Siirry sisältöön
Palvelu
Seniorit kehittämässä Oopperan teetansseja

HomeOpera-hankkeen aktiivisista kulttuurinkuluttajasenioreista koostuva testiryhmä osallistui Oopperan teetanssien ja etäetkojen yhteiskehittelyyn.

Kirjoittajat:

Sanni Aromaa

palvelumuotoilija, palveluliiketoiminnan kehittäminen ja muotoilu
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Aarni Tuomi

lehtori, majoitus- ja ravitsemisliiketoiminta
lecturer, hospitality business
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

 

Visiting Research Fellow
University of Surrey

Julkaistu : 09.05.2023

Kansallisoopperalla järjestettiin senioreille suunnatut teetanssit ensi kertaa jo vuonna 2013. Siitä lähtien oopperatalon valoisassa lämpiössä on pyörähdelty vaihtelevien musiikkiteemojen ja esiintyjien tahdissa liki kuukausittain. Tapahtuma on maksuton, ja tanssit myös striimataan Stage24-palvelun kautta. Teetansseihin voi siis osallistua myös etänä, vaikkapa kotoa, palvelutalosta tai kirjastojen järjestämistä teetanssitapahtumista.

Euroopan aluekehitysrahaston rahoittamassa HomeOpera – Digitaaliset sosiaaliset kulttuurielämykset -hankkeessa toteutettiin huhtikuussa 2023 yhdessä Suomen Kansallisoopperan ja -baletin sekä Lämpiö-alustan kanssa etäetkot Oopperan teetansseille.

Lämpiö.fi on senioreille suunnattuja, digitaalisia kulttuurisisältöjä kokoava ja tarjoava alusta ja kohtaamispaikka, jonka tavoitteena on olla digitaalinen vastine esittävän taiteen maailmasta tutulle lämpiölle.

Etäetkoilla virittäydytään tunnelmaan virtuaalisessa lämpiössä

Lämpiössä järjestetyillä etäetkoilla tutustuttiin Théhuoneen teeasiantuntijan johdattelemana teen monipuoliseen maailmaan. Osallistujilla oli lisäksi mahdollisuus virittäytyä tunnelmaan ja kerrata HomeOpera-hankkeen tuottamien opetusvideoiden avulla valssin askeleet ennen suoratoistolähetyksen alkua.

HomeOpera-hankkeessa tiiviisti mukana ollut, aktiivisista kulttuurinkuluttajasenioreista koostuva testiryhmä (n=10) osallistui etkojen yhteiskehittelyyn etkosisällön suunnitelmien validoinnin ja rikastamisen merkeissä. Testiryhmä sai kommentoida ja ideoida Lämpiö-alustalle Oopperan teetanssien videopankkiin jäävien videoiden sisältösuunnitelmia ja etkojen ohjelmallista kokonaisuutta.

Videosisällöt ovat valokuvaaja, yrittäjä ja meikkaaja Linda Lipposen ja liikunta-alan yrittäjä ja koreografi Evelina Lorekin käsialaa. Heille etäetkojen yhteiskehittelyssä mukana olo tarjosi mahdollisuuden kokeilla yritystoiminnassaan uusia asioita.

Olin jo pitkään miettinyt videokuvaamisen harjoittelua ja tämä hanke antoi siihen loistavan mahdollisuuden. Videoita tehdessä opin paljon uutta videokuvaamisesta, sen valaistuksesta sekä myös videolla esiintymisestä. Meikkitutorialin teko ikäihmiselle oli myös uutta ja erilaista. Tämä oli vasta pintaraapaisu, mutta antoi hyvän kimmokkeen jatkoa ajatellen. Oli myös mukava päästä tekemään projektia yhdessä toisen pienyrittäjän kanssa.

-Linda Lipponen

Osallistujien keskeinen vuorovaikutus kiinnostaa etäetkoilla

Etäetkoille osallistui ohjatusti kaksi palvelutaloa sekä noin tusinan verran muita aiheesta kiinnostuneita. Blogin kirjoitushetkellä myös videopankin videoita oli katsottu jo yli 250 kertaa, joten etäetkot löysivät selvästi yleisönsä.

Osallistujilta kerättiin palautetta kyselylomakkeen kautta. Vastauksia kertyi yhteensä 19 kappaletta. Yleisesti, etäetkojen livestream- ja videosisältöjen koettiin tuovan teetansseihin lisäarvoa. Lämpiö-alustan käyttäminen ja etäetkojen seuraaminen oli vastaajien mukaan helppoa, pienistä teknisistä ongelmista riippumatta. Kaikki vastaajat kertoivat osallistuvansa vastaaville etäetkoille uudestaan.

Kehitysehdotuksena teetanssien etäetkoja toivottiin vielä vuorovaikutteisemmaksi. Vastaavien palvelukonseptien kehittäjien tulisikin miettiä tarkasti, miten elämyksestä tehdään mahdollisimman kokonaisvaltainen ja muiden osallistujien kanssa vuorovaikuttamisesta helppoa ja mielekästä. Etäetkoilla vuorovaikutus toteutui pääasiassa chatin välityksellä.

Teetanssien tuottaja Kim Juntunen arvioi etäetkojen tulevaisuutta Kansallisoopperan näkökulmasta lausumalla, että Oopperan Teetanssit on yksi tapa tarjota hyvää mieltä tanssimusiikin siivin kaikille, niin paikan päällä kuin etänä. Etkot ovat hänestä loistava lisä Oopperan Teetansseihin virittäytymisessä.

Kirjoitus on osa HomeOpera – Digitaaliset sosiaaliset kulttuurielämykset -hanketta. Hankkeen tavoitteena on kehittää XR-konsepti, jolla kulttuurielämykset tuodaan ikääntyvälle kotiin uusien teknologioiden avulla, sosiaalisen vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden mahdollistavalla tavalla.

Hankkeen rahoittaa Uudenmaan liitto/Euroopan aluekehitysrahasto osana EU:n COVID-19-pandemian johdosta toteutettavia toimia (REACT-EU). Toteutuksesta vastaa Haaga-Helian Palvelukokemusten laboratorio LAB8.

Kuva: www.shutterstock.com