1950-luvulla Suomi oli muutoksessa. Maatalousyhteiskunta oli muuttumassa kaupungistuneeksi palveluyhteiskunnaksi. Tämä aiheutti vilkasta keskustelua koulutuksen kehittämisestä, ja myös opettajan työstä käytiin keskustelua. Professori Oiva Kyöstiö ymmärsi opettajan työn luonteen muutoksen toteamalla: ”Jokainen aika ja katsomus luovat oman opettajaihanteensa.”[1]

Tänään digitalisaatio, robotiikka, ympäristöasiat, väestön ikääntyminen ja kansainvälinen muuttoliike ovat yhteiskunnan muutosajureita. Koulutuksen ja tutkimuksen merkitys korostuvat muutoksen toteuttamisessa ja muutoksen hallinnassa. Keskeisiä ideologioita koulutuksessa ovat osaamisperustaisuus, henkilökohtaisuus, yksilöllisyys ja itseohjautuvuus. Tavoitteena on, että koko ikäluokka opiskelee toisen asteen tutkinnon ja puolet ikäluokasta korkeakoulututkinnon. Koulutuksen kohteina ovat asiakkaat, joita ovat opiskelijoiden lisäksi työnantajat, yhteiskunta ja koulutuksen tilaajat. Ammatillisen koulutuksen laatustrategian mukaan asiakas on aktiivinen toimija koulutuspalvelussa.[2]

Minkälaisen opettajaihanteen tämä aika ja katsomus luovat? Opettajankoulutusfoorumi, jossa on käsitelty opettajan työtä laajasti varhaiskasvatuksen opettajasta korkeakoulun opettajaan, on hahmottanut opettajan työn tulevaisuutta. Foorumin tekemissä arvioinneissa opettajan työssä korostuvat oman alan osaamisen lisäksi arvo-osaaminen, luovuus, uteliaisuus sekä rohkeus kokeilla erilaisia toimintatapoja. Opettajan toiminta työyhteisön aktiivisena jäsenenä korostuu, samoin verkostoituminen oppilaitoksen ulkopuolisten tahojen kanssa.[3]

Ammattikorkeakoulun toimintaan painottuvassa Kiviä ja Keitaita -tutkimuksessa opettajan työ nähdään jakautuneena opettajan omaan substanssialaan, pedagogiikkaan ja tutkimukseen.[4] Pedagogiikka näyttäytyy opettamisen lisäksi työyhteisön sosiaalisessa toiminnassa, johtamistyössä ja tutkimustyössä. Myyntityö on noussut yhdeksi opettajan työhön liittyväksi tehtäväksi. Yksilöllisessä koulukulttuurissa opettajan on kyettävä markkinoimaan ja myymään oppiminen opiskelijoille. Lisäksi jatkuvan oppimisen näkökulmasta koulutusta myydään myös kaupallisesti Suomessa ja ulkomailla.

Ammatillisessa opettajankoulutuksessa yhdistyy akateeminen tieto, työelämässä hankittu tieto ja taito sekä opettajan pedagoginen asenne ja osaaminen. Ammatillisessa koulutuksessa työskentelee myös akateemisesti koulutettuja yhteisten tutkinnonosien opettajia. Opetushenkilöstön erilainen tausta on rikkaus oppilaitosyhteisölle, mutta asettaa myös vaatimuksia opetushenkilöstön yhteistyölle ja johtamiselle. Yleisemminkin koulutuksesta keskusteltaessa meidän olisi hyvä ymmärtää eri tavoilla hankitun tiedon ja taidon merkitys ja arvostaa niitä yhtä lailla.

Olisiko niin, että tässä ajassa ja katsomuksessa ei ole olemassa yhtä opettajan ideaalia? Erilaiset opettajat muodostavat yhteisön, jossa he toimivat yhdessä opiskelijan kasvamisen ja osaamisen saavuttamisen parhaaksi. Yhdessä varmistetaan se, että opiskelijat oppivat, yhdessä tehdään innovaatioita ja muutetaan käytänteitä. Koulutuksessa ei vain uusinneta työvoimaa, vaan ratkaistaan ongelmia ja osataan suhtautua olemassa olevaan tarvittaessa kriittisesti.

Tänään opettajan ihanne on hyvinkin toisenlainen kuin 1950-luvulla. Opettajan työn merkitys on kuitenkin yhtä tärkeää kuin aikaisemmin, ellei jopa tärkeämpi. Se mikä on pysynyt, on että ”opettajan työ tähtää tulevaisuuteen”[5].

---

Kyöstiö, Oiva (1954); Työnopetuksen teoriaa ja käytäntöä., osa I. Kauppa- ja teollisuusministeriön ammattikasvatusosasto, 15, 24.

Kohti huippulaatua. Ammatillisen koulutuksen laatustrategia vuoteen 2030. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2019:29.

Maailman parhaiksi opettajiksi, 50. Kansallisen koulutuksen arviointikeskus, Julkaisut 27:2018.

Mäki, Vanhanen-Nuutinen. Mielityinen, Hakamäki (2019); Kiviä ja keitaita II, ammattikorkeakoulutyö muutoksessa, 22-24. Haaga-Helia julkaisut 3/2019.

Rauhala, Pekka; Asenoitumisasioita ammatin opettajille. Ammattikasvatus n:o 8, 1955, 170.