön harjoittelijoiden ensimmäinen haaste on yleensä olla hiljaa. Hiljaa oleminen tarkoittaa toisen asialla olemista ja toisen asialla olemiselle omistautumista.

Ongelma vain on se, että tässä tapauksessa hiljaa olemisen tavoite on jo sen opiskelemisen muoto. Siis opiskelemme olemaan hiljaa olemalla hiljaa. Tämä ei tule onnistumaan, eikä vie mihinkään hyvää. Hiljaa olemalla hiljaa olemisen opettelu vie meidät entistä syvemmälle itseemme.

Sen sijaan hiljaa olemisen opettelijan pitäisi – ehkä – opetella kysymistä. Ja samalla, kun opettelee kysymistä, opetteleekin puhumista.

Näin siis hiljaa olemisen opetteleminen on puhumisen opettelemista.

Ohjaaja, joka osaa puhua, puhuu toisesta.

Jos jokin on tässä maailmassa vaikeaa, niin itsen ulkopuolella puhuminen. Siksi tämä lause on lähes mahdoton, siis paradoksi.

Missään absoluuttisessa mielessä emme koskaan puhu toisesta. Mutta jos se on edes jonkinlainen ideaali, voimme sitä vähän paremmin lähestyä – kuin että tätä ideaalia ei olisi ollenkaan.

Sanotaan, että ”kysyvä ei tieltä eksy”. Jossakin yhteydessä tämä voi pitää paikkansa. Kysymällä voi kysyä toisen asian lähestymistä. Mutta ohjaajana pitäisi muistaa, että edes kysymys ei koskaan ole neutraali ja voi viedä harhaan aina. Varsinkin jos tie on toisen.

Puhumisen osaajan lauseet eivät liimaudu toiseen. Ne eivät ole ilmassa leijuvia tarralevyjä.

Ilmassa leijuvat ”tarralevyt” ovat hyvin vanha metafyysinen peruste sille, miten mitään voidaan havaita. Eivät toki suoranaisesti ”tarralevyt”, mutta havaintoon leijuvat ”kalvot”, jotka asioista lähtevät liikkeelle ja liimautuvat mieleen. Tämä on hyvin antiikkinen ajatus (lähtökohtana kenties Anaksimenes, jolle ilma ja sen eriasteiset tiivistymiset olivat kaiken alku).

Samanlainen ajatus vaivaa usein puhettamme. Jotta lause olisi tosi, meidän pitää saada lause kiinnittymään toiseen (tai mihin tahansa). Kuvittelemme, että olemme toisen asialla, jos lauseemme häneen liimautuvat. Kiellän aforismissani tämän. Jos osaa puhua, lauseet ovat jotakin muuta.

Jos ohjaaja osaa puhua, olisivatko lauseet vettä, jossa toisen on mahdollista peseytyä – tai edes virkistäytyä – jos haluaa?

Tämä on kysymys, koska ehdotonta vastausta ei voi olla. Voisiko silti edes kysyä toisen peseytymisen tai virkistäytymisen mahdollisuutta omissa lauseissa – jos toinen sitä voisi haluta? Tämänkin kysyin.

Kuinka kuulla ohjattavan toiveet, jos jokainen hänen ympärillään pörräävä haluaa – omalla tavallaan – että hän on oikeassa mielessä kunnollinen?

Ohjaajan kontekstin ja ohjaajan mukanaan kantama moralismi on hyvän ohjauksen pahin vihollinen. Näin aloitan selitykseni aforismilla. Kun tutkimme puhumisen opettelemista, ohjaajina, pitääkö meidän aina tutkia moralismiemme perusteita?

Siinä kaikki, tällä kertaa. Mihin saakka se vie, on kokonaan sinun asiasi. Ohjaustyön tekijälle pieni vinkki vielä lopuksi, Jerzyn aforismi:

Me katsoimme toisiamme silmiin. Minä näin itseni, hän näki itsensä. (Jerzy, s. 33)

Lähteet:

• Jerzy, Stanislaw (2009). Lec. Siistimättömiä mietelmiä. Siltala, Juva.
• Levertov, Denise (2021). Säkeen toiminnasta. Tuli & Savu 4/2020-1/2021 (s. 58-65).