Siirry sisältöön
Palvelumuotoilu
Palvelumuotoilun keinoin lisää yhteistyökumppaneita Jousiammuntaliitolle

Palvelumuotoilu on tulevaisuuteen katsomista. Näin myös Haaga-Helian opiskelijat pääsivät suuntaamaan ajatukset vuoteen 2028, sillä silloin Suomen Jousiampujain Liitto kilpailijoineen on mukana Los Anglesissa järjestettävissä olympialaisissa.

Kirjoittajat:

Tuija Koskimäki

lehtori, palveluliiketoiminta
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Katja Suihkonen

lehtori
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu : 11.01.2024

Haaga-Helian opiskelijat saivat Suomen Jousiampujain Liitolta varainhankinnan vahvistamiseen ja uusien yhteistyökumppanien tavoittamiseen liittyvän toimeksiannon palvelumuotoilun projektikurssille. Haasteelliseen toimeksiantoon paneuduttiin ensin selvittämällä Jousiampujain Liiton nykytilannetta palvelupolun ja Business Model Canvaksen avulla.

Jousiammunnalla on pitkä historia, mutta lajin näkyvyys ja tunnettuus on vähäisempää kuin monen muun urheilulajin. Lähtötilannetta kartoitettaessa kävi melko nopeasti selville, että näkyvyyden lisäämiseen ja yhteistyökumppaniverkoston vahvistamiseen on syytä panostaa. Jousiammuntaliitto kilpailee esimerkiksi sponsoroinnin näkökulmasta samoista yhteistyökumppaneista kuin yleisemmin tunnetut urheilulajit (esim. jääkiekko). Jousiammunnan medianäkyvyys on heikompaa kuin muilla tunnetummilla lajeilla.

Vaikuttavuutta laajalla näkyvyydellä

Opiskelijat haastattelivat potentiaalisia yhteistyöyrityksiä yhteistyön merkityksestä ja odotuksista urheiluliittojen yhteistyöhön liittyen. Haastatteluista nousi esille, että yhteistyö kyllä kiinnostaa ja siitä ollaan jopa valmiita maksamaan, mutta vastikkeellisuuden tulisi tuottaa selkeää hyötyä myös yhteistyöhön lähtevälle yritykselle. Ensisijaisena hyötynä pidettiin näkyvyyden vahvistumista kumppaniverkoston avulla. Lisäksi yritykset pitivät tärkeänä, että sekä urheiluliiton että yrityksen arvot kohtaavat toisensa.

Haastatteluissa nousi myös esille yhteistyömahdollisuus suoraan urheilijan kanssa. Urheilijan henkilökohtaisella näkyvyydellä on mahdollista vahvistaa esimerkiksi yrityksen bränditarinaa, joka resonoi yleisön kanssa. Henkilökohtaisuus toimii erityisesti sosiaalisen median kanavissa (Instgram, Facebook, TikTok, LikedIn) luomalla positiivisen ja sympaattisen näkyvyyden ja tavoittamalla laajan yleisön. Urheilija, jonka kasvot kaikki tunnistavat ja jonka kaikki tietävät, auttaa yhdistämään Suomen Jousiampujain Liiton arvomaailmaa positiivisesti yritykseen.

Ratkaisu, joka palvelee yhteistyön molempia osapuolia

Palvelumuotoilun projektissa hyödynnetty tuplatimantti prosessimalli toimii. Tuplatimantti-mallissa erotetaan kehityskohde ja ongelman määrittely. Kun varsinainen ongelma on tunnistettu, voidaan kehityskohteelle ideoida ratkaisuja. Muotoiluajattelu auttaa löytämään asiakaslähtöisen mutta samalla liiketoiminnan kannattavuutta tukevan ratkaisun, josta tällä kertaa pääsevät hyötymään niin toimeksiantajana toiminut Suomen Jousiampujain Liitto että tulevat yhteistyökumppaniyritykset.

Opiskelijaryhmät ideoivat erityyppisiä ratkaisuja, joista erityisesti 3+1 tuoteratkaisu oli toimeksiantajan mieleen. Tuoteratkaisu muodostuu kolmesta erikokoisesta yrityskumppanille tarjottavasta sponsoripaketista. Paketit perustuvat vastikkeen määrään, joka riippuu yhteistyösopimuksen laajuudesta. Paketit on nimetty onnistuneesti kohteena olevaan jousiammuntaan liittyvillä termeillä: Sulka, kärki ja napakymppi. Sulka-paketti on paketeista suppein ja napakymppi puolestaan laajin.

Lisäksi tuotepaketissa on vielä yksi puhtaasti lahjoituksiin perustuva ”Robin Hood” -niminen hyväntekeväisyyspaketti yrityksille, jotka haluavat valita, tukevatko liittoa varusteissa vai haluaisivatko näkyvyyttä lahjoittamalla varoja esimerkiksi vähävaraisille lajista kiinnostuneille harrastajille.

Palvelumuotoilun keinoin syntynyt ratkaisu palvelee onnistuneesti useampia asiakasryhmiä ja mahdollistaa näin jousiammuntaliitolle lajin näkyvyyden lisäämisen eri tavoilla molempia yhteistyön osapuolia hyödyntäen.